Inderesin kahvihuone (Osa 1)

Olen viikkoja lukenut erilaisia ketjuja ja oon huomannu yhden asian, jokainen povaa karhumarkkinoita. Koitan saada teidät ajattelemaan, että miksi härkämarkkinat eivät jatkuisi. Mikä, kuka tai joku sanoo että kohta alkaisi rytistä. Onko merkkejä? Seuratkaa kokonaisuutta, älkää pieniä yksityiskohtia x-osakkeissa. Veikkaan, että ainakin 2-4v noustaan ylöspäin. Sitten 2023-2024 tulee “kliimaksi” ja sit tämän jälkeen aletaan lasketella rikkinäisellä hissillä. Nytkähdellen alaspäin. Toki saatan väärässäkin olla mutta musta tuntuu että jos kerta tämä vuosi ollaan menty ylöspäin, miksi ei mentäis myös tulevaa vuotta.

Pörssit näkevät tulevaisuuteen. Kuinka moni on ehtinyt unohtamaan tämän vuoden 2020 aikana?

3 tykkäystä

Mä en ainaaan näe mitään romahduksen merkkejä vuonna 2021. Enkä välttämättä edes 2022-2023. Miksi en olisi all-in kun on näin hyvä nousupotentiaali? Käteistä on varaa siirrellä salkkuun ihan milloin vain kun löytyy sopivaa ostokohdetta (löytynyt jo). En myynyt mitään 2020. Silti salkku näyttää vuodelta +58%.

Eihän me tiedetä mitä tapahtuu. Kaikenlaiseen kannattaa kuitenkin aina varautua ja risk managementtia tehdä.

Löytyykö jostain (ilmaiseksi) liukuvan keskiarvon käppyröitä ?
Onko nämä niin spesiaalia dataa, että näitä pääsee vain maksullisista ohjelmista seuraamaan?

Kiinnostus olisi pääasiassa Helsingin pörssin liukuva 200.

Haluisin tietää miten ollaan all in siten että samalla on varaa siirrellä käteistä salkkuun lisää :wink:

12 tykkäystä

Tradingview voi rekisteröityä ilmaiseksi, ja osa toiminnoista on sitten (rajoitetusti) käytössä

Marketwatch saa myös ilmaiseksi jotain teknisiä indikaattoreita. Mm liukkarit näkyi olevan (linkissä oletuksena 50 mutta saa muutettua)

Useilla suomalaisilla osakevälittäjilläkin palveluiden omista käppyröistä taitaa löytyä jotain teknisiä indikaattoreita

1 tykkäys

Tradingviewstä saa melkein mitä tahansa ulos. Teoriassa systeemi on rajoitettu kolmeen indikaattoriin per chart jos hommasta ei maksa, mutta yhteen koodiin voi kirjoitella monta indikaattoria jolloin indikaattorien määrä ei oikeastaan ole rajoitettu.

Esim:

study(“Esimerkki”, overlay=true)

sma200 = sma(close, 200)
ema200 = ema(close, 200)
High100 = highest(close, 100)
Low100 = lowest(close, 100)

plot(sma200, color=color.green)
plot(ema200, color=color.green)
plot(High100)
plot(Low100)

Tuo koodi esimerkiksi printtaa jo neljä kaaviota, 200 päivän sma ja ema, ja 100 päivän huippu ja pohja. Jos haluaa volumea, rsi:tä, rate of changea yms printtailla niin kannattaa tehdä toinen koodi (Koodeja voi siis olla kolme) ja vaihtaa overlay=false jolloin kuvaajat tulevat hinta kuvaajan alapuolelle eikä päälle. YouTubesta löytyy tutorialeja, ja TradingViewstä löytyy paljon valmiita koodeja.

Liukuvat keskiarvot tosin luulisi että löytyy jo omalta pankiltasi. Ainakin Nordeasta saa liukuvia keskiarvoja nykyään kun avaa jonkin kohteen kurssikäyrän isolle ruudulle ja valitsee oikealta ylhäältä tekninen analyysi valikosta liukuva keskiarvo.

5 tykkäystä

Pörssit eivät näe tulevaisuuteen, vaan ennakoivat sitä. Pörssi on ikään kuin gallup, jossa esitetään mielipide yritysten tulevaisuudesta rahalla. Tästä johtuu myös uutisiin liittyvä yliampuva välitön reagointi.

Vuosikymmenten kokemusteni perusteella selvä merkki vuoden kahden sisällä tapahtuvasta selkeästä kurssitason pudotuksesta on se, että keskusteluissa painopiste siirtyy yritysten liiketoiminnan kehitysnäkemyksistä osakekurssin kehitykseen - eli pähkäillään ensisijaisesti kun osakkeen kurssi on tänään 10,- euroa, mikähän se voisi olla kuukauden päästä, eikä mietitä lainkaan liiketoiminnallisia syitä arvioituun kurssimuutokseen.

31 tykkäystä

Veikkaan että keväällä tulee konkursseja aika paljon, olettaisin että myös jenkeissä alkaa rytisemään heikompien yritysten osalta pikkuhiljaa. Eli lisää työttömyyttä ja omistusten pakkomyyntejä. En vain ehkä ymmärrä ihan kaikkea mihin tämä vaikuttaa, mutta synkentää näitä kurssibileitä jokatapauksessa.
Olenko väärässä pohdinnoissani?

3 tykkäystä

:sob:

Voe voe me ja meidän pyhäpäivät. Nyt jos koskaan pitäisi (viidennen kerran) shortata Teslaa.

Josko tällä kertaa pääsisi plussalle :rofl:

Tämä Teslan shorttaaminen on se minun maksullinen hupini, josta @masse:n sijoitusopas saarnaa.

3 tykkäystä

Paljon kiitoksia,

Marketwatch ajaa asiansa hienosti!

1 tykkäys

Toiset ostaa kerta toisensa jälkeen Nokiaa uskoen että tällä kertaa kaikki on toisin. Toiset shorttaavat Teslaa. Onko tämä sitä pientä itsetuhoista käytöstä joka auttaa muistuttamaan että on elossa?

20 tykkäystä

Jotain tuttua tuossa vertauksessa on… tosin tässähän ei jää käteen edes niitä korkeintaan sytykkeiksi kelpaavia lähes arvottomia lappuja, joiden noususta voi vielä epätoivoisesti haaveilla.

Mutta kyllähän tämä sellaista itsensä nipistelyä on. Salaa jopa itseltään toivoo, että tällä kertaa voittaisi, mutta ei sano sitä ääneen edes peiton alla yön pimeimpänä tuntina.

Onneksi kassanhallinta on (tämän shorttipelailun suhteen) kunnossa, ja ihan irtarirahoilla leikitään.

Niin käsittääkseni “all in” käsitteellä tarkoitetaan vaan salkun sisällä olevaa suhdetta.
En tiedä oliko tämä vain heitto, mutta tuskinpa kukaan kaikkia rahojaan pörssissä pitää, kun pitää sitä elääkin jollain :slight_smile:

Olen pohtinut viime ajat ihan samaa. Joka puolella pohditaan osakkeiden hintoja ja kurssien kehitystä. En ole tähän törmännyt parin viime vuoden aikana näin paljoa, kun olen markkinoita seurannut. Tosin en ole myöskään seurannut näin paljoa kuin nykyään. Pistäähän se miettimään. Myös sijoittamiseen liittyviä mainoksia on aiempaa reilusti enemmän esim. futispelejä seuratessa sen huomaa tai uutisissa tuodaan useammin esiin sijoittamista ja sillä rikastumista.

Kyllähän tässä vielä yllätyksiä monille tulee mutta milloin ja millä mitalla, jää nähtäväksi. Eipähän lopu mielenkiinto kesken.

1 tykkäys

On ne nämä GMO:n veijarit hyviä kirjoittamaan: Waiting for the Last Dance

Yksinkertaista, jopa lähes innostunutta analyysiä tämän vuoden tummista pilvistä. Vetäydyin itse kasvuosakkeista ja viimevuoden puolella, mutta vielä on harkinnassa, pitäisikö luopua noista lopuista arvoistakin, ei nekään immuuneja ole jos lasketellaan. Rajan veto ja voittavan hevosen valinta on vaikeaa, siksi menen aika kevyin panostuksin kohti kevättä.

3 tykkäystä

Itse yleensä käsitän osakepainon niin, että “all in” sisältää kaiken sijoitettavan rahan, oli se sitten millä tilillä tahansa. Puskuri- tai käyttö rahoja en tähän taas laske.

Jos on 1ke salkku ja “all in” osakkeissa, mutta säästötilillä odottaa 49ke dippiä että voisi laittaa lisää rahaa osakkeisiin, niin mielummin puhun että on 2% osakkeissa kuin 100%.

Ja jos taas on 1ke salkku ja sitten 2ke “pesukone/autohuolto”-puskuri rahat ja 500e käyttö tilillä, jotka eivät mene osakkeisiin missään tilanteessa, niin silloin on taas 100% paino.

17 tykkäystä

Ei voi muuta kuin todeta Heja Norge !
Kahoot +10%
Zaptec +8% ( no eilen tuli alas )
Koa +8%
Vaikuttaako se että Suomi ja Ruotsi on kiinni ?

2 tykkäystä

@Pohjolan_Eka:lle hyvää syntymäpäivää Inderesin (kakku)kahvihuoneen puolella - kakku nimen vieressä paljasti :wink:

28 tykkäystä

Kiitos :partying_face::partying_face::partying_face:

28 tykkäystä