Olen ollut Tokmannin yhtiökokouksessa Mäntsälässä kolmena vuonna peräkkäin.
2023 ongelmana oli veturimiesten lakko ja karsea lumi-loskakeli. Suurin ongelma kelissä oli se, etten ollut nuukuuttani hankkinut kenkiä laisinkaan. Näin sukat kastuivat pahasti.
Vuonna 2024 ongelmana oli pessimistinen yhtiökokousavustaja ja karsea lumi-loska-jäätävä tihku-keli. Olin kuitenkin hankkinut Niken osakkeita, niin olin malttanut panostaa kunnollisiin Gore-Tex-kenkiin.
Tänä vuonna Mäntsälässä oli hyvin viehättävää. Oletukseni, että Mäntsälässä on ympärivuoden lumipeite ei pitänyt paikkaansa. Suoritin matkan myös yksin ja myös muista vuosista oppineena viritin mukavuuden huippuunsa. Kaikki oli parempaa kuin koskaan ennen. Tein silti tyhmiä virheitä vieläkin.
Tämä Santiago de Tokmanni on erittäin hieno ja monipuolinen vaellusreitti. Alun agraarinen maisema muuttuu, kun kaunis punainen logistiikkakeskus nousee taivaanrannan yläpuolelle kuin auringon kehrä. Noin puolen tunnin vaelluksen jälkeen paljastuu, että kyseessä on Maskun logistiikkakeskus ja sen takana oleva vaalea röttelö on Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskus.
Itse käytän nykyään Hyllyvän reittiä, joka on huomattavasti lyhyempi ja sopii paremmin hyllyvälle olemukselleni.
Kuvassa häämöttää Tokmannin logistiikkakeskus Hyllyväntieltä kuvattuna. Helsingistä siis Järvenpäähän junalla ja sieltä vaihto bussiin. Ei ole sattuma, että Järvenpää-Mäntsälä bussilinjan numero on 665a. Eli ei aivan pedonluku, mutta lähellä kuitenkin. Hyllyvän pysäkiltä noin vartin kävely, mikäli käyttää salaista polkua, joka menee suoraa valtatie 25:stä logistiikkakeskukseen. Tämä polku on hyvin salainen. Tänä vuonna löysin sen varrelta Anders Kindin kadonneen ruu-
vimeisselin. Polku päättyy härösti nurmikkoon ja lähestyy Tokmannin portinvartijaa sokeasta kulmasta siten, että pääsee huomaamattomasti pujahtamaan portista sisään. Tämä on hyvä, koska 2023 minut meinattiin laittaa trukkia ajamaan.
Kävelyä tulee kuitenkin sen verran, että voi hyvällä omallatunnolla nauttia Tokmannin pullakahvit/teet.
Olen edelleen katkera, kun en saanut mustaa Tokmanni-ämpäriä, mutta laitetaan punaisen ämpärin sisältö. Tästä puuttuu Spar-linssisipsit, koska söin ne kotimatkalla:
Miten reissu oli parempi, kuin edelliset säätilan lisäksi. Olin yhdistänyt tähän retkeen paremman Veljeni Leijonamielen kuin vuonna 2023:
Söin Lounaan hienommassa paikassa kristallilamppujen alla:
En ole nyt toistaisesti menossa tulevaisuudessa Tokmannin yhtiökokoukseen. Voi olla, että olisi jäänyt jo tänä vuonna väliin, mikäli Bulgarian matka ei olisi mennyt NoHon yhtiökokouksen päälle.