Juu, huonosti toimii. Ei meinaa foorumi aueta, ja jo tunteja sitten hakutoiminnot tökki. Nyt kiireellä pörssitiedotetta maailmalle “Inderesin foorumi kaatui”.
Rahastojen pääomien koon ja sääntöjen johdosta se on vaikeaa. Esimerkiksi Evlin pienyhtiörahaston koko on tällä hetkellä ~350 M€ ja tuollaisen summan sijoittaminen pieniin yhtiöihin on vaikeaa vaikuttamatta kursseihin koska pienillä yhtiöillä ei vain ole riittävästi likviditeettiä.
Jos kyseinen rahasto haluaisi vaikka ottaa Inderes Oyj:n salkkuunsa hyvin pienellä 2% painolla eli 7 M€ niin sen pitäisi - vaikuttamatta kursseihin - ostaa n. 21% koko yhtiöstä eli tulla suurimmaksi omistajaksi (tosin maksimiomistuksellakin taitaa olla rahaston sääntöjen määrittämä raja) ja yritäpä tuota kun osakkeen keskimääräinen päivävaihto on 17 k€ suuruusluokkaa.
Likviditeetti vaikuttaa ostojen lisäksi myös myynteihin eli kun osaketta halutaan myydä joko sijoitussyistä tai rahaston lunastusten kattamiseksi niin on löydyttävä ostajia.
Kirjoitin artikkelin sijoittajien riskinottohalukkuudesta ja dippien ostamisesta. Onko nuorten sijoittajien riskinottohalukkuus pysyvästi suurempaa? Mukana myös nosto tutkimuksesta, jonka mukaan bondit ovat voittaneet osakkeet useilla 20v ajanjaksoilla.
Ensimmäistä kertaa muistikuvieni mukaan tuli Inderesin asiat uniin. Olin jossain arvioilta 1800-lukua henkivässä kirjastorakennuksessa ja tarkoituksena oli kuvata jonkin yhtiön Q1 tuloskommentointivideo. Jatkuvasti oli jotain säätöä ja juoksin hakemassa välineitä, muuttamassa valaistusta jne. Video oltiin kuvaamassa jossain avoimen tilan nurkassa, joten mukana oli jatkuvaa hälinää kun ihmisiä kulki ohitse. Kaiken stressin keskellä analyytikoksi viereen ilmestyi Sauli V.
Tajusin siinä äänitystä pikkuhiljaa käynnistellessä, että:
En tiedä mistä yhtiöstä on kyse, saati että olisin ehtinyt tutustua tulokseen ennakkoon.
Ei oltu sovittu Saulin kanssa yhtään mitään ennakkoon.
En työskentele Inderesillä, jonten en tiedä miten edes esittelen itseni. Päädyin ratkaisuun: … Inderesin yhteisön jäsen …
Lähes kaaoottiset ja erittäin työntäyteiset viimeiset viikot sitten purkautuvat näin. Stressiä uni oli täynnä, mutta ei ahdistusta vaan sellaista pikkujännää kun on jonkin uuden äärellä. Joten sijoitan tämän unikategoriassa painajaisen sijaan osioon jännitys.
Kyllä (lääke)Tiede tietää, mikä ihmiselle parasta.
Tyhmä luonto on jostain syystä keksinyt käyttää kolesterolia ainoastaan muutamaan vähäpätöiseen kehon toimintoon kuten:
-solurakenteen stabilointiin.
-hormonien tuotantoon.
-D-vitamiinisynteesiin.
-aivotoimintaan.
Parasta olisi varmasti aloittaa statiinien syöttäminen jo vauvana, ettei sydänkohtaus iske.
En tiedä mikä tämän lääkinnässä on yleinen käytäntö, mutta hieman ihmettelen miten lähipiirissä on useampikin tapaus hoidettu. Esimerkiksi 80 vuotta lähestyvä setäni haluttiin lääkitä ns. jalattomaksi ja muisti pätkimään, kun “LDL nyt vähän korkea”. No on se sitä ollut niin kauan kuin niitä mitattu ja kaikki muut mittarit ovatkin sitten erinomaisella tasolla, mutta ei sillä niin väliä
Mitäpä sitä liikuntakyvyllä 80 vuotias tekee, kunhan mielikuvitustauti saadaan hoidettua. Ilmeisesti sarkopeniaa ei edelleenkään oteta tosissaan joidenkin lekureiden toimesta?
Niko Saarisen sijoitukset “Mun osakkeet oli yritystilillä 68 000 euroa plussalla. Nyt tuun himaan, menin firmani tilille, maksoin laskut ja silloin yleensä käyn katsomassa osakesalkut, en muuten niitä kyttää. Se 68 000 euroa oli miinus 5 000 euroa. Eli yli 70 000 euroa palanut kahdessa viikossa, Saarinen kertoo painokkaasti kiroillen.”
Toimenpiteisiin ei ole vielä ryhdytty
“Minulla on ollut nyt niin kiire, että en ole ehtinyt soittaa pankille ja itkeä.”
Mikä tämän jutun opetus on? En ole ihan varma onko Niko edes bändillä koko asiassa. Ilmeisesti vaikka itsellä menisi vähemmän putkeen niin joillakin voi mennä enemmänkin vihkoon. Kai…
Katselen Paavi Franciscuksen hautajaisia. Tuntuu aavistuksen suurelliselta tilaisuudelta, mutta asian saa toki mittasuhteisiinsa kun katsoo hänen johtamansa kirkon kokoa.
Vuonna 2024 katolisia kristittyjä arvioitiin olevan maailmassa noin 1,28 miljardia, mikä on noin puolet maailman kristittyjen kokonaismäärästä.[6] Valtaosa katolisista asui vuonna 2010 joko Amerikassa (48 prosenttia) tai Euroopassa (24 prosenttia). Suurin katolinen väestö asuu Brasiliassa (134 miljoonaa). Muita suuria katolisen väestön maita ovat Meksiko (96 miljoonaa), Filippiinit (76 miljoonaa), Yhdysvallat (75 miljoonaa), Italia (50 miljoonaa), Kolumbia (38 miljoonaa), Ranska (38 miljoonaa), Puola (35 miljoonaa), Espanja (35 miljoonaa) ja Kongon demokraattinen tasavalta (31 miljoonaa).[7]Suomessa katolilaisia oli 16 734 vuonna 2023.
Katolisessa kirkossa on vuoden 2002 tilastojen mukaan 405 058 pappia ja 4 695 piispaa
Ehkä kuuluukin täältä pienestä luterilaisesta Suomesta katsottuna vaikuttaa “hieman” suurelliselta.
Ei statiinien syöminen estä noita mainitsemiasi asioita millään tavalla, elimistö pärjää pienemmälläkin määrällä. “Luonnon” “tavoite” on pitää ihminen hengissä siihen 30-40v ikään että ehditään jatkamaan sukua ja kaikki siitä on plussaa, lääketiede sitten mukana varmistamassa että todennäköisesti pötkitään tästä pidemmälle vielä kirkkaasti.
Tässä on esimerkiksi meta-analyysi statiinien vaikutuksesta dementiariskiin… vähentää sitä merkittävästi. Tämä on nyt esimerkiksi ristiriidassa sen kanssa mitä finanssimiesten kyläneuvosto on täällä päätellyt https://alz-journals.onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/trc2.70039
Mutta kaikilla lääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia, ja osa potilaista ei kestä kaikkia statiineja. Kun statiinit ovat lopulta vain riskiin vaikuttava lääkehoito, jos niistä tulee oikeita haittoja lääke pitää lopettaa: ei ole järkeä hankkia ikäviä haittoja jos vastalahjaksi saa “vain” paremman riskiprofiilin. Itse muistutan monta kertaa aloituksen yhteydessä, että jos potilas tuntee haittoja niin lopettaa lääkkeen ja on heti yhteydessä, kovissa harvinaisissa haittavaikutuksissa pitäisi mahdollisesti tarkistaa esim lihasarvoja.
Yli 75v ikäisille ei statiinia kannata aloittaa ellei hänellä ole diabetestä tai sepelvaltimotautia, ja jos heille aloitetaan niin entistä tärkeämpää seurata lääkkeen siedettävyys.
Tässä ihmiseläimen eliniänodotteen piteneminen näyttelee varmaan isohkoa roolia. Kolesterolit eivät olleet ongelma kun kuoltiin muihin syihin jo ennen nykyihmisen keski-ikää.
Näissä monissa tutkimuksissa ongelma on se, että korrelaatiot ja kausaliteetit menevät iloisesti sekaisin ja niistä tehdään halutunlainen johtopäätös. Tehdään johtopäätös statiinin tai muun lääkkeen erinomaisuudesta, mutta jätetään huomioimatta todellisuudessa taustalla vaikuttavat tekijät, kuten vaikkapa tupakanpoltto tai hoitamaton verenpaine. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tulkitaan tutkimuksia väärin ja jokin toimintatapa lähtee yleistymään kulovalkean tavoin. Sitten syötetään lääkkeitä täysin terveille ihmisille ennaltaehkäisyn ja varmuuden nimissä välittämättä potentiaalisista haittavaikutuksista.
Näitä tutkimuksia riittää muuten joka lähtöön. Esimerkiksi niin sanotusti terveillä ihmisillä hyvin alhaiset LDL-tasot, on sitten lääkkeillä tai ilman saavutettu, ovat selkeästi yhteydessä mm. lisääntyneeseen infektio- ja syöpäriskiin. Löytyy myös lukuisia tutkimuksia siitä, että kuolleisuutta tarkastellessa optimaalinen taso on hivenen korkeampi kuin nykyinen yläraja. Liian alhainen ei hyvä, kuten ei myöskään liian korkea. Kukapa olisi uskonut! Pudotetaan vain rajoja alas vuosien varrella lisää niin saadaan ihmisiset taas sairaiksi ainakin paperilla
Tuo on ehkä vähän väsynyt peruste. On ennenkin eletty todella pitkään, eikä esimerkiksi tiettyyn ikään saakka ehtineiden ihmisten elinajanodote niin paljoa ole lopulta noussut. Lapsikuolleisuus ym. tekijät vääristävät tilastoja huomattavasti
En nyt miksikään hihhuliksi halua tekeytyä ja kieltää joidenkin lääkkeiden hyötyjä isossa mittakaavassa. Ihmettelen vain miten demonisoidaan metabolisesti täysin terveiden ihmisten eläinrasvan käyttöä. Saa sen LDL:n ylös voita syömällä, mutta eri asia onko sillä mitään merkitystä terveydelle mikäli muuten asiat kunnossa. Keskityttäisiin mieluummin juurisyiden hoitoon mikäli potilaalla kiinnostusta riittää
Voit itsellesi valehdella niin paljon kuin haluat, mutta fakta on se, että LDL-kolesteroli on itsenäinen riskitekijä ja tämän on todistettu lukuisissa tutkimuksissa.
Lueskelin taannoin sellaisen kirjan ku Outlive (Peter Attia). Taisi hänkin suositella lääkitystä melko matalalla kynnyksellä kolesteroliin. Käytännössä siinä puhuttiin näistä ”kolmesta hevosmiehestä” jotka länsimaissa tekee lopun, sydän ja verosuonitaudit, syöpä ja dementia/alzheimer. Jälkimmäisin taisi olla kaikkein vaikein taklata tai ennaltaehkäistä, sydän ja verisuonitaudit taas suht helppo riski pienentää lääkityksellä ja elämäntavoilla.
Näin ulkomuistista. Ihan kiinnostava kirja.
Sijoittajallekin relevanttia tavallaan. Korkoa korolle ajan saatossa on kiva, vielä kivempi jos on sellaisessa kondiksessa että rahoilla voi joitakin tehdäkin.
Nyt meni hieman pointtini ohi. Kritisoin lähinnä tätä yhteiskunnan medikalisaatiota, jossa jokin asia pääsee niin uskonnon asemaan, että ollaan valmiita sokeasti lääkitsemään ihmisiä jonkin yksittäisen parametrin perusteella. Ihmisen metabolinen terveys on paljon enemmän kuin jokin yksittäinen lukema labroissa. Vaarallisilla vesillä ollaan mikäli tohtori suosittelee lääkitsemään parikolmekymppisiä “ihan vain varmuuden vuoksi”.
Kysymys on enemmän minkä verran on sopiva taso ja ketä kannattaa oikeasti hoitaa. Olen aivan riittävän moneen ylilääkittyyn (ikä)ihmiseen vuosien varrella törmännyt, jotta osaan hieman kriittisesti suhtautua vaikkapa tähän asiaan. Kyse ei tosiaankaan ole siitä, etteikö merkittävä osa ihmisistä hyötyisi.
Jos ajatellaan niitä kolmea pääasiallista syytä miksi ihmiset kuolevat:
Sydän- ja verisuonisairaudet (=huono kolesteroli, nikotiini ja liikkumattomuus)
Syöpä
Telomeerien lyheneminen
Niin noista telomeereille ei voida tehdä mitään ja syöpähoidot ovat kalliita ja hankalia, joten totta hitossa ensimmäinen asia mihin julkisella puututaan on toi eläinrasva ja muu vastaava elimistöön kertyvä paska, kun se on helpoin ja halvin tapa pidentää elämää ja tuoda loppupäähän lisää laadukkaita vuosia. Se ei aina ole jokaiselle yksilölle oikea ratkaisu, mutta suuressa mittakaavassa mikäli potilas ei pysty saavuttamaan elintapamuutoksia ja kevyellä lääkityksellä ongelma ratkaistua, niin silloin ne kaikista turhimmat kuolemat saadaan hoidettua.
Työikäisten sepelvaltimokuolleisuudesta on saatu lääkityksellä joku kolme neljäsosaa pois kokonaan, vaikka ruokavalio ja elintavat ovat kansalla vain huonontuneet, joten kyllä se varhaisessa vaiheessa aloitettu lääkitys tuppaa toimimaan.
Metabolisesti terve ei tarvitse varmaankaan lääkitystä kolesteroliin ja todennäköisesti ruokavalio on valmiiksi aika tasapainoinen ja liikunnan määrä riittävä. Myös elämäntyyli kokonaisuudessaan terveyttä tukeva. Valitettavasti suuri osa suomalaisista ei ole tässä kategoriassa, liikunnan määrä vähentyy, roskaruoan syönti lisääntyy ja kansa on metabolisesti sairas. “Jokainen” tietää miten pitäisi terveyden kannalta elää oikein, harvalta muutos onnistuu vaikka saisi kädestä pitäen ammattilaisen ohjausta. Tämän vuoksi kansansairauksia ja niiden riskitekijöitä hoidetaan lääkkeillä.
Esim kolesterolin suhteen Suomessa ei ole todellakaan ongelma pieniriskisten ylihoito vaan riskipotilaiden alihoito. Käypä hoito suosituskin ohjaa voimakkaasti suuren riskin potilaiden tehokkaaseen hoitoon eikä muistaakseni edes ohjeista rutiinisti nuorilta kolesterolia mittaamaan tai hoitamaan.