Mikä eniten Mikaelia jännittää, jos saa kysyä?
Itse odotan suurella mielenkiinnolla.
Mikä eniten Mikaelia jännittää, jos saa kysyä?
Itse odotan suurella mielenkiinnolla.
Veikkaan, että kuinka paljon Inderesin kurssi kyykkää, kun osakkeenomistajat kuulee tarinaa (tai nousee
)
onkohan markkinalla ruusuiset odotukset trumpin diileistä
Olishan se kivaa, jos Trumpin puheet ja lupaukset kävis toteen, mutta ei ole Trumpin puheet pitäneet paikkaansa oikein miltään osin, joten aika naivia olisi niitä juttuja uskoa.
Taitaa jenkkimarkina olla vajonnut narsistin pyörittämään tarinoiden ja toiveiden tynnyriin. Herääminen tulee ajastaan ja se ei välttämättä ole kaunista.
OOEEEE KALAPA!
Tässähän voisi ottaa vähän sihijuomaa juhlan kunniaksi. Mukillinen vissyä lauantai-iltaan ja jatkaa Ice Cagen katsomista
Olipahan hieno tapahtuma Ice Cage. Melkeen kuin UFC:tä olisi katsonut. Theo matto kursseille ennen loppuvuoden matsia. Loppu oli antikliimaksi taisi keto viedä miehestä mehut, kun oli aika köpösen näköinen.
Mut hei… Kuopio on sekaisin, onnea Kalpa-faneille
Tuomas Kiiskinenkin oli videolla niin tunteikkaana, kuten asiaan kuuluu!
Onkohan tuossa “5 years” pieni piiloviesti, sopivasti Trumpin kauden lopun yli menevä ajanjakso. No, ei varmaan sentään mutta kuvastaa hyvin Buffetin ajattelua, missä mennään nyt. Kauppasota ei miellytä Buffettia lainkaan ja tällainen epävarmuus on myrkkyä pitkäjänteiselle sijoittajalle.
Tekee kyllä hyvää Suomi-kiekolle uuden mestarin saaminen. Vieläpä viihdyttävällä pelityylillä.
Ja että Saipakin veti finaaliin asti antanee toivoa pienemmille seuroille. Itse Kärppä-fanina tykännyt tästä kaudesta tosissaan. Toivottavasti MM-kisoihin otettaisiin noita kuumempia uusia janttereita, mutta ei vaikuta lupaavalta että valittaisiin kuitenkaan.
Ja vielä: Rantanen 3+1 ratkaisupelissä entistä seuraa vastaan NHL:n pleijareissa.
Kun nyt urheilun kirjo valtaa kahvitupaa:
Jos tämä olisi tapahtunut elokuvassa, olisi sanottu että hyvä leffa, mutta ei voisi tapahtua tosielämässä.
Edit. Joo @Divinesia ja huomionarvoista että Carolina, Florida, Dallas ja Colorado olleet Edmontonin lisäksi pitkin kautta pienimpien kertoimien mestarisuosikkeja. Eikä vain Veikkauksella.
Ja sitten vielä Suomessa on useampia näitä “piste per peli” rohmuja jopa pleijareissakin. Aika vähälle huomiolle jää, mutta ei tällästä ilottelua ole ollu varmaan suomalaisittain änärissä omana elinaikana.
Ei näitä matseja jaksa valvoa, mutta aamuisin on mukava aamukahvilla katella koosteita ja kuunnella kun amerikkalaiset selostajat ääntää suomalaisten sukunimet huvittavasti.
Massia virtaa teknologiasektorille jo seisemättä viikkoa.
Ehkä se itsensä altistaminen julkisuudelle sillä avoimuuden tasolla millä tähän projektiin lähdettiin tuntuu vähän skitsolta. Tuntuu oudolta, että pian tuntemattomat ihmiset voi tietää minusta ja mun elämästä niin paljon. Mutta hyvää kirjaa olisi vaikea tehdä olematta avoin, projektiin lähdettiin täysillä kun päätös oli tehty. Ainakin läheiseni on tunnistaneet tekstistä saman Mikaelin jonka tuntevat, mikä on mulle ehkä lopulta tärkeintä.
Hieman yllätyin tästä ajatuksesta julkisuudelle altistumisesta, koska eikö se yksityisyysjuna mennyt jo aikaa sitten?
Minusta Mikael sinä olla tällä hetkellä Suomen pörssin parhaiten dokumentoitu toimitusjohtaja, joten löytyyköhän oikeasti sieltä kirjasta vielä Lauttasaaren sijoitusmediamogulista kovin järisyttäviä uusi paljastuksia, jotka muuttaisivat mielikuvaa merkittävästi?
Tarina kauppiksen kesken jättäneestä kandista ja rusinoita rasauttelevasta Nokia-analyytikosta tähän päivään saakka on kerrottu monessa muodossa kevyemmistä kalastusreissuista ja pizzajutuista vaikeampiin hetkiin, kuten ihosyöpään ja elämänkatsomuksen muutokseen. Myös Inderesin toimintamallit omasta Teal-variaatiosta ja henkilöstön poikkeuksellisesta tavasta määrittää palkkansa, ovat julkisuudesta tuttuja asioita, ainakin jos on pitänyt silmät ja korvat auki.
Toki näitä kaikkia juttuja ei varmasti ennen ole ollut näin tiiviissä paketissa, mutta muutaman vuoden päästä, kun kaikki nää julkiset materiaalit on syötetty tekoälylle koulutusdataksi, niin varmaan sais silti aika nappiin menevän AI-Mikaelin niistä luotua ilman tätä uutta kirjaakin
Jos jollakulla mahdollisuus on esim. viaplayta käyttää, niin kannattaa tuon Dallas - Colorado pelin kolmas erä katsoa.
Dallas oli aivan sillassa ja kiekkotermein ”had nothing going on” kolmannen erän ekalla puoliskolla, Coloradolla 2-0 johto ja olivat pelaamassa todella kliinistä vieraspeliä.
Rantanen otti Dallasin ihan täysin reppuselkään. Oli aivan jäätävä noissa viimeisissä peleissä, tekikö 11 pistettä kolmeen viimeiseen peliin?
Dallas saattaa mennä pitkälle, Heiskanen ja Robertson sairastuvalla edelleen. Dallasin pakisto on ilman Heiskasta aika liemessä.
Mikäs OP:n sivuja vaivaa? Mobiiliappi kyllä toimii mutta netin kautta en pääse edes etusivulle.
Käyttökatkoja osassa palveluita pitkin viikonloppua. Tekevät joitain suunniteltuja huoltotöitä. Pitäisi tiedotteen mukaan loppua tänään klo 18 mennessä.
Edit: ja jos ei pääsyä koko sivustolle niin sitten en tiedä. Omalla koneella avautuu sivu normaalisti.