Inderesin kahvihuone (Osa 10)

Identifioidun tämän perusteella vastakasvu -sijoittajaksi momentumilla :chart_with_downwards_trend:

11 tykkäystä

10 tykkäystä

Nyt on taas EU:n taloutta viety harppauksilla eteenpäin.

Jatkossa laki kieltää esimiehet, palomiehet ja putkimiehet – tilalle sukupuolineutraalit nimikkeet | Talous | Yle

Toki meillä Suomessa hiipuvaa rakennusteollisuutta pyörittää amatimees.

47 tykkäystä

Onko jatkossa synnytyksen jälkeen edessä kaavake:

Sukupuoli

  • Nainen
  • Muu
20 tykkäystä

Laitetaanpa tännekin, mikäli menevät konkurssiin on melko iso uutinen

4 tykkäystä

Tuleva synnyttävä/ei synnyttävä vanhempi? Ja sekin pitää kysyä syntyneeltä itseltään koska “toimenpiteen kohdetta on kuultava ja hänen mielipiteensä tosiasiallisesti huomioitava ennen päätöksentekoa.”

Tuohonhan maailma on selkeästi menossa, kun nykyäänkin pidetään jo tarhaikäisille kehityskeskusteluja.

1 tykkäys

Enemmän pitäisi keskittyä kieltämättä johonkin muuhun kuin ajamaan vähemmistöjen tai sukupuolettomuuden asiaa niin että niitä hierotaan jatkuvasti jokaisen kasvoille - jopa niin että kuvio kääntyy päälaelleen enemmistön haitaksi. Tasa-arvo rikkoutuu, vaikka ajatus ehkä perustavanlaatuisesti on hyvä.

Osittain vastalauseena tuolle hössötykselle USA:kin on nyt siinä tilassa missä on, kun haluttiin vastalauseena äänestää mitä vaan muuta. Mielensäpahoittaminen meni niin pitkälle että kenen vaan ura oli ohi yhdestä ainoasta sanan lipsahduksesta.

Jatkuvasti uutisoidaan miten lapsesta asti ollaan enemmän vaan sekaisin ja silti halutaan lähtä tuputtamaan syntymästä lähtien “Oletko varmasti hetero” “Tai tyttö” “Tai poika”.

Itsekki menisin moisesta sekaisin perkel* vieköön.

31 tykkäystä

Tuskin kun tässä oli kuitenkin kyse ammattinimikkeistä.

2 tykkäystä

Ennen oli kunnollista. Ennen oli Maverick, Goose, Viper, Iceman ja kumppanit.

Meidän oma HävlLv 31 jakaa kortensa kekoon.

12 tykkäystä

Voi olla että olen ymmärtänyt väärin, mutta vaihtoehdot taitaa olla:

Sukupuoli

  • Vastaava
  • Henkilö

Mutta vakavammin, eikai tälläisellä muutoksella ole suuria negatiivisia vaikutuksia (paitsi USA lopettaa kaupankäynnin kokonaan EUn kanssa?) - lukuunottamatta hallinnollista kuormaa ja hintalappua mikä tästä aiheutaa verrattain kertaluontoisesti. Joten jos tämä on joillekkin tärkeää niin kai näitä voi toteuttaakkin, saapi nähdä kuinka nopeasti juurtaa puhekieleenkin.

2 tykkäystä

"Tässä konkreettinen esimerkki yliluottamusharhasta sijoittamisessa:


:chart_with_downwards_trend: Esimerkki: “Minä tunnen tämän yhtiön – ei se voi mennä pieleen.”

Oletetaan, että sijoittaja on seurannut Nokian Renkaita jo vuosia. Hän tuntee tuotteet, lukee yhtiön raportit, ja hänellä on positiivisia kokemuksia esimerkiksi renkaista omassa autossaan. Hän päättää sijoittaa ison osuuden salkustaan yhtiöön.

Mitä tapahtuu?

  • Hän yliarvioi oman tietämyksensä yhtiöstä ja aliarvioi ulkoiset riskit (esim. tuotantosiirron epävarmuudet tai korkean velan vaikutukset).
  • Hän vähättelee negatiivisia uutisia, koska hänen luottamuksensa perustuu aiempiin onnistumisiin ja tuttuuteen.
  • Hän ei hajauta riittävästi, koska uskoo vahvasti “tuntemansa yhtiön” olevan turvallinen.

:dart: Lopputulos:

Jos yhtiö kohtaa odottamattoman kriisin (esim. tuotantokatkos, huono kvartaalitulos, regulaatio), sijoittaja yllättyy ja kokee tappion – vaikka signaaleja oli ilmassa.


:brain: Yliluottamusharhan ydinkohta:

Sijoittaja ei epäile omaa näkemystään, vaikka todellisuus olisi monimutkaisempi kuin miltä tuntuu."

ChatGPT antoi ihan vakuuttavan esimerkin rinkuleista. Kysyin miksi valitsi juuri NR esimerkiksi. Olin kuulemma kysynyt aikaisemmin sen riskeistä.

3 tykkäystä

Täällähän sattuikin olemaan sopivasti sukupuolikeskustelu päällä kun tulen pasteamaan uusinta kuvaa sarjassani tyhmimmät kongressiedustajat

10 tykkäystä

Tyypillisesti konkurssiin menevä As Oy ei ole valmiiksi rakennettu, vaan keskeneräinen. Suuressa osassa rakentamista ei ole edes aloitettu, vaan ne menevät nurin rakennusliikkeen mukana.

Kiitos taas Marianne!:pray:

Hienoa, kun voi taas kätevästi yhdestä paikasta lukea Fedin metkuista eikä tarvitse sieltä täältä käydä hakemassa tietoa, mitä siellä keskupankissa on taas pohdittu ja keksitty. :slightly_smiling_face:

7 tykkäystä

Meni näköjään JVG välittömästi EU:n sanktiolistalle:

11 tykkäystä

Tuli jonkun aikaa sitten huomioiduksi, että aina kun Propriuksen Micro Finland on vihdoin pääsemässä ITD breakeven-tasolle, niin indeksi vetää maton alta ja lasketellaan reilusti.

Nyt taas ollaan siinä pisteessä🤠

11 tykkäystä

Paavi pöhinät on käynnissä. Uutta paavia odotelleessa kannattaa katsoa noin 2h Youtube video joka esittelee joka ainoan paavin Pietarista alkaen ja kertoo mistä paavi muistetaan.

Keskiajalla meno oli mielenkiintoista. Paavi saattoi palkata ison kasan lähisukua vaikka kardinaaleiksi ja muutenkin rosvota kirkon varoja suvun taskuihin. Tuhlari paavia seurasi yleensä nuuka ja kunnollinen paavi joka sai kirkon kassan kovalla vaivalla kuntoon. Pitkällehän nuukuus ei auttanut kun paavien kiertokulussa seuraavan oli vuorossa tuhlaaja paavin paluu ja kirkko oli taas veloissa.

Sitten oli henkilö joka toimi kolme kertaa paavina. Hän mm. myi paavin asemansa, mutta myöhemmin ostaja paavi syrjäytettiin ja alkuperäinen paavi palautettiin. 1900 luvun alussa paavi sijoitti ison osan kirkon varoista Jenkkilän osakemarkkinoille.

Ekalla kerralla pääsin 1000-luvulle ja nukahdin herätäkseni 1400-luvulta. Sitten nukahdin uudestaan 1600-luvulla ja kun heräsin ohjelma oli loppunut ja Youtuben autoplay pyöritti videota kvanttifysiikasta. :sweat_smile: Toisella kerralla sain paavit maalin.

34 tykkäystä

Tämä ehkä kuuluisi palkkakeskusteluun, mutta… olen ollut töissäni melko tyytyväinen ja jäänyt tietysti myös palkkakehityksellisesti jumiin, koska eihän kukaan sitä korotusta tarjoamaan tule. Vaikka itse asiassa useampikin korotus niin edellisessä kuin nykyisessä firmassa minulle juurikin tarjottiin sitä pyytämättä, mutta poikkeukset vahvistaa säännön. Asia ei varmastikaan mene näin enää, kun aletaan olla sen äärellä, paljonko työstä oikeasti maksimissaan voidaan maksaa, jos oikein hammasta kiristellen maksetaan. Sille limiitille ei työnantaja kyllä lähde omasta aloitteesta.

Kaikki tämä tuli mieleen, kun on töissä on vihdoista viimein alkanut oikein todenteolla harmittaa sekä työyhteisö että työn sisältö ja nyt nämä molemmat ulottuvuudet kohtaavat samassa paikassa ja ajassa. Tiedän tilanteen olevan ohimenevä. Vitutus on punaisella maksimissa, mutta se vaimenee kuukausissa ja unohtuu vuosissa. Vuosien jälkeen palkkakuitissa on taas onneton indeksikorotuskin tai pari.

Tällainen vitutuksellinen hetki elämässä siis pitäisi hyödyntää, ennen kuin se menee ohi. Voiko siinä mitään negatiivisia lopputulemaa edes olla, jos kartoittaa muita paikkoja ja sanoo työnantajalle, että nyt tuli niin kova tarjous ettei voi kieltäytyä. Tuli tai ei, mistäpä ne sen tietää. Korvaava paikka yhtäkaikki löytyy. Uskon vakaasti myös paikan paremmalla liksalla irtoavan, mutta ei se nyt ihan satavarma koskaan ole. Oma kartoitukseni puoltaa kokoajan enemmän olemassa olevia nostovaroja.

Näissä tunnelmissa ja aatoksissa eteenpäin. Palkassa on se, kun se on tällainen pieni duunarin palkka, että palkankorotus limiittiin asti pitäisi saada mahdollisimman nopeasti voimaan, että aika ehtii kerryttää.

12 tykkäystä

Nuo taitavat kaikki olla 2-10 vuotta vanhoja kohteita ja moni ilmeisesti lakesn osaomistusmallilla.
Tuolla isosta osasta perustiedot https://lakea-markkinointihaku.etampuuri.fi/

Taitaa tämä allianssi ainakin osittain vesittää suomalaisten telakoiden toiveita jäänmurtajatilauksista.Kaipa se Trumpin America first meininki ajaa tässäkin asiassa suomalaiset raapimaan tähteitä jos niitäkään.Olennainen tieto tuossa on lyhyesti että kyseinen liitos on tehty Trumpin havittelemien aluksien rakentamista varten amerikkalaisvoimin.

2 tykkäystä