Yhdysvallat on osallistumassa epäpoliittisiin Intervision-laulukilpailuihin:
Intervision? Voi hyvää päivää, tässähän on sellaisia Alla Pugatšova -tyylisiä neuvostokaikuja.
Mutta Venäjä on tällä vuosituhannella pelkästään säälittävä valtio. Paljon säälittävämpi kuin Neuvostoliitto, joka oli sentään oman aikansa suurvalta.
Venäjä kuvittelee olevansa suurvalta, mutta on todellisuudessa vain agressiivinen banaanivaltio, jolla on ehtyviä luonnonrikkauksia. Venäjä on toki valehteleva roisto- ja terroristivaltiokin, mutta keskitytään nyt vain säälittävyyteen.
Siis kerätään jotain random jengiä rääkymään “maansa edustajina” ja tehdään siitä iso numero jonkun kommunistienkin kuoppaaman umpipoliittisen pelleilyn nimissä. Se on vain säälittävää.
Tein vielä tämmäisen AI-lipun ilman sen kummoisempaa syytä. Se ärsyttää vain sellaisia venäläisiä, joita pitääkin.
Näin ne perinteiset ammatit katoavat ja tekoäly lopulta tulee tiristämään viimeisetkin mehut työvoiman tarpeesta.
Kaikki konduktöörien tehtävät HSL-alueen lähijunissa päättyvät alkukesästä 2026.
VR:n mukaan työn painopiste on siirtynyt asiakaspalvelusta järjestyksen ylläpitoon muun muassa lisääntyneen häiriökäyttäytymisen vuoksi. Lisäksi digitalisaatio on vähentänyt asiakaspalvelun tarvetta.
Eipä turvallisuusalakaan ole turvassa tekoälyn tuomalta tehostumiselta. Kun aikoinaan valvottaviin tiloihin tuli etäkameravalvonta, vartijakutsupainikkeet sekä rikosilmoitinjärjestelmät kehittyivät, niin lukuisat paikallisesti vartiointia suorittaneet tai järjestystä ylläpitäneet henkilöt saivat etsiä muita töitä. Tässä oli teknologisen kehityksen ensimmäinen aalto, jota työvoiman tarpeen näkökulmasta kompensoi kysynnän kasvu. Jotka tästä aallosta vielä jäivät paikallisesti vartiointia suorittamaan päätyivät lykkimään ostoskärryjä, myymään kassalla, olemaan talonmiehenä, koska tekniikka oli jo vienyt puolet töistä, mutta se toinen puolikas yhä piti asiakkaan ostaa. Niinpä multitaskaavalle turvallisuushenkilölle oli ja on yhä tarvetta.
Seuraavana tulee tietysti AI, tekoälykameravalvonta yms.
Esim Tampereella kehitetään parhaillaan kaupunkijunaliikenteeseen kasvojentunnistukseen perustuvaa, varhaisia aggressiivisuuden merkkejä havainnoivaa, järjestelmää. Juttuun liittyen: kun siis konduktöörit on ensin muutettu järjestyksenvalvojiksi, seuravaksi järjestyksenvalvojien tarve määrällisesti vähenee. Jäljelle jääneiden työt muuttuvat raskaaksi. Enää ei odotella, käpeksitä ympärinsä, katsella, valvota, näytäydytä ja päivystetä josko jotain tapahtuisi, vaan mennään sinne missä AI:n mukaan tapahtuu, sitten seuraavan paikkaan jossa tapahtuu, seuraavaan jossa on jo tilanne päällä jne. Tätä herkkua koko työvuoro. Toiminnan mies tykkää, mutta konduktöörista en ole varma.
Josko viimein lääkärien kirjoittamat tekstitkin aukeavat
Mietin, jos joku sijoitusalan ammattilainen ostaa huolellisen harkintansa jälkeen osaketta, joka kuitenkin laskee hänen ostonsa jälkeen -20%(Sharevillessä, tai Mallisalkku tai Proprius -sijoittajatiimi esim.) ja ostan sitä siinä -20% kohdalla ammattilaisen oston jälkeen, saanko ammattilaisen taitoihin nähden +20% tuottoedun?
Joka pörssissä on todella suuri preemio, verrattuna osakkeiden keskimääräinen 3v tuotto. Ammattilainen oletettavasti ei kovin paljoa jää Indekseille jälkeen. Eikö silloin sijoitukseni indeksin voittava positiivinen tuotto pitäisi olla melko lailla riskitön ja “satavarma”?
Siitä vaan kokeilemaan ja odottelemaan miten käy. Odottavan aika voi olla pitkä, jos on tehnyt noin esim. Inderesin Mallisalkun Nesteen ja Kamuxin ostoja peesaillen. Kyseiset osakkeet on Mallisalkusta jo myyty tosin pois.
Ja toisaalta tuleeko voittavalla osakkeella tuollaista tilannetta edes eteen? Jos tulee, niin analyysit ovat menneet metsään tai ajoitus on ollut huono.
Jos ammattilaiset ostaisi ainoastaan osakkeita jotka tippuu vielä 20% niin sitten tuo olisi suht varma tapa. Muutoin käy niin että missaat juuri ne parhaat jotka lähteekin nousuun eikä tipu sitä 20%.
Nuo PEG luvut ovat satua. Jos PEG on 0,01 niin minkälaista kasvua olisi odotettavissa PE:n ollessa 12,4 niinkuin vaikka tuolla Amerigo Resourcesilla ?
Todellisuus:
Klassinen “Miksi mä”-krapula
Noin 70-prosenttinen absintti ja Alokas pohtimassa alkuillasta “Minkälaista viinaa toi absintti on?..”
Aika moni tuntuu tekevän juurikin noin. Ihan jos katselee ostin/myin ketjua, niin siellä selvästi tyytyväisenä hykerrellään, kun saa napattua alempaa.
Ajattelen itse toisinpäin. Analyysiin liittyy aina analyysiriski ja -20% voi kieliä siitä. Jos asia on näin, -20% on todella pieni lasku. Kun alaspäin mennään, niin pohja on syvä. Tuntuu, kuin sitä ei olisi ollenkaan.
+20% voi todistaa näkemyksen olevan oikeaa. Jos, niin sellainen nousu on kuitenkin vielä niin pieni, että voi hyvin ehtiä mukaan.
Mutta ei tämä helppoa kyllä ole. -20% voi tulla tauluun, vaikka näkemys olisi oikeaa. Sitten se vähitellen kääntyy.
Sijoitukseni eivät ole tuottaneet; osakesalkkuni miinuksella, PYN Elitet miinuksella, minikryptoni miinuksella, mutta “sijoituskäteistä” on.
Sijoitusvarallisuuteni nousi tällä viikolla kuitenkin yli 150 000 euroon.
Ehkä tämä turskainen pian 8 vuotta kestänyt sijoitusmatkani alkaa pian tuottamaan ja 200 000 euroa tulisi nopeasti sieltä.
Onnittelut 150 000 saavutuksesta! Mitä kaikkea sijoitusvarallisuutta sinulla on? Muistanko ihan väärin, että osakesalkkusi oli vielä jokin aika sitten reilu 100 000 tai 100 000 meni rikki ehkä 1-2 vuotta sitten? Oletko saanut säästettyä palkoista 50 000 tuohon lisää?
Yli kaksi vuotta sitten muistaakseni sanoin, että 100 000 euroa tuli täyteen, mutta se saattoi tulla hieman jo aiemmin, koska silloin oli saattanut jäädä jotain pientä pois. Maksimissaan 2,5 vuotta siitä on aikaa. Tuohon kuuluu Nordnetin salkku, sijoituskäteiset, PYN Elitet ja kryptot.
Palkoista saanut säästettyä. Ei enää tänä vuonna, mutta muuten ihan viime vuosina sai tehdä ihan tolkuttoman paljon ylitöitä; aamuaikaisesta myöhään ja viikonloppuisin. Tein niin paljon ylitöitä, kun annettiin ja otin kaikki vastaan - siitä tuli extrapaljon säästöjä. En pääse aikaisempien vuosien tulotasoon (no ehkä yli 10 vuoden päästä normikorotusten kautta), ellei tule uskomattoman suuria palkankorotuksia tai ellen yhtäkkiä löydä paljon parempipalkkaisia töitä.
EDIT:
Anteeksi, unohdin kiittää, kun olin tohkeissani. Kiitos paljon!
Viikonlopun uutisia leppoisana su-aamuna kun lueskelee, voi hyvin kuvitella, kuinka joskus 2100 lukion historian kirjoissa otsikoidaan aikaamme ”levoton 20-luku”. Kun 20-luvun jälkimmäisellä puolilkaalla vielä 4. teollinen vallankumous pääsee kunnolla vauhtiin, niin myös yhteiskuntien sisäisiä valtatasapainoja päästään kunnolla punnitsemaan…
Samalla tuli pohdittua, että kenen porukoissa sitä kannattaisi (taloudellisesti) pyöriä? Puola pakolliseksi 4. kieleksi peruskouluun?
Kahden kärjen taktiikalla skandit (luonnollisesti) ja puola kavereiksi?
Englanti viralliseksi kieleksi ruotsin tilalle olisi talouden kannalta täysi no-brainer.
Helpottaisi kansainvälistä kauppaa/yhteistyötä ja lisäisi hyvälaatuista maahanmuuttoa.
Jos oikeen isolla pensselillä maalaa, niin muodostetaan pohjoismainen liittovaltio, jossa englanti olisi virallinen kieli. Oltaisiin taloudellisesti ja sotilaallisesti vahva valtio pohjoimaisilla arvoilla ja englannin kielillä. Oltaisiin heittämällä maailman parhaita ja houkuttelevimpia valtioita. Maahanmuuttopolitiikka voisi olla hyvinkin ronkelia ja silti laadukasta maahanmuuttoa riittäisi pitämään väestö ja talous kasvussa.
Nyt on Saab-ukkelin vapaapäivä,
Kukaan ei tarvitse minua tänään.
Tahdon omistaa kesälle vuorokauden,
Vaik uisteleen kuhaa.
Jollain saattaa herätä epäilyksiä pakkeloinin ja maalausten jäljestä, kun kuva on otettu noin kaukaa Hyvä siitä tuli. Ekakertalaiseksi jopa erinomainen
Tämä ei tule koskaan tapahtumaan. Sitäpäitsi kaikissa pohjoismaissa ihmiset puhuvat jo valmiiksi hyvää englantia, joten tässä haetaan ratkaisua ongelmalle, jota ei ole olemassa.