Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Indeksit paukuttelee ATH päivä toisensa jälkeen ja työttömiä enemmän kuin finanssikriisin aikaan ollut kohta vuoden.

Pitäisköhän Suomessa siirtyä siihen visioituun 4 päivän työviikkoon kun eihän töitä tarvita näköjään mihinkään. :crazy_face: Printterirahaa vaan markkinoille niin kaikki on iloisia.

13 tykkäystä

Pakko hieman kommentoida noiden QT, Remedyn ja kuppanien raketointia. Ei tämä kovin kestävältä vaikuta, että yhtiö antaa viikkoja aikaisemmin posarin → kurssi raketoi. Kerro samoista asioista kuin viikkoja sitten → kurssi raketoi. Firmat ovat siis ihan loistavia, mutta ei tässä hommassa ole enää mitään järkeä kun hintaan diskontataan vuoden 2321 kassavirtoja. Jotenkin on sellanen fiilis, että monilla tulee jäämään luu käteen tässä hommassa, varsinkin jos korot lähtevät nousuun tämän rahan printtauksen seurauksena. No tämä nyt on vaan tällasen suolasen kaverin puheita, kun ei ite lähtenyt mukaan näihin.

21 tykkäystä

QTn kohdalla vaikka tulos oli tiedossa niin kyllä tuossa osarissa oli ihan uuttakin tietoa, eli näkymät alkavalle vuodelle, jotka pysyivät todella härkämäisinä ja tämä yhdistettynä siihen että QT on alkanut eksyä ulkomaanelävien tutkalle tuo tukea.

Remedyn kohdalla kurssinousua tukee riskipitoisuuden laskeminen. Jos “välivuotena” ilman isoa julkaisua tehdään uusia enkkoja rahan takomisessa niin…

9 tykkäystä

Kaksi eriasiaa How to get rich ja how to stay rich. Ensimäiseen pätee, että pitää olla optimisti ja jälkimäiseen pitää varoa pienintäkin risahdusta :wink:

3 tykkäystä

Hei, nyt ette FOMOTA mua ostamaan/lisäämään yhtään mitään kuutteja tai smartteja, vaikka kuinka fiksuja ostoja olisivat! Ei ole rahaa kohta enää ruokaankaan…

Sitten asiaan:

Siitä DCRB:n omistajille erinomainen lahja lapselle! Myös mieslapset saattavat tästä lelusta nauttia. Eli siis pienoiskoossa oleva vetyauto. Mitä mainioin tapa oppia tulevaisuuden teknologiasta.

20 tykkäystä

@Verneri_Pulkkinen kun tuosta linkistä painaa niin pääsee Qt ketjun aloitusviestiin. Hetken jo mietin, että tuossa on nyt virhe, mutta tottahan se on… onhan koko ketju ollut melkoista hehkutusta. :smiley:

6 tykkäystä

Ahah piti kyllä linkata Astonin viestiin mikä oli tuon yläpuolella :smiley: Nooh ehkä tuo ajaa asiansa noinkin :wink:

3 tykkäystä

Vernerillä on hieno arvonimi ”foorumipoliisi”. Meno on kyl täällä välillä niin villiä et poliisia tarvitaan

11 tykkäystä

Alle vuosi sitten kuutti oli pienin omistukseni, nyt toiseksi suurin ilman lisäostoja :thinking: Vielä kun tuplaantuu pääsee Smart Eyen ohi salkun suurimmaksi. Smartilla taitaa tosin olla vielä tähän sanansa sanottavana :thinking:

6 tykkäystä

Luulen kans, että Smartin kohdalla ketsuppipullosta on kohta korkki irti. Katsotaan

24 tykkäystä

Mies joka möi kuutit liian aikaisin, ekan tuplauksen jälkeen

24 tykkäystä

Kyllähän sieltä aika posari Kuutin kurssiin tuli, lopulta 91.40 eedvarttia! :champagne: :champagne: :champagne:

Setähän sen 90-kymppisen ylityksen tavallaan hehkutti jo etukäteen, siis jo ennen päivän pörssin aukeamista, joten setä sai mennä iltapäivällä hiihdulle vähän tasaamaan sydämen aamuista “rytmihäiriötä” :laughing:

Ai niin, setä ei unohda kiittää foorumin ykkösnyrkkiä Aston-Verphu-Viljo, joista siis ainakin Viljo vähän pumppasi Kuutin cursusta yli ysikymppisen :star_struck: :star_struck: On se poijilla kova maine ja isot käteispossat, kun moiseen temppuun pyydettäessä pystyvät :laughing: :laughing:

Masse-setä, FA, 90 ylitys on kova - niin keihääheitossa kuin Kuutin kurssissa, YES!, YES! YES!

32 tykkäystä

Käynnistymässä suuri jännitysnäytelmä eli kongressin Gamestop kuulustelu.
5 minuuttia aikaa valmistaa popparit.

Onneksi olkoon 90-vuotissyntymäpäivän johdosta! :balloon::wink:

6 tykkäystä

Vähän on Juurikki etuajassa, mutta kiitos onnitteluista!!

Masse-setä, FA, Setä on vähän lyhytikäistä sukua, mutta josko Warrenin (90v) ja Charlien (97V!!!) innoittamana tumpattais “sukurasitus” maan rakoon :wink: :kissing_smiling_eyes:

11 tykkäystä
6 tykkäystä

Nasan tehtaalla: " Missä se asentaja nyt taas on ? " “Olen täällä asentamassa antureita perse veressä”

3 tykkäystä

Jos kotilolla ei ole kuorta, niin onko se koditon vai alasti… samalla periaatteella mietityttää onko tänään Nokia osakkeenomistajilla raketti emoji päivä, kun kaikki muu miinuksella ja Noksu +0,5% :thinking:

4 tykkäystä

Tästä videosta on huomenna tasan kolme vuotta. :sweat_smile:

30 tykkäystä

onneksi olin jo 3 vuotta sitten palvelussa mukana. Terveiset Qt 6, Revenio 29 (ennen splittiä) ja remedy 6,7 € aloitus positiot :), mainittakoot vielä kovasti emmitty Talenom 1,8 € avaus… siinä kyllä tuli aikailtua :slight_smile:

@Verneri_Pulkkinen juu ei ne ekat positiot olleet suuria ja mahtavia, tosin talenom oli silloisesta salkusta 20% 10k avauksella. Paljon on vettä sen jälkeen virrannut! Sain kyllä reilusti lisää pääomia käyttööni 2018 alusta.

20 tykkäystä