Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Erinomainen ja kannatettava ajatus.

Piti ihan pysähtyä miettimään. Omat poimintani ovat sen verran loivaliikkeistä sorttia, että tuskinpa parissa viikossa koko omaisuus viemäriin valuisi, vaikka niitä ei joka päivä tuijottaisikaan. Päinvastoin (lopulta usein turhien) veivailujen pois jäädessä säästäisi useamman kymmenen euroa toimenpidemaksuissa parin viikon aikana.

Mutta joku ajatuksessa silti haraa vastaan. Hallinnan menettämisen pelko? Ison kalan ohitus?

4 tykkäystä

Itsellä se on enemmän sitä, että kyttään muutoksia ja koetan löytää hyviä ostopaikkoja. Esim Evon minifutuureilla vatkaaminen. Tokmanni ja Sampo lähtivät salkusta tänään ihan siksi, kun mietin että onko näissä tarpeeksi tuottopotentiaalia, että niitä kannattaa vivulla enää mukana pitää.

Muuten olen yrittänyt keskittyä juuri siihen mitä mainitsit, että pidetään sisältö sellaisena ettei tarvitse koko ajan tehdä jotain.

2 tykkäystä

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, KANADAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, UUTEEN-SEELANTIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN
Näitä lauseita on tullut luettua jo monta vuotta pörssitiedotteista yms, mutta ei koskaan ole tullut ajateltua, että miksi? Varmaankin liittyy finanssilainsäädäntöön tms. Voisiko joku valaista pienellä selostuksella tämän perusteita. Jos jaan tuon australian pikkuserkulle, niin saanko Am0n-sovelluksen puhelimeeni vai heti linnaa vai vain liputuksen loppuiäkseni.

9 tykkäystä

Kokoomus kun saanut Bilderberg kavereidensa kanssa johtaa valtiota 30v niin näin käynyt. Ei ihme, että ihmiset nykyään äänestävät persuja. Harmi vaan, että historiasta ei ole opittu mitään kun ei se vihollinen edelleenkään ole toiseus vaan ahneus…

Ps. Kuulun näemmä oman ikäluokkani P99. Huvittaa, koska äänestän vassaria / kommaria, sillä eihän tällaisessa yhteiskunnassa ole mitään järkeä. Lopettakaa jenkkien apinointi ja huolehtikaa lähimmäisistä. Mitä tapahtui ‘kaveria ei jätetä’ asenteelle?

2 tykkäystä

Naisia ainakin. Ne tykkää pahoista pojista. Sitten voit vankilassa kertoa ylpeänä prätkäkerholaisille että mistäs sut laitettiin lukkojen taakse. “Kuljetin rajan yli pörssitiedotteen Australiaan.”

34 tykkäystä

Vaihtaisin tuon sanan ahneus sanaan kateus. Menemättä sen enempää taas täällä politiikkaan - ahkeruudesta, on se sitten opiskelu tai työnteko, pitää palkita ja sillä pitää pystyä luomaan parempi elintaso. Verojen korottaminen tässä verokiilatilanteessa ei toimi. Jos ei muuta niin leikkuria käyntiin. Julkisten menojen kasvu on kaikilla mittareilla järkyttävää.

Edit: Kaikilla pitäisi kellot soida kun kerrotaan, että joka kolmas työikäinen on julkisella sektorilla töissä.

13 tykkäystä

Itse etsin vastausta tähän eilen Googlella, mutta ei löytynyt vastausta :grinning:

Joo, minäkin olen vaihtanut Googlen tähän Inderesin kahvihuoneeseen; ajattelin ettei näin kesän kovassa lamaantumisessa tule KVG-viestejä kuten tuli vauva.fissä tai Ratikka Tampereelle.fissä.

1 tykkäys

Mielenkiintoinen tilanne, meillä myydään kotipörssissä lappuja veks ja lumipallo pyörii ja yks jos toinen höylää tai keventää.

Siis jenkkilässähän niitä lukuja on huomenna tulossa, ja sen sijaan nasse painaa ylämäkeen kirjoitushetkellä. Eli Helsingissä varaudutaan romahdukseen, joka olisi tulossa US infl.luvuista, mutta sikäläinen teknoindeksi ei tästä välitä (ainakaan vielä):rofl:

No, ehkä me ollaan täällä niin fiksuja. Tai sitten suht. pienivaihtoisten lappujen myynti saa aikaan vaan hönöpaniikin (myyn kaikki, palataan jouluna). Minä laittelen ostohousuja jalkaan.

30 tykkäystä

Arbeit macht Frei, sanoi aikanaan saksalainenkin. Eipä ole oikeiston ääni kellossa muuttunut 90 vuodessa yhtään. Sanomaa tosin on hieman kaunisteltu. Joskin kovasti näyttäisi omaan silmään siltä, että juurille ollaan valitettavasti vauhdilla palaamassa.

Sekä vapaus että hyvinvointi ovat ihmisen perusoikeuksia. Sillä on pitkä historia kuinka vallanpitäjät ovat ihmisiltä nuo anastaneet ja sitten käyttäneet lupausta niiden palauttamisesta valtansa välineenä. Se ei kuitenkaan tee ilmiöstä yhtään sen oikeampaa. Historiasta ei ole selvästikään opittu mitään, joten ehkä ihmiset todellakin ansaitsevat paskansa.

Enkä nyt meinaa sitä, että Neuvostoliitto tai sosialismi olisi kohdellut ihmisiä hyvin. Pikemminkin niistäkin on havaittavissa sama ilmiö, miten lupaus paremmasta on pistetty hirmuvallan käyttöön.

Ps. Hankala olla kade kun kuuluu ikäistensä 1%:n joukkoon ja voin jo elää kuinka sattuu huvittamaan. Toivon tätä samaa vapautta kaikille palstalaisille ja tiedän, että oikealle annettu ääni on siitä varmasti pois.

6 tykkäystä

Samaa tuumin. Nyt kun tuntuu että kaikki ennakoivat korkeita inflaatiolukuja ja kurssilaskua niin eikös tämä pitäisi olla jo ns hinnoissa? Mikä olisi ihan oikeasti yllätys huomenna?

7 tykkäystä

Mitä tuo kertoo viime aikojen kurssikehityksestä?

Non-Farm Payrolls (eli lkm. uudet palkatut työntekijät) menneeltä kuulta oli 550k, missä arvio alunperin 650k (ja oli spekulointia että “vapaiden paikkojen puitteissa joku miljoona lkm. ei ois yllätys”). Tämä kun osotti ettei “yhteiskunta rullaakkaan oikeasti vielä täydellä vauhdilla” niin FEDillä ei liene kiirusta lopettaa 10Y yieldien painamista, ja voinee jatkaa samalla “inflaatio on ohimenevää” mantralla.

Näin ite (pettyneenä) spekuloin. Ite odotan tän vuoksi hiljaisuutta ainakin 18/6 asti (silloin ns. Quadruple Witching Definition), mut voinhan olla väärässä ja FEDistä ja 10Y velkakirjoista huolimatta ehkä markkina romahtaa inflaatiopelkoon anyway. Ken ties. Tässä vain omat odotukseni :sleeping: :bear:

4 tykkäystä

Itse uskon, ettei yhtiön toimitusjohtajan tehtävä ole kommentoida sanallakaan oman osakkeen arvostusta, joten on mielestäni merkillepantavaa kuulla toimarin pitävän pörssilistan vaihtoa “houkuttelevana vaihtoehtona” nimenomaan multippeliarbitraasin takia (tämä Fantini Researchin haastattelussa kuukausi sitten). Epäilenpä, ettei tuon tyyppisiä kommentteja kuulla johdon suusta ilman, että Kambin konsensuksen ylittänyt Q1-tulos, tasainen ja positiivinen uutisvirta, houkutteleva arvostus ja kovaa kasvava markkina ympärillä palkitaan -25%:n kurssikehityksellä tulospäivästä tähän päivään.

2 tykkäystä

Häpeillen on tunnustettava, etten ymmärtänyt vieläkään, että onko tämä dippi sun mielestä hyvä ostopaikka vai onko kurssilasku ihan ansaittua? Mietin, koska ajattelin jo tänään hypätä Kambin kyydille juuri noiden seikkojen takia, jotka lopussa luettelit.

Mielenkiinnolla lukisin, millä olet saavuttanut tuon vapauden? Työllä (arbeit), perinnöllä vai lotossa?

5 tykkäystä

Olen seurannut sivusta foorumin keskusteluja, ja huomannut että hyvin vähän on keskustelua tech, krypto yms… Sharevillen puolelta löytyi Discord kanava jossa tuntuu olevan paljon tekki ja kryptoväkeä: TalousDisco

Ajattelin linkata, kun en ainakaan itse ole huomannut että kukaan olisi Inderesiläisille laittanut linkkiä. Poistakaa jos ei ole sallittua.

9 tykkäystä

Terve Jatta1. Ja tervetuloa foorumille. Tuota foorumin hakutoimintoa käyttämällä löytää suht helposti itseä kiinnostavat langat. Kyllä täälläkin tech ja kryptoketjua on,ainakin pikaisella muistelulla täältä sarvihatun alta.

Tervetuloa joukkoon iloiseen

7 tykkäystä

Ensin oli oroccosta ostotarjous @2,94 ja sitten 3,03. Sitten hinta fomoteltiinkin 10% ylemmäs, joten olkoon :sleeping:

1 tykkäys

3CAD on parin vuoden päästä Orocolle ihan pähkinöitä. 7-17CAD väliltä löytyy sitten se hinta kun ollaan myymässä tota lafkaa major-kaivosyhtiölle. Itse lisään/tuplaan taas kun saadaan porausluvat. Siinä vaiheessa oletus tai konsesus on että noustaan 5CAD

2 tykkäystä