Inderesin kahvihuone (Osa 2)

Itse etsin vastausta tähän eilen Googlella, mutta ei löytynyt vastausta :grinning:

Joo, minäkin olen vaihtanut Googlen tähän Inderesin kahvihuoneeseen; ajattelin ettei näin kesän kovassa lamaantumisessa tule KVG-viestejä kuten tuli vauva.fissä tai Ratikka Tampereelle.fissä.

1 tykkäys

Mielenkiintoinen tilanne, meillä myydään kotipörssissä lappuja veks ja lumipallo pyörii ja yks jos toinen höylää tai keventää.

Siis jenkkilässähän niitä lukuja on huomenna tulossa, ja sen sijaan nasse painaa ylämäkeen kirjoitushetkellä. Eli Helsingissä varaudutaan romahdukseen, joka olisi tulossa US infl.luvuista, mutta sikäläinen teknoindeksi ei tästä välitä (ainakaan vielä):rofl:

No, ehkä me ollaan täällä niin fiksuja. Tai sitten suht. pienivaihtoisten lappujen myynti saa aikaan vaan hönöpaniikin (myyn kaikki, palataan jouluna). Minä laittelen ostohousuja jalkaan.

30 tykkäystä

Arbeit macht Frei, sanoi aikanaan saksalainenkin. Eipä ole oikeiston ääni kellossa muuttunut 90 vuodessa yhtään. Sanomaa tosin on hieman kaunisteltu. Joskin kovasti näyttäisi omaan silmään siltä, että juurille ollaan valitettavasti vauhdilla palaamassa.

Sekä vapaus että hyvinvointi ovat ihmisen perusoikeuksia. Sillä on pitkä historia kuinka vallanpitäjät ovat ihmisiltä nuo anastaneet ja sitten käyttäneet lupausta niiden palauttamisesta valtansa välineenä. Se ei kuitenkaan tee ilmiöstä yhtään sen oikeampaa. Historiasta ei ole selvästikään opittu mitään, joten ehkä ihmiset todellakin ansaitsevat paskansa.

Enkä nyt meinaa sitä, että Neuvostoliitto tai sosialismi olisi kohdellut ihmisiä hyvin. Pikemminkin niistäkin on havaittavissa sama ilmiö, miten lupaus paremmasta on pistetty hirmuvallan käyttöön.

Ps. Hankala olla kade kun kuuluu ikäistensä 1%:n joukkoon ja voin jo elää kuinka sattuu huvittamaan. Toivon tätä samaa vapautta kaikille palstalaisille ja tiedän, että oikealle annettu ääni on siitä varmasti pois.

6 tykkäystä

Samaa tuumin. Nyt kun tuntuu että kaikki ennakoivat korkeita inflaatiolukuja ja kurssilaskua niin eikös tämä pitäisi olla jo ns hinnoissa? Mikä olisi ihan oikeasti yllätys huomenna?

7 tykkäystä

Mitä tuo kertoo viime aikojen kurssikehityksestä?

Non-Farm Payrolls (eli lkm. uudet palkatut työntekijät) menneeltä kuulta oli 550k, missä arvio alunperin 650k (ja oli spekulointia että “vapaiden paikkojen puitteissa joku miljoona lkm. ei ois yllätys”). Tämä kun osotti ettei “yhteiskunta rullaakkaan oikeasti vielä täydellä vauhdilla” niin FEDillä ei liene kiirusta lopettaa 10Y yieldien painamista, ja voinee jatkaa samalla “inflaatio on ohimenevää” mantralla.

Näin ite (pettyneenä) spekuloin. Ite odotan tän vuoksi hiljaisuutta ainakin 18/6 asti (silloin ns. Quadruple Witching Definition), mut voinhan olla väärässä ja FEDistä ja 10Y velkakirjoista huolimatta ehkä markkina romahtaa inflaatiopelkoon anyway. Ken ties. Tässä vain omat odotukseni :sleeping: :bear:

4 tykkäystä

Itse uskon, ettei yhtiön toimitusjohtajan tehtävä ole kommentoida sanallakaan oman osakkeen arvostusta, joten on mielestäni merkillepantavaa kuulla toimarin pitävän pörssilistan vaihtoa “houkuttelevana vaihtoehtona” nimenomaan multippeliarbitraasin takia (tämä Fantini Researchin haastattelussa kuukausi sitten). Epäilenpä, ettei tuon tyyppisiä kommentteja kuulla johdon suusta ilman, että Kambin konsensuksen ylittänyt Q1-tulos, tasainen ja positiivinen uutisvirta, houkutteleva arvostus ja kovaa kasvava markkina ympärillä palkitaan -25%:n kurssikehityksellä tulospäivästä tähän päivään.

2 tykkäystä

Häpeillen on tunnustettava, etten ymmärtänyt vieläkään, että onko tämä dippi sun mielestä hyvä ostopaikka vai onko kurssilasku ihan ansaittua? Mietin, koska ajattelin jo tänään hypätä Kambin kyydille juuri noiden seikkojen takia, jotka lopussa luettelit.

Mielenkiinnolla lukisin, millä olet saavuttanut tuon vapauden? Työllä (arbeit), perinnöllä vai lotossa?

5 tykkäystä

Olen seurannut sivusta foorumin keskusteluja, ja huomannut että hyvin vähän on keskustelua tech, krypto yms… Sharevillen puolelta löytyi Discord kanava jossa tuntuu olevan paljon tekki ja kryptoväkeä: TalousDisco

Ajattelin linkata, kun en ainakaan itse ole huomannut että kukaan olisi Inderesiläisille laittanut linkkiä. Poistakaa jos ei ole sallittua.

9 tykkäystä

Terve Jatta1. Ja tervetuloa foorumille. Tuota foorumin hakutoimintoa käyttämällä löytää suht helposti itseä kiinnostavat langat. Kyllä täälläkin tech ja kryptoketjua on,ainakin pikaisella muistelulla täältä sarvihatun alta.

Tervetuloa joukkoon iloiseen

7 tykkäystä

Ensin oli oroccosta ostotarjous @2,94 ja sitten 3,03. Sitten hinta fomoteltiinkin 10% ylemmäs, joten olkoon :sleeping:

1 tykkäys

3CAD on parin vuoden päästä Orocolle ihan pähkinöitä. 7-17CAD väliltä löytyy sitten se hinta kun ollaan myymässä tota lafkaa major-kaivosyhtiölle. Itse lisään/tuplaan taas kun saadaan porausluvat. Siinä vaiheessa oletus tai konsesus on että noustaan 5CAD

2 tykkäystä

Ei kurssilaskulla alunperinkään ole oikein ollut mitään erityistä syytä. Kambi myös aloittanee kaiken järjen mukaan omien ostot juhannuksena.

5 tykkäystä

Kiitos kun varoitit. Juurikin vanha “oikeudet pidätetään (tavattaessa) ja vastuusta paetaan” - vastuustavapautuslauseke ei ehkä riitäkään, vaan siihen pitää lisätä kolmaskin elementti:

“Luettavissa vain Suomen- ja Saamenmaassa sekä Oolannissa. Oikeudet pidätetään ja vastuusta paetaan globaalisti.”

5 tykkäystä

Tänään vietetään kansainvälistä tasoristeyspäivää. Aurinkoista tasoristeyspäivää siis kaikille. :sunglasses:

15 tykkäystä

Ja että nykyisen vihervasuri-hallituksen sanavarastoon kuuluisi sana “leikkaus”? :rofl:

Masse-setä, FA, Itsekin nykyään valtiolta nettosaaja, joten anna Sanna velkamassen palaa :heart_eyes: :heart_eyes:

11 tykkäystä

Milloin Inderes kääntyy lisää-puolle Qt:ssä? Eikö tuo ole laskenut jo niin paljon että arvostus ei ole enää lisäämiseen liian kireä?

Miksi se pitäisi vaihtaa ilman, että tehdään raportti muutenkin yhtiöstä? Varmasti jos kurssi tippuisi nyt aivan järkyttävän paljon alemmas, tehtäisiin uusi raportti (kuten Kamuxista sillon). Eihän tuossa olisi mitään järkeä jos suosituksia viikottain vaihdettaisiin kurssin mukaan, ilman että tehtäisiin raporttia muutenkin.

Tällä hetkellähän nousuvaraa tavoitehintaan on 13%, joten komeasti on lisää puolella.

11 tykkäystä