Ymmärrän tunteen, uskoisin. Kirjoitin itse ylioppilaaksi 1988, silloin elettiin Suomessa kaikkien aikojen humppakarnevaaleja, äkkiä oli kaikilla rahaa rajattomasti. Baareissa oli maailmanlopun meininki, jupit heitti sisään tullessaan luottokortit rennosti baaritiskin takana oleviin laseihin, ja etenkin wannabe-jupit. Kilpailtiin, kuka saa maksaa. Rahaa tuli tyhjästä, äkkiä kaikki saivat lainaa ja kulutusluottoja, ja se, joka otti eniten, oli kovin tyyppi ja pian miljonääri, koska kaikki omaisuusarvot kiipesivät huimaa vauhtia kohti taivasta. Jos jonnet ei tiedä näitä juppijuttuja, guuglailkaa, mutta siis vähän alkaa olla samankaltaisia merkkejä ilmassa. Tuossa juttu yhdestä tuon ajan ikonista, näkyiskö jotain yhteneväisyyksiä nykyaikaan?
Itsellä oli lapsuuskodin perintönä tuulen huuhtoma perse, ei latin latia taskussa. Edessä muutto pääkaupunkiseudulle koulun perässä, asuntojen hinnat olivat karanneet täysin ulottumattomiin, jos ei rikas isi maksanut. Suoraan sanottuna tuntui lähes lohduttomalta, sukupolveni nuoret olivat jääneet bakkanaalien osattomaksi sivustakatsojiksi, jotka eivät ikinä pääsisi kiinni edes omaan asuntoon pääkaupunkiseudulla.
Onneksi tunsin muutamia luottoihmisiä, joilla oli vähän pidempää perspektiiviä elämässä. He sanoivat, että nää on näitä, älä murehdi. Käy koulut ja huomaat, että kaikki menee hyvin, et ole jäänyt osattomaksi mistään. Oli vaikea uskoa, oikeasti.
1991-92 se sitten loppui. Omaisuusarvot puolittuivat hetkessä, ulkomailta saadut ja rohkeasti otetut yritysainat hyppäsivät Suomen markan devalvaation myötä uusiin lukemiin, firmat ajautuivat joukolla maksukyvyttömiksi, omaisuudet menivät pakkomyyntiin, työttömyys räjähti käsiin, asuntolainojen vakuuksina olleiden asuntojen arvot puolittuivat. Asunnot pakkomyytiin, velat jäivät. Siinä kohtaa ei harmittanut, että olin jäänyt osattomaksi velkarahahumppafestivaaleista, äkkiä olinkin lähes velaton nuori, jolla oli kaikki tiet auki tulevaisuuteen.
Nää on näitä. Näitä tulee ja menee.
Itse olen elänyt aika huoleþoman elämän, matkustellut, tanssinut, laulanut ja soitellut, nauttinut hyvätuloisen elämästä, on ollut aina autot ja moottoripyörät ja purjeveneet, en todellakaan ole näitä sentinvenyttäjiä, jotka panee pienen palkkansa sijoitustilille ja siirtää elämän elettäväksi sitku.
Suoraan sanottuna nyt tuntuu ihan hyvältä, ikää on 52 v. ja suunnilleen kaikki omaisuus hankittuna, mitä kaipaan, kaikkea koettu ja maailmaa nähty. Nyt on vielä hyvä liksa ja fyrkkaa jää säästöön, eikä tämä nousukausi ole tehnyt säästöille pahaa, hyvinkin näyttää, että eläkkeen lisukkeeksi on tulossa aika mukavat osinkotulot, saa jatkaa iloista, huoletonta elämää myös lopun elämää.
Tämän haluan sanoa nuoremmille: älkää murehtiko, jos tuntuu, että muut on miljonäärejä ja itse tuomittu ikuiseen köyhyyteen. Ei se mene niin. Suhdanteita tulee ja menee, tilaisuuksia tulee, eläkää nyt, tarttukaa tilaisuuksiin. Typerykset karsitaan aina välillä liioista rahoistaan, ja fiksuille tulee tilaisuuksia aina uudestaan ja uudestaan. Parhaat ilot ovat ilmaisia tai hyvin halpoja, omaisuus tuo myös huolia ja murheita, nauttikaa vapaudesta ja huolettomuudesta nyt. Rahoista ehditte nauttia myöhemminkin.
Maailma muuttuu paremmaksi, ei huonommaksi. Elämänne muuttuu paremmaksi, ei huonommaksi. Älkää uskoko kurjistelijoita, teille on vielä koko maailma auki, kun pidätte silmänne auki, opiskelette, elätte ajassa mukana, tartutte tilaisuuksiin.
Todella mielenkiintoista luettavaa! 
ihan normi pila…
