Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Kuulostaapa kivalta. Juurikilla on jo jonkinlaiset erämaataidot, mutta jos tulevaisuus alkaa kuulostamaan tuolta, pitää lisätä treeniä.

5 tykkäystä

Minusta sillä tarkoitetaan osaketta, jonka kurssikehitys tai -kehittymättömyys on voimakkaasti vaihtelevaa, ilman että tuo kehitys perustuisi tai sen olisi tarkoituskaan perustua yhtään mihinkään muuhun kuin luuloihin, yksittäisiin lupauksiin tai liikkeelle laskettuihin huhuihin. Näitä sitten jaetaan somessa ja foorumeilla meemien ja “lennokkaiden” lausahdusten kera. Ja osakkeella käydään kauppaa tietysti vain ja ainoastaan omaan senhetkiseen fiilikseen perustuen, ilman että päätökset perustuisivat mihinkään muuhun kuin noihin (yleensä somessa) kuultuihin “suosituksiin”.

Eli lappu, joka on alusta asti suunniteltu tai siitä on oikeaa tarinaa odotellessa (tätä ei välttämättä ole koskaan tulossa) tahtomattaan tullut yllä kuvatun kaltainen mihinkäänperustumattoman kaupan kohde, on mielestäni bumtsibum-osake.

Hype-lappu taas on mikä tahansa mistä porukka kohisee somessa ja foorumeilla hetken, siirtyäkseen pian seuraavaan vastaavaan.

1 tykkäys

Täällä ihmeteltiin sankoin joukoin mitä tuo BUMTSIBUM™-sijoitustermi oikein tarkoittaa. Moni uudempi sijoittaja ei selvästikään ole vielä lukenut Massen sijoitusopasta, sillä sieltähän tämäkin tieto löytyisi kappaleesta 8 jakeesta 4:

Business model
Unproven in the
Market.
Today’s
Sales
Irrelevant.
Billions in
Untapped
Market potential

Jokainen voi sitten itse analysoida, että kuuluuko jokin tietty yritys tähän kategoriaan vai ei :grin:

229 tykkäystä

Ja P/E lasketaan noin 10 vuoden päähän.

Edit: 3 tuntia meni että tajusin että nuo rivien ensimmäiset kirjaimet tosiaan muodostaa sanan bumtsibum :man_facepalming: :joy:

18 tykkäystä

Toi oli niin hyvä että jaoin sen välittömästi meidän analyytikoiden Slack-kanavaan jotta he pysyisivät ajan hermolla. :smiley:

58 tykkäystä

Täällä myös Keskoa ostettu ennen posaria ja posarin jälkeen hintaan 30,11e kun reaktio lopulta ihmetytti.

Inderes palkitsi Keskoa posarista laskemalla tavoitehintaa 4e:lla, mikä yllätti ainakin meikäläisen ihan täysin. Tämä näyttää olevan nyt pelin henki. Tulosennusteet paranee, mutta tavoitehinta tulee yli 10% alaspäin. :smiley:

11 tykkäystä

Wau, tää oli laadukasta :raised_hands::smile:

1 tykkäys

Mikael Rautanen kehui Twitterissä Markkinaraadin jaksoa listautumisista. Alla on Miksun twiitti ja sen alla on juttu/tiivistys Markkinaraadin höpinöistä, mutta kannattaa katsoa/kuunnella koko Markkinaraati-jakso, joka löytyy kyseisestä jutusta. Keskustelemassa oli Karo Hämäläinen, Juha Laakso ja Sari Lounasmeri.

image

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/listautumisbuumi-tarjoaa-sijoittajalle-iskun-paikkoja-nama-yhtiot-ovat-yksityissijoittajan-timanttilouhos/f655d32f-ac3f-4657-8620-9201d0a34176?ref=twitter:1f8d

4 tykkäystä

Onko kellekkään tullut vielä tilille lifelinen osakkeita?

Mulla käväisi (Nordean Investorissa) illalla näkyvillä, mutta ovat aamuksi kadonneet.

2 tykkäystä

Onko tämä nyt “vanhaksi ja kyyniseksi” tulemista, kun tuntuu, että kurssien tämän hetken elpyminen vain harmittaa? :grinning_face_with_smiling_eyes:

  1. Ostopäntsit takaisin kaappiin. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää tai seurattavaa, kun lappuja ei saakkaan siitä alesta mitä halusin.
  2. Perverssillä vahingonilolla haluaisi nähdä joidenkin järjettömien firmojen järjettömien arvotasojen sulamista
  3. Tai sitten tässä on Murakamia mukaillen vain se sisäinen halu nähdä maailmanloppu - joka taas pettymykseksi peruttiin

Ehkä myös jokin hiipivä pelko, että mitä taloudessa vielä käy kun hommaa kuplautetaan niin paljon elvytysrahalla eikä nousu tunnu loppuvan :thinking:

13 tykkäystä

Sinänsä ihan loogista, että valmistaudutaan osakkeille huonompiin aikoihin eli nouseviin korkoihin. Ennusteethan eivät Keskolle kasvua enää juurikaan lupaa lähivuosille vaan tämä vuosi on jäämässä huippuvuodeksi. Mielenkiintoista nähdä, mikä osake seuraavaksi vuorossa, voi olla, että esim. Tokmannin hyväksyttäviä kertoimia pitää laskea ja tavoitehinta palaa 27 eurosta 25 euron tasolle. Voisi kuvitella, että myös Kamux on vaaravyöhykkeellä tavoitehintalaskutalkoissa, siinä tosin on tuota kasvua luvassa.

7 tykkäystä

Aika harmittavainen tilanne, kun Lifeline SPACin osakkeet ei ole ilmestynyt salkkuun, ja aamuhuutarissa ollaan 17:ssa eurossa.

No, elämä on. Tulihan sanottua.

E: aamuhuutari onkin enää 12.4€. No, kohtahan tuo nähdään missä avaa.

4 tykkäystä

Ollin aiemmassa ennusteessa liikevoiton ennuste tälle vuodelle oli jo 749 meur, joka oli aivan ohjeistuksen ylälaidalla (650-750). Olli siis osasi aika hyvin aavistaa tuon posarin eikä tuo posari tuonut merkittävää muutosta ennusteisiin. Mielestäni tässä painaa osaltaan vaakakupissa tuo koronamyötätuulen asteittainen poistuminen, jonka on tosin pitänyt jo poistua jonkin aikaa. Itse näen Keskon ensisijaisesti erittäin hyvin johdettuna laatuyhtiönä, jonka uskon yllättävän positiivisesti myös jatkossa. Tällä hetkellä markkina tuntuu vaan laskevan vähän riskitasoaan kiristyvän rahapolitiikan lähestyessä ja kovin arvostus purkautuu. Itse en osaa sanoa onko se markkinan hyväksymä P/E Keskolle 20 vai 25, mutta uskoisin että se heiluu tuossa haarukassa suurin piirtein jos hyvä meininki jatkuu.

4 tykkäystä

Onko tänne foorumille tullut joku uusi toiminnallisuus, että voi seurata valittuja nimimerkkejä? Vai onko sellainen ollut jo aiemmin, mutta vain uutta on se, että niistä tulee notifikaatioita kun sinua aletaan seurata? En ole meinaan aiemmin saanut yhtään notifikaatiota uusista seuraajista enkä ennen näitä edes tiennyt että sellaista voi tehdä. (tai ehkä en ole aiemmin postannut foorumille mitään seuraamisen arvoista ja nyt vasta tämä BUMTSIBUM™ oli se mikä räjäytti pankin :smiley: )

@Verneri_Pulkkinen varmaan osaa vastata

15 tykkäystä

Se tuli ihan just hetki sitten käyttöön👻

@Yu_Gong kirjotti ohjeet kehitysketjuun.

13 tykkäystä

Itselläni kesti ainakin hetki löytää tuo ketju niin tässä vielä linkki tuohon viestiin:

Tämä oma “seuraaja-aalto” selittyikin tuottamani sisällön sijaan sillä, että @Yu_Gong oli käyttänyt omaa profiiliani esimerkkinä tossa viestissään miten voi seurata muita käyttäjiä :smiley: Toivottavasti kaikki ymmärsi, että sillä toiminnallisuudella voi seurata myös muita kuin itseäni, ettei niitä ohjeita tarvitse ihan niin kirjaimellisesti noudattaa :smiley: :wink:

53 tykkäystä

Jatkan keskustelua täällä. @Kamux ketjussa oli ehdotusta että autojen myynti-ilmoituksissa erottautuisi paremmin kuvaavilla proosallisilla ilmoituksilla ominaisuuslistan sijaan.

Ajatus on hauska, ikäänkuin napsu asuntoilmoitusten suuntaan.

“Tästä sinulle paljon autoa tähän rahaan. Tämä kokoisekseen iso tilaihme kuljettaa sinut huolettomasti ja vaivattomasti paikasta toiseen. Perinteitä huokuva manuaalivaihteisto tuo ajamisen tuntua ja pitää huoltokustannukset maltillisina. Kaunis syksyyn sopiva väri erottautuu lämpinä henkäyksenä ankean autojen harmauden keskellä. Ajetut kilometrit huokuvat journeyman filosofiaa ja pysäytykset kuoppaisilla teillä tuovat modernisti slow-lifen filosofian arkeesi. Luonnollisesti käytetty auto on aina ekologinen valinta, ajaessasi sen loppuun. Wunderbaumin heiluessa nenäsi edessä, et ole varma onko auto kitch vai tosissaan - ja se on tämän klassikon omistajuuden ytimessä! Soita tänään, nämä myydään nopeasti, tarjoukset mieluiten ennen koeajoa.”

(myynnissä ruskea manual 1.2L Fiat Punto 2002, 340 000 km)

19 tykkäystä

Harvian hinta pörräilee enää muutaman prosentin kymmenyksen päässä siitä tasosta missä se oli, kun Onvestin myynnit aiheuttivat 11% laskun. Tällöin tulin itse korkanneeksi OST:n Harvialla, perinteisellä aloittelijan “ostetaan hypeosaketta dipistä” logiikalla :grin:

Sitten se siitä vähän laskikin, hetken harmitti mutta varsin tervetullut opetus osakepoiminnan maailmasta :grinning_face_with_smiling_eyes: Ensimmäinen kuukausi osakesijoittajana meni siis kivasti alamäessä, mutta tästä on hyvä jatkaa :+1:

26 tykkäystä

Joo, ei sitä kannata pienestä kurssilaskusta hermostua, se on vaan hyvä tankkauspaikka. Itselle kävi Harvian kanssa vähän samalla tavalla, tosin lisäilin jo siinä 55e hintoihin ja sitten 52e ja lopuksi vielä 46e lisää. Tälläistä tää välillä on, Itselle tuli se kyllä hieman yllätyksenä että Onvestin myynnin jälkeen kurssi painui siitäkin vielä 6e alaspäin, :joy: :joy:

5 tykkäystä