Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Kylläpäs on hiljaista. Markkinoilla ei oikein tapahdu mitään, mutta täällä jopa vielä vähemmän :ear:

Sijoittajat pidättävät hengitystään inflaatiolukuihin asti. Varokaa, ettei taju lähde!

8 tykkäystä

Hyh. Kauheata yleistystä

edit. toivottavasti nyt mennään vaakatasoa mahdollisimman pitkään. Pitää maksella ensin viime vuoden mätkyt, hieman tämän vuoden myyntivoitoista veroa (tai no ainahan niitä myyntitappioita voisi ottaa joten laskua vaan :yum:) ja sitten vielä perintöveroa päälle. Kyllä nyt valtionvarainministeriössä hykerrellään!

1 tykkäys

Salkussa näkyy jotain outoa väriä jota ei hetkeen ole näkynyt, mutta oletan että inflaatioluvut korjaavat tämän virheen…

11 tykkäystä

Veikkaan, että kohta luisutaan reipasta vauhtia alamäkeen.

1 tykkäys

Jatkan kahvihuoneessa kun menee ohi ketjun aiheen, mutta usein Blumman terminaalissa näkee miten uutisotsikko muuttuu pörssin värin mukaan mutta uutisessa spekuloitu syy ei muutu.

14 tykkäystä

Yksi esimerkki tästä oli viime syksyn presidentinvaalit. Kun Bidenin voitto oli muutama päivä vaalien jälkeen varmistunut, vedonlyöntimarkkinan mukaan oli noin 80% todennäköisyys sille, että Republikaanit saavat Georgian uusintavaalista vähintään toisen paikan ja sen myötä senaatin enemmistön. Pörssi oli nousussa ja narratiivi oli, että lukkiutunut tilanne politiikassa sopii pörssille hyvin kun veronkorotuksia ei saada läpi.

Sitten Trump onnistui munaamaan Georgian molemmat paikat Demokraateille, pörssi nousi taas, ja narratiivi oli että nyt on latu auki massiiviselle lisäelvytykselle.

6 tykkäystä

Paljollako shorttasit ja mitä?

20 tykkäystä

Finanssimaailman klikkiotsikoita. Kaikki haluavat ymmärtää pörssin liikkeiden syitä, joten pakko suoltaa koko ajan selittävää tarinaa vaikka oikeasti kyseessä on lähinnä valistuneita arvauksia ja siinä vaiheessa kun pörrätään puoli prossaa nollan kummankin puolen niin oikeasti “pörssi heiluu, kuka tietää miksi ja mihin suuntaan”.

8 tykkäystä

Pari kertaa kattelin, että mikä Tuhki Mobile :iphone:

21 tykkäystä

Yht. 25k Russell 2000 ja SP500 noin 50/50 jaolla ja 10x vivulla.

9 tykkäystä

Onnea matkaan. Vaikka olen suurimpia karhuja täälä niin tuohon en lähtisi. Tosin haen sijottamisessa mahdollisimman paljon tylsyyttä, niin shorttailut muutenkaan sovi omiin suunnitelmiin.

Millaisella aikajänteellä ajattelit nuota pitää? Päivän mahdollisen korjauksen vaiko ihan mahdolliseen pohjaan saakka?

3 tykkäystä

Kuuntelin uusiman inderes podin ja olihan se hyvä, todella hyvä. Kuten oli myös se aikaisempi Pyn Elite jakso. Jäin vain miettimään kun @Mikael_Rautanen kertoi nykyään etsivänsä käänneyhtiöitä joilla on mahdollisuus tehdä tulosta, niin miksi salkussa ei(?) Ole Stockmann?

6 tykkäystä

Nyt kun monessakin ketjussa veikkaillaan että tulee merkittävä pudotus syksyn aikana, pitää tunnustaa, että minä en ole edes varma mitä veikkaaminen tässä tarkoittaa. Tarkoittaako se että henkilön mielestä tapahtuma toteutuu yli 50% todennäköisyydellä, vai että lyö asian puolesta vetoa? Mun maailmassa kaikki on todennäköisyyksiä. Jos saan kolikonheitossa kertoimen 2,1 sille että tulee klaava, otan vedon vastaan, mutta en veikkaile mitään. Odotusarvo vaan on mun puolella.

Todennäköisyys sille että pörssi rommaa merkittävästi tänä syksynä on pieni, kuten se on mistä tahansa ajanhetkestä neljä kuukautta eteenpäin. Luulisin veikkaajien tarkoittavan, että heidän mukaansa todennäköisyys on vähän suurempi kuin konsensus, mutta silti heidänkin mielestä pienehkö, näinkö pitää tulkita?

Lisäys: yksi mahdollisuus rommaus-veikkauksen heittelylle on halu saada halpa call-optio gurun asemaan: jos osuu, pääsee guruksi, jos ei, kukaan ei enää muista. Käytännössä menee kuitenkin niin että jos tulee iso pudotus, kenelläkään ei ole energiaa miettiä, kuka veikkaili tätä. Kaikki energia on intensiivisesti oman salkun kehityksen seuraamisessa ja kuumeisessa pohdinnassa, että mitä nyt pitäisi tehdä vai teenkö mitään.

20 tykkäystä

Toistaiseksi aikajänne on 1-3 päivää. Kurssit heiluu nyt edestakaisin. Odottelen FED:n “taper” - päätöstä ja aikataulua ennen pitempiaikaisen position pitämistä.

3 tykkäystä

En vertaisi ehkä konsensukseen, lähinnä arvostustasojen ollessa lähellä historiallisia huippuja, tai osittain yli, kasvattaa todennäköisyyttä korjaukselle. Todennäköisyyden suuruus taas on ihan mysteeri, mistä juontuu vain hupimielinen veikkailu mahdollisesta romahduksesta.

3 tykkäystä

Eipä näytä korjaavan, ehkä tästä saadaan vihreä päivä! Inflaatioluvut hieman alle odotusten.

https://twitter.com/DeItaone/status/1437755641809063937

14 tykkäystä

Tässä karhutunnelmien keskellä laskeskelin huvikseni mitä salkkuni 17 yhtiötä tulevat tuottamaan, jos jokainen on vuoden päästä tavoitehinnassaan. Inderesissä käytin tavoitehintaa ja red eyellä laskin luvut läpi sekä basella että Bear scenaariolla.

Base skenaario, joka tarkoittaa red eyella että osa kursseista laskee: Tuotto 24%.

Bear scenaario, bear hinnat red eye ja inderes +voxtur -20% nykyhintoihin. Tarkoittaa esim suunnilleen seuraavia kursseja: Kamux 11€, Tieto 23€, Harvia 45€, Optomed 10€. Tuotto -30%.

Karhuilin vielä sen verran, että oletan -30% scenaariolle 60% todennäköisyyden.

Lopputuloksena vuoden aikana tulee odotusarvollisesti 9% tukkaan. Noh, on sitä rahansa typerimpiinkin harrastuksiin laittanut :bear:

Salkku on sen kokoinen että tuo 9% tulee sisään uutena rahana alle vuodessa.

8 tykkäystä

giphy

57 tykkäystä

Ja FEDin konttorilla pyyhitään hikipisarat otsalta ja hurrataan… “Transitory!” :partying_face:

30 tykkäystä