Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Nyt kun monessakin ketjussa veikkaillaan että tulee merkittävä pudotus syksyn aikana, pitää tunnustaa, että minä en ole edes varma mitä veikkaaminen tässä tarkoittaa. Tarkoittaako se että henkilön mielestä tapahtuma toteutuu yli 50% todennäköisyydellä, vai että lyö asian puolesta vetoa? Mun maailmassa kaikki on todennäköisyyksiä. Jos saan kolikonheitossa kertoimen 2,1 sille että tulee klaava, otan vedon vastaan, mutta en veikkaile mitään. Odotusarvo vaan on mun puolella.

Todennäköisyys sille että pörssi rommaa merkittävästi tänä syksynä on pieni, kuten se on mistä tahansa ajanhetkestä neljä kuukautta eteenpäin. Luulisin veikkaajien tarkoittavan, että heidän mukaansa todennäköisyys on vähän suurempi kuin konsensus, mutta silti heidänkin mielestä pienehkö, näinkö pitää tulkita?

Lisäys: yksi mahdollisuus rommaus-veikkauksen heittelylle on halu saada halpa call-optio gurun asemaan: jos osuu, pääsee guruksi, jos ei, kukaan ei enää muista. Käytännössä menee kuitenkin niin että jos tulee iso pudotus, kenelläkään ei ole energiaa miettiä, kuka veikkaili tätä. Kaikki energia on intensiivisesti oman salkun kehityksen seuraamisessa ja kuumeisessa pohdinnassa, että mitä nyt pitäisi tehdä vai teenkö mitään.

20 tykkäystä

Toistaiseksi aikajänne on 1-3 päivää. Kurssit heiluu nyt edestakaisin. Odottelen FED:n “taper” - päätöstä ja aikataulua ennen pitempiaikaisen position pitämistä.

3 tykkäystä

En vertaisi ehkä konsensukseen, lähinnä arvostustasojen ollessa lähellä historiallisia huippuja, tai osittain yli, kasvattaa todennäköisyyttä korjaukselle. Todennäköisyyden suuruus taas on ihan mysteeri, mistä juontuu vain hupimielinen veikkailu mahdollisesta romahduksesta.

3 tykkäystä

Eipä näytä korjaavan, ehkä tästä saadaan vihreä päivä! Inflaatioluvut hieman alle odotusten.

https://twitter.com/DeItaone/status/1437755641809063937

14 tykkäystä

Tässä karhutunnelmien keskellä laskeskelin huvikseni mitä salkkuni 17 yhtiötä tulevat tuottamaan, jos jokainen on vuoden päästä tavoitehinnassaan. Inderesissä käytin tavoitehintaa ja red eyellä laskin luvut läpi sekä basella että Bear scenaariolla.

Base skenaario, joka tarkoittaa red eyella että osa kursseista laskee: Tuotto 24%.

Bear scenaario, bear hinnat red eye ja inderes +voxtur -20% nykyhintoihin. Tarkoittaa esim suunnilleen seuraavia kursseja: Kamux 11€, Tieto 23€, Harvia 45€, Optomed 10€. Tuotto -30%.

Karhuilin vielä sen verran, että oletan -30% scenaariolle 60% todennäköisyyden.

Lopputuloksena vuoden aikana tulee odotusarvollisesti 9% tukkaan. Noh, on sitä rahansa typerimpiinkin harrastuksiin laittanut :bear:

Salkku on sen kokoinen että tuo 9% tulee sisään uutena rahana alle vuodessa.

8 tykkäystä

giphy

57 tykkäystä

Ja FEDin konttorilla pyyhitään hikipisarat otsalta ja hurrataan… “Transitory!” :partying_face:

30 tykkäystä

Joo no problem, kunhan hieman kurmuutin kun rommaus-onelinereita on tullut satoja nähneeksi vuosien varrella :smiley: Minä en saa millään tasapainoisilla parametreilla indeksien todellisiksi arvoiksi noita markkina-arvoja, ja kun lisätään euforia ynnä muut, olen samaa mieltä että korjauksen todennäköisyys on koholla. Ei silti millään voi pitää hyvin todennäköisenä.

2 tykkäystä

Jos Fedillä menisi tämä inflaatiopeli plörinäksi niin se olisi varmasti vuosisadan rahapolitiikkakälli ja vastaavanlaista mokailua saisi mennä etsimään historiassa varmaan 30-luvun laman alkuhoitoon asti. :smiley:

12 tykkäystä

@Jarnis
@Verneri_Pulkkinen

Talouskasvun voimakas hidastuminen alkaa jäähdyttää inflaatiota. Eli saadaan stagflation lite -versio josta ei kauaa juhlan aihetta löydy :wink:

EDIT:

Tai sitten ei puhuta stagfaatiosta edes vesitettynä versiona mutta tulosennusteet tulevat alas jo tänä vuonna.

2 tykkäystä

ainahan ne tulosennusteet tulee alas ainakin jenkeissä? toisaalta kaikki yhtiöt melkein ylittää ohjeistuksensa? ? ? vai odotukset?

1 tykkäys

7 tykkäystä

En lähde Sammon ketjua tukkimaan, niin vastaan tänne. Onko mielestäsi tämä kriittinen analyysisi, että Sammon kurssi on viimeiset 5v mörninyt ja on typerää ostaa tässä tilanteessa omia osakkeita takaisin, lisäarvoa ketjuun tuova analyysi? Mielestäni ei. Jos lähdet kritisoimaan niin tuo lihaa sen kritiikin ympärille. Mitä tämän 5v aikana on mielestäsi tapahtunut/tehty väärin ja miltä seuraavat 5v näyttää? Jos Nordeasta saatavia tuloja ei käytetä omien ostoon niin mihin sitten? Ei kukaan täällä Sampoa silkkihansikkain kohtele, mutta kritiikkeihin kaipaisin kyllä enemmän sisältöä.

16 tykkäystä

Samposta kun täällä puhutaan niin lainaus päivän kauppalehdestä heidän sijoitustoimtajohtajan haastiksesta. (tilaajille)

"Markkinoille tulee aina välillä möykkyjä. Korkoympäristö ei kuitenkaan jatkossakaan olisi sijoittajille houkutteleva. Osakkeille ei olisi silloinkaan yhtä hyviä vaihtoehtoja, joten silloinkin kannattaisi ostaa osakkeita kuopasta (buy the dip).”
Onko korjausliike sitten kirkossa kuulutettu? Monet sitä nyt ennakoivat syys-lokakuulle.

”Sanotaan näin, että jos jokainen sanoisi, että tänä syksynä tulee korjausliike, voisin lyödä sata euroa vetoa, että sitä ei tule. Korjausliike tulee yllätyksenä, ei silloin kun kaikki odottavat sitä.”


23 tykkäystä

Tuottajahinnat nousussa tällä neljänneksellä ja nflaatiopaine suurempi kuin edellisellä neljänneksellä kun katsoo pintaa syvemmälle.

3 tykkäystä

Olisikohan se aika etsiä taas uusi lupaavalta vaikuttava lääkefirma jonka takkaan voisi heittää pienen setelinipun. Redhill Biopharma potki tänään niin mukavasti leukaan :dizzy_face:

8 tykkäystä

Noniin… nyt alkaa oleen karhujakin jo selvästi enemmän liikenteessä… ei enään uskalla sienestämään lähteä :joy:

14 tykkäystä

Ei muuta kun katse ensi viikkoon. Muurivaroitus.

”Ensi viikon kokouksessaan Fed ja sen pääjohtaja Jerome Powell joutuvatkin vakavasti pohtimaan, pitääkö niiden pikaisesti aloittaa elvytysohjelmansa alasajo”.

10 tykkäystä

Tätä odottelen itsekkin. Talous toipuu jo kovaa vauhtia ja länsimaissa korona ei näyttele nykytiedoilla enään kovin merkittävää kuvaa (rokotekattavuus, rajoitteita puretaan, silmin nähden ihmisten varovaisuus matkailuunkin on häviämässä).

Jos elvytystä ei aleta himmaamaan, niin en kyllä tiedä kannattaako lopettaa enään olleenkaan ikinä.

2 tykkäystä

Vanha karhun häätö keino. Auttaisko kaikkiin karhuihin😄

”Entisaikaan Suomessa uskottiin, että kaikilla elävillä olennoilla on sisäinen voima, väki. Kaikista voimakkain väki oli naisella, varsinkin vanhemmilla synnyttäneillä naisilla. Naisen väki kumpusi sukupuolielimistä, ja se oli niin kutsuttu vitun väki. Se oli niin mahtava voima, että sillä pystyi karkottamaan uhkia kuten petoja, varsinkin karhuja, pois esimerkiksi karjan kimpusta. Käytännössä jos karhu tuli vastaan, piti vetää hame korviin ja pyllistää karhulle näyttäen koko alaosasto”, Slack Birdin laulaja ja lauluntekijä Dave Klas selittää tiedotteessa.

Kopioitu Suondi lehden jutusta, joka julkaistu 15.1.2021
Edit linkki juttuun

11 tykkäystä