Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Oliko silloin ”aikoinaan” indeksit tällaisia?


Aika näyttää oliko tämäkin vain virhe. Uskon, että jonkinlainen todennäköisyys on myös toisenlaiseen vaihtoehtoon.
Hieman ihmettele miten yleinen ajatus on se, että fiksuinta on olla 90% painolla osakkeissa vaikka sepe 5000 ja nasse 16000.

Pörssipeli voi olla epämukavaakin jos nasse korjailee 10k tasolle. Mutta kuka tietää korjaako vai ei.

Juu, ei yleisesti ole järkevää jakaa omaa salkkuaan sekä ostoja sekä myyntejä, koska ihmisten huomio kiinnittyy osakkeiden sijaan henkilöön ja kvartaalitulosten sijaan keskustellaan miten reagoit uutisiin sekä ehditkö ostaa/myydä osakkeita ennen uutisia ja olivatko toimintasi järkeviä vai typeriä. Samalla myös henkilön ympärillä pyörivä keskustelu vaikuttaa ajatteluusi ja voi vaikeuttaa mielipiteen muuttamista kun faktat muuttuvat. Ihmiset voivat myös reagoida varsin vahvasti jos he ovat peesanneet jotain kirjoitustasi ja oletkin muutaman kuukauden päästä eri mieltä. Erityisesti jos kurssit ovat laskeneet ja he ovat menettäneet rahaa! Noh, totuus on kuitenkin että jokainen on joskus luuseri, toiset vaan peittää sen paremmin.

On paljon rennompaa puhua kivoista stonkseista ja lueskella osareita silloin kun siihen ei liity mitään ylimääräistä draamaa :sunglasses:

https://twitter.com/iancassel/status/1383499931931975682?s=20

18 tykkäystä

log skaalalla.

43 tykkäystä

Ai että kyllä nyt kelpaa, tuli ostettua oikein isolla räpylällä Remedyä, ja sitten vielä ostin Controllin ja kohta pääsee pelailemaan kaljapäissään. :joy: Alan Wake tulikin jo pelattua läpi aikasemmin.

13 tykkäystä

Onhan se hyvä että täällä aina tuetaan ja rohkaistaan aloittelijoita pitämään salkusta kiinni pudotuksissa, mutta itseä joskus vähän nyppii että se koetaan jotenkin ainoaksi oikeaksi tavaksi. Käteiskassaa pitäisi olla max muutama kymmenen prosenttia, ja rotkoon on ajettava tiukasti penkistä kiinni pitäen foorumin väen kanssa yhdessä. Jos erehtyy tyhjentämään salkkua, kommentit on viisastelevia ja nuhtelevia. Osakkeista pitää pitää kynsin hampain kiinni koska “yrityksen fundamenteissa ei ole tapahtunut muutoksia”. Itse olen kolmesti tyhjentänyt koko salkun kun kurssit on tuntuneet olevan niin huipuissa että katto tulee vastaan, ja kaksi kertaa on osunut erittäin oikeaan, kerran taas väärään. Kerran menikin katosta läpi :grin:

Ekana panikointi on lähes väistämättä voittajaratkaisu. Ongelma onkin siinä, jos se salkku tyhjennetään ison pudotuksen jo tapahduttua (uusien sijoittajien yleinen paniikkiratkaisu), jolloin voi jäädä luu käteen kurssien heti korjatessa. Jos kokemusta ei ole vielä paljoa kertynyt, kannattaa miettiä tosi tarkkaan lähteekö tässä vaiheessa enää myymään kaikkea tappiolla.

edit. Ja toki panikoimalla voi jäädä joskus rahaa pöydälle, mutta itse en ole kokenut sitä varsinaiseksi uhaksi.

18 tykkäystä

Kaikki oppii ajallaan mikä osakepaino on missäkin markkinatilanteesta sopiva. Harvoin superradikaalit liikkeet toimii, mutta kaikki omalla tyylillään.

Aina ehtii junaan myöhemminkin mukaan: joskus vähän kalliimmalla lipulla, joskus halvemmalla…

Tässä hyvä muistutustviitti, että ostohinnalla on väliä…

45 tykkäystä

No tämä ennen kaikkea. Jokainen, joka on ollut puuhannut sijoittamisen kanssa vähänkään kauemmin tietää, että sijoituscasen tutkimiseen käytetystä työmäärästä ja perustelujen vahvuudesta huolimatta säännöllisesti sitä vain tulee haukanneeksi kasan paskaa, pardon my french. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, kyseessä on jonkin sorttinen luonnonlaki.

Juuri tähän viittasin timontin osumatarkkuudella, kaveri vetää ns. kunnareita hervottomalla prosentilla - tekemällä kotiläksyt ja vielä jakamalla ne kaiken kansan käyttöön pistämällä ns. kroppaa peliin ja itsensä likoon.

Muutenkin tässä hommassahan valmius muuttaa mielipidettään nopeasti on vahvuus, ei heikkous.

39 tykkäystä

Panikoijat ja käteisen hamstraajat eivät tajua sitä, että paljon enemmän tuottoja on menetetty odottaen rommausta kuin varsinaisissa laskuissa. Markkinat ovat läpi historian keskimäärin nousseet ja lyöt käytännössä vetoa tätä trendiä vastaan

Toiseksi kertokaa minulle milloin niitä laskuja oikeasti on tulossa niin tiedän myydä salkun tyhjäksi. Löytyy tuolta guruja, jotka ovat siinä onnistuneet kertaalleen, mutta kahta kertaa ei salama oikein ole vielä iskenyt.

Ei ylijäämä käteinen ja kevyt näkemyksen otto pahasta olo. Salkun tyhjääminen on jo ihan muuta varsinkin jos ei muutaman tonnin omistuksista puhuta

37 tykkäystä

Siellä on Tokmannin ketjussa punaisen rekan ovi auki ottamassa vastaan @timontti! Minäkin tyhjäsin 50% viime viikolla, mutta rekan kyydistä en lähde.

20 tykkäystä

Tätä samaa näkee myös yritysmaailmassa, jossa monesti vaihtoehtoisten päätösten pohjana on minimax-strategia eli pyritään minimoimaan maksimitappiot, mutta toisaalta samalla saatetaan estää mahdollisuus kasvulle.

Foorumilla alkaa haista pitkästä aikaa pelko…

115 tykkäystä
18 tykkäystä

Pelko on ystävä. Kun muita pelottaa niin sitten vaan sotakirves käteen ja tulta päin. Näin ainakin viikinkipäällikön mielestä. Jos ei ole spekuloinut ja ollut bumtsibum hommissa ostolaidalla hinnasta välittämättä niin kannattanee miettiä että miten se romahdus vaikuttaisi oman salkun yrityksiin. Nämä siis ihan yleisinä pointteina.

Elämme mielenkiintoisia aikoja… ( Vetää sarvikypärää syvemmälle päähän)

19 tykkäystä

Harvian kiukaan lämmössä on kelvannut istuksia viimeinen viikko pörssin heiluntaa katsellen :relaxed: :harviaraketti:

36 tykkäystä

Toki jos sijoitushorisontti on 50-150 vuotta.
Keskimäärin sijoittaminen on kannattavampaa kuin sijoittamatta oleminen mutta kerroppa onko osakkeet mielestäsi nyt kohollaan kuplassa vai neutraalit? Onko maailman tilanne epämääräinen vai vakaa? Jos vastauksesi on ensimmäisten puolella niin miksi esim.sijoittaa härkämäisesti?

8 tykkäystä

Täällä jaettiin jo aiemmin LOTR video. Jatkaen siitä, ehkäpä osakkeiden hinnat on enemmänkin nämä keihäsrivistöt: jos parilla pettää pokka, sitten kaatuu koko muodostelma. :sweat_smile:

20 tykkäystä

Kyllä on viime kuukaudet ollut melkoista siilipuolustusta salkun kanssa. :grinning: Halvalla ostettu osakkeita ei myydä ja istutaan käsien päällä. Pari onnistunutta veiviä niin tällä päästy noin nolla tuottoon 3kk graafilla. Karhuja tuntuu olevan joka nurkalla, kun katsoo pienyhtiöiden kursseja. :cold_face:

4 tykkäystä

No varmasti osa onkin kuplassa ja isossa sellaisessa, mutta onko Tokmanni kuplassa? Entäs Tietoevry, Citycon, Telia? Löytyyhän noita kuplaosakkeita kyllä ihan mielin määrin, en edes ymmärrä että minkä takia kukaan niitä ostaa, tosin siinä on kyllä se huono puoli että kun ne tulee kunnolla tonttiin niin tulee kyllä muutkin ihan järkevästi hinnoitellut osakkeetkin, tosin ei välttämättä ihan yhtä syvälle, mutta kuitenkin.

7 tykkäystä

Eikö salkun tyhjääminen tai voittojen kotiuttaminen ole kovin erilainen toimenpide erilaisista lähtötilanteista tuleville sijoittajille?

Jos on aloittanut jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten, on niitä suojattavia pääomia tai kotiutettavia voittoja ehtinyt kertyäkin vs. tämän vuoden aikana aloittanut sijoittaja, joka vain yrittää suojata tappioitaan?

Ja eikö keskihinnalla ole tässä toimenpiteessä myös keskeinen rooli? Jos on onnistunut välttämään ATH-hinnoista ostamisen, voi uutenakin sijoittajana rauhallisin mielin odotella ja vähän toivoakin kurssilaskua, jotta saa täydennettyä positioitaan edullisemmin - netto-ostajan ja “Mikset olisi omistaja -blogin” @Astrixin ideologialla?

15 tykkäystä

Juu tämän jo kirjoitinkin aiemmin. Minulla oli noita hyviä yhtiöitä kaikkia loppukesän syksyn mittaan. Mutta kuten totesin, että mitä niitä tuossa säilömään kun niitä saa kohta halvemmallakin indeksin laskemisen takia.

1 tykkäys