Inderesin kahvihuone (Osa 3)

Tänään olen tätä näkymää vilkaistessani hämmentynyt, miksi ihmeessä Helsinki on noin punainen, vaikka muut reippaasti vihreitä. Hetken päästä syy palaa mieleeni. Myöhemmin katson tätä uudelleen ja taas sama ihmetys. Ja uudelleen ja uudelleen. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille.

42 tykkäystä

Klassinen. Helsinki on tänään kiinni.

17 tykkäystä

Tämä(kään) kirjoitukseni ei ole opettavainen eikä sen ole tarkoituskaan olla sitä, vähän vaan omia pohdintojani eikä mitenkään analyyttistä tekstiä. :slight_smile: Sisältää enimmäkseen omia viimeaikaisia pohdintojani, tällaista keittiöelämämkolupsykologiaa, joka sisältää pohdintaa omasta kuplastani ja ehkä vähän toimin osin varoittavana esimerkkinä joltain osin.

Vielä mielestäni indeksit eivät ole valtavasti korjanneet alaspäin, mutta omat sijoitukseni kokonaisuudessaan ovat tippuneet muutamassa viikossa noin 12-13 prosenttia… onhan toki monilla tippunut enemmän etc. Kyllä se kuitenkin tuntuu, kun suhteellisen lyhyessä ajassa sijoitusvarallisuudesta on hävinnyt vuoden menojeni määrä eikä sekään vielä, mutta sitten sitä miettii, että häviääkö ensi vuonna omasta sijoitusvarallisuudesta esimerkiksi 60-80 prosenttia jostain syistä, vaikka oma salkku ei erityisen riskinen olekaan. :slight_smile:

Tietysti omiin vahvoihin tunteisiin vaikuttaa luontainen ylivilkkaus, joka korostaa tunteiden kirjoani. Olen myös ollut aina kova yrittämään, kyllähän sitä sijoitusjuttuja lukee, kuuntelee, katsoo viikossa 30 tuntia - olen sekä hyvässä että pahassa intohimoinen sijoittaja. :smiley: Tosin sijoittamista olen tehnyt vasta reilu kolme vuotta, mutta aiemmin olen ollut kova säästämään, eli olen isolla kädellä maksanut asuntoani pois ja muutenkin säästänyt rahaa, valitettavasti sijoittamisen löysin myöhään, mutta sitä en ole surkutellut ja olen keskittynyt siihen, että muutaman vuoden päästä asunto on maksettu pois ja olen löytänyt sijoittamisen.

Ennen sijoittamisuraa oli intohimoinen nostelemaan painoja, yli 20 vuotta mulla oli tavoitteena parantaa maksimituloksiani. En käynyt kisoissa ja en käyttänyt kiellettyjä aineita, mainitsin nämäkin, koska näitä aina välillä kyseltiin + kysellään. Mulla oli Suomen paras tai yksi parhaista valmentajista, joka valmensi vain saliurheilijoita, jotka eivät käyttäneet aineita. Eipä musta lihaskimppua tullut, mutta ihan vahva kaveri musta tuli, joka edelleen treenaa turvallisesti, mutta kovaa ilman suunnitelmia 4-6 kertaa viikossa. Lopetin enkkojen yrittämisen, koska olin jo niin pitkällä, että kahden prosentin (tai jopa prosentin) treenituloksien nostokin vuodessa olisi ollut kova juttu omasta mielestäni ja melkeinpä mahdotonta ilman kehonpainon nostamista. Mietin sitäkin, että olin ehjä, eli en halunnut rikkoa itseäni, joten totesin, että tämä tapa elää saa säilyä, mutta ei enää enkkojen yrittämisiä. En tiedä montaa, jotka ovat saaneet treenata yli 20 vuotta putkeen maksiminostoja intohimolla yrittäen ilman oikeita loukkaantumisia. Geneettisesti mulla on kestävät paikat ja on ollut tuuria, loukkaantumattomuus on enimmäkseen em. syiden ansiota, ei niinkään omaa ansiota. Treeniharrastuksestani intohimo siirtyi sijoittamiseen.

Kyllä sitä muussakin elämässä on yritetty aika tavalla parhaansa vähän ehkä Aku Ankka -meiningillä, tosin ei mulla varsinaisesti huonoa tuuria ole ollut, kuten hänellä. Eipä se kova yrittäminen omalla kohdallani ole yleisesti elämässä näkynyt menestyksenä, mutta toisaalta eipä ole koskaan tarvinnut miettiä etteikö olisi yrittänyt tarpeeksi ja jos jotain mokia on sattunut, niin syyllinen on aina tai lähes aina löytynyt peilistä. Toki tietyt oppimisvaikeudet ovat olleet esteenä, mutta Suomi on hieno yhteiskunta ja mulla on ollut hyvä perhe jatkuvasti tukena, joten ihan hyvä yhteiskunnan jäsen musta on saatu - ainakin omasta mielestäni. :smiley: Hyvää itsenäisyyspäiväää! :finland:

Varmasti jatkossakin ehkä jopa loppuelämän olen intohimoinen sijoittaja ja ihan kaikille luontaisille piirteilleni en voi mitään, mutta kovaa yritetään ettei tarvitse jossitella. Minut tuntien, jos mä sen tulevien lasteni äidin löydän, niin sitten sijoittaminen jäänee enemmänkin harrastukseksi ja perheen tueksi + iloksi… eikä sijoitustappiot ole vastaavalla tavalla mielessäni. Tappiot otan tällä hetkellä raskaasti, mutta koetan sitten aina miettiä, että mulla on vakkarityö, varallisuudesta ehkä vain noin 25 prossaa kiinni sijoituksissa, läheisiä ihmisiä ja saliharrastuskin etc. Välihuomautus, saisi muutkin pörssit olla tänään kiinni:
image

Tässäpä näitä omia itsenäisyyspäivän tajunnanvirtoja, joista en saanut koostettua fiiniä punaista lankaa. :thinking: Elämässäni ehkä saisi olla vieläkin enemmän jotain muuta kuin sijoittaminen, sitten sijoittamispsykologiaa tulisi kuitenkin vielä enemmän opiskella ja kylhän asiat yleisesti ovat aika hyvin, eli pitäisi olla kiitollinen kaikesta eikä pitäisi olla syytä valittaa mistään isosti… paitsi välillä itsestäni. :upside_down_face:

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! :slight_smile:

54 tykkäystä

Sen verran myös harrastajana kiinnostaa, että kuka valmensi? Jto?

Puntti on myös eräänlaista itseensä sijoittamista. Jos kyykkäät vaikkapa 100kg, nousee se oma persekin paljon paremmin ylös vanhemmalla iällä.

Minä totesin kun markkinat ovat täysin sekaisin, että ulkoistetaan se ajattelu muille. Minä valitsen rahastot ja joku fiksumpi/indeksi päättää sijoituskohteet :slightly_smiling_face: Joskus voi sitten vähän räpeltää omiakin, jos siltä tuntuu, mutta jätetään se vähemmälle.

11 tykkäystä

Joo, JTO on myös todella kova nimi. Oma valmentajani oli https://www.protrainer.fi/, kummallakin näistä herroista on maalaisjärkeä, tieto ja avarakatseisuutta. :slight_smile: Onko JTO valmentanut sua?

Vähän kaikissa asioissa arvostan asiantuntijoita, joilla on oikeasti paljon tietoa ja avarakatseisuutta. Asiantuntijoina esiintyy välillä jotkut henkilöt, jotka eivät mielestäni täytä riittäviä asiantuntijan kriteereitä, joka urheilussa saattaa tuottaa terveydellistä harmia asiakkaalle ja sijoitusmaailmassa sitten muunlaista harmia.

Minusta tuo kuulostaa oikein fiksulle, kyllähän sitä itse ainakin useimmiten tietää, mikä on paras ratkaisu itselle. Hyvin todennäköisesti indeksi voittaa mut varsinkin pitkässä juoksussa, mutta mä haluan toimia näin… pitää vain itse kehittyä ihmisenä ja sijoittajana. :slight_smile:

P.S. Kuuntelen nyt progea, se lievittää aina punaisen päivän tuskaa. :sunglasses:

7 tykkäystä

Täältä nousee toinen Tikan valmennuksessa ollut. Asiallista ja toimivaa.

6 tykkäystä

Mitähän dorossa nyt tapahtuu kun kurssi -50%? Tältä siis näyttää op:ssa niin onko tässä nyt joku splitti yms? :smiley:

1 tykkäys

Sieltähän se syy selviää, kun katsoo Doron julkaisuja. Eli “tytäryhtiön” osakkeita jaettu omistajille.

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=b769111e3718bd404ed2cc7b41071917a&lang=en

3 tykkäystä

Jto, tikka ja Timo Haikarainen ovat olleet valmentajina eri vaiheissa treeniuraa. Jokaisella on oma vahvin osamisalueensa. Jto on enemmänkin voimapuolelle. Tikalla lihasten kasvatus/dieetti. Haikarainen taas on ihan ykkönen pistämään ihmisiä nopeasti kuntoon ilman aineenvaihdunnan tuhoamista.

Mitä tulee sijoittamiseen, niin kyllä tätä piti lähestyä matemaattisesti. Pienempi kassa sallii loppupeleissä vähemmän virheitä. Esimerkiksi otetaan tyypillinen omista 10-15 osaketta suositus. Lisätään tähän suositus tee ostot 1/3-osa kerrallaan tavoitepositioon nähden. Esimerkiksi Ruotsiin päin tuo tarkoittaa että alle tonnin ostoja ei kannata tehdä etteivät kaupankäyntikulut nouse yli prosenttiin. Tuohon kun lisää omista 10 osaketta ja tee ostot 1/3-osa kerrallaan koko potista päädytään 30 000€ kassaan. Noh alle jäädään vielä, joten tämä ei ole vaihtoehto.

Vaihtoehto b olisi lähestyä asiaa ostamalla osake kerrallaan. Tässä markkinassa koen sen todella riskisenä vaihtoehtona. Jopa luottohevonen Harvia on hävittänyt parhaillaan yli 30% arvostaan. Lisäksi tämä tapa olisi luonteelleni todella vaikeaa, kun pitäisi olla aktiivinen osakepoimija tekemättä kuitenkaan liikaa kaupankäyntikuluja. Lisäksi ikä ei anna myöten enää harjoitella kymmentä vuotta, koen että siinä menetetään ihan liikaa tuottoja. Vertailuna voinen käyttää pojan salkkua jossa ytd edelleen 30% ja ainoat kaupat ovat pari kertaa tehdyt lisäostot rahastoihin.

Näillä ajatuksilla päädyin rahastoja painottavaan hybridimalliin, mikä lienee itselleni vähiten tuhoisin :slightly_smiling_face:

6 tykkäystä

Progea voi kyllä hyvin kuunnella myös vihreinä päivinä :sunglasses:.

4 tykkäystä

Nyt alkaa ne sähkönhinnat näyttää siltä, että kannattaa kaasuvehkeetkin lyödä tulille. On kyllä hirveitä hintoja verrattuna viimevuoteen vaikka.

(€/MWh

7 tykkäystä

Indeksit vihertivät maailmalla niin kauniisti ja Helsingin pörssikin vielä kiinni, niin ajattelin poiketa salkkuun, jotta voin tällä vuosikymmenellä vielä kerran assosioida tuon sävyn omaan sijoitusperformanssiini, mutta muistin sitten että olin voittohedgennyt salkkuni evolla.

4 tykkäystä

Pitäisi saada aikaiseksi aloitettua jotain kuntoiluharrastusta. Ikääkin tuli juuri sen verran, että pääsisi veteraanisarjoihin harrastamaan mikäli siltä tuntuu.

Olin koulussa aina lajissa kuin lajissa kolmen sakissa. Opettaja yritti manailla koulujenvälisiin ym. kisaamaan, mutta eihän minua kiinnostanut. Kiroili, että lahjat menee hukkaan koulumatkapyöräilijän voittaessa jalkapallopelurit ym. harrastajat :grinning_face_with_smiling_eyes:

5 tykkäystä

Jep,liikunta on toinen intohimon,i puntteja myös nostellaa ja nyt se sama intohimo on siirtynyt tähän osake poiminta harrastukseen ym,olenhan jo ikämies en ihmisenä vaan urheilijana. Mukava huomata että sitä samaa henkeä löytyy myös täältä.

6 tykkäystä

Ostin tuossa käsipainot jokin aika sitten ja vähän yrittänyt kevyillä painoilla oikoa ryhtiä. Hyvin tuntuu toimivan someryhtiin sopivien venytysten kera. Syksyllä tuli puuhommia tehtyä hanakasti ja käsissä ei ollut mitään tuntemuksia, vaikka raskaitakin pöllejä tuli päivät pitkät nosteltua

Vielä ei paikkoja pahemmin kolota, mutta kyllähän sopiva voimaharjoittelu tekee oheisharjoitteluna hyvää. Nivelien juilimisen alkaessa vahva ympäröivä lihaksisto vähentää rasitusta väärissä paikoissa. Erityisesti hieman vanhempien ihmisten hyvä muistaa tämä, koska kädet alkavat miehilläkin hoikistunaan aika huolestuttavaan tahtiin viimeistään 60 ikävuoden jälkeen

Omat suosikit löytyvät kestävyyyslajeista. Finlandia on tullut hiihdettyä useampaan kertaan, jonkin verran puolimaratoneja sun muuta vastaavaa. Vaikka tässä on viime vuosina ollut vähän laiska tällä rintamalla niin mukava huomata kuinka keho tuntuu muistavan vanhat jutut. Juoksuaskeleet nousevat vieläkin kevyesti ja hiihtoladulla kulkee parin käyntikerrat jälkeen

9 tykkäystä

Koronahässäkät kyllä teki oivan lommon myös omaan kuntoon ja pitäisi päästä pikkuhiljaa normaalimpaan treeniin kiinni. Toki esikoisen syntymä vähensi myös tehokkaasti treeniin käytettävissä olevia tunteja. Kestävyysurheilu on kyllä siitä julmaa, että heti jää treenaamattomuudesta kiinni, mutta uskoisin sen entisen kunnon löytyvän sopivan napakalla treenillä melko nopeastikin.

6 tykkäystä

Hyvä fyysinen kunto auttaa todella paljon myös stressin ja henkisen paineen sietoa, sijoittamisessakin.

Kestävyyslajien kautta saamani oppi itsestäni on auttanut todella paljon myös työelämässä. Osaa pilkkoa haasteet sopiviin palasiin ja taklata ne pala kerrallaan. Ei myöskään lamaannu pienestä kun tietää mitä nuppi kestää. Monella kun tulee, “ei jaksa”-seinä vastaan niin siinä vaiheessa on vasta 70% fyysisestä kapasiteetista käytetty, henkisestä puhumattakaan.

12 tykkäystä

Tuosta tuli mieleen uutinen ruotsinmaalta. Liikenne oli ollut tiellä poikki 12 tuntia ja jonot pitkiä. Jonossa oli ollut myös sähköautoja🤣 Lämmintä oli kuulema ollut viettää yö autossa kun sähköt loppui… Siinä vielä mietittävää ennen kun hankkii sähköauton

20 tykkäystä

-30° pakkaselle suunnitellut makuupussit on hyviä tuohon tilanteeseen.

7 tykkäystä

On kai se tavallaan suojakeinokin. Nimim. aikoinaan pää/luonne antoi 120 % kropan kestokyvystä :smiley: Sen jälkeen 100 % oli sitten 20 % vähän pidemmän aikaa.

16 tykkäystä