Inderesin kahvihuone (Osa 3)

ostin ja möin ketjussa muutama salkun tyhjennys… hmm. hyvä merkki? täähän on kuin 2020 keväällä, kun vähän kaikki laskee riippumatta suorituksista, ei paljoa posarit lämmitä. Pikkufirmoissa taitaa olla että piensijoittajat kun panikoi, niin ostajia puuttuu…

pitääkö pilkkejä alkaa virittelemään.

Keltä ollaan saatu posareita? Digia, Kamux?

26 tykkäystä

Kannattaa muistaa, kun noita tuomionpäivän profeettoja kritisoitte, että keskuspankeilla on ollut tulikuumat rahaprintterit käynnissä +10 vuotta. Nää bileet tuskin olisi jatkuneet kovin pitkään, jos oltais menty vaan fundan ja reaali talouden mukaan. Viimeistään koronan tuoma epävarmuus olisi painaneet kurssit tonttiin, mutta rahaprintteriin laitettiin vielä ilokaasua remmiahtimen ja turbon lisäksi.

Kumma juttu, kun melkein heti alkoi inflaatio nousta kun pistettiin rahat kansan käteen jenkeissä. Eikä vaan osakkeisiin ja asuntoihin. Aika moni tuota sanoi jo aikaa sitten, että tuolla saa inflaatiota.

Keskuspankit on ollut +10v väärässä inflaatiosta ja about kaikesta…millä todennäköisyydellä niiden puheisiin kannattaa luottaa nyt?

Nyt mietin vaan, että missä kohtaan printteri laitetaan uudestaan pyörimään ja pumpataanko ne kiinteistöihin ja osakkeisiin…vai suoraan kansan käteen.

15 tykkäystä

Jep, tai vielä enemmän jos haluaa “raha” maailmasta tietää niin suosittelen tutustumaan Britannian timantti kaivoksiin ja mikä suku perusti keskuspankit.

Mutta hetkonen…täällähän on hiljaista kun haudassa…ei näy vaaleapunaista kärsää missään…porsaat ovat kadonneet…

Hei herra siellä, juuri te…

Onko teillä aikaa puhua vaaleanpunaisista porsaista näin puoli yksi yöllä?

12 tykkäystä

Kuulemma yksi pieni ongelma myös se, että laitteet ovat oikeasti sen verran laadukkaita, että niitä nyt välitellään 2nd handinä eteenpäin oikein urakalla halvempaan hintaan kuin uusia, joten uudet ei mene kaupaksi, kun käytettyjä tarjolla liikaa.

2 tykkäystä

61e9f89ba310cdd3d82834f8

6 tykkäystä

Salkusta kuuluu pelkkää pihinää, niin piti käydä etsimässä pöhinää muualta.

Kyllä tästä hetken hupia sai.

14 tykkäystä

Kyllä FED saa inflaatio saadaan kuriin mutta ohjauskorko on jossain 2-3 prosentin paikkeilla. Se vain unohdetaan mainita.

Haha kiitos kunniasta päästä kahvihuoneen meemikuvitukseen, olen tästä hyvin otettu :blush: täytyy myöntää et kyllä tuossa jälkimmäisessä kuvassa näytän siltä, että keskuspankkiboolia on juotu lasi jos toinenkin, ja sitten malja viety kesken kaiken pois.

Toivottavasti miljonäärijakso kiinnostaa ja tuo uutta näkökulmaa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

58 tykkäystä

Jossain Blomman haastattelussa haastateltava sanoi (mielestäni), että aina, kun Fed on nostanut ohjauskorkoa >4kertaa vuodessa tämä olisi johtanut lamaan seuraavan 2v aikana?
Pitääkö tämä paikkansa? Vai ymmärsinköhän asian väärin? :thinking:
Mikä järki Fedin olisi ajaa talous lamaan inflaation takia, joka johtuu pääasiassa pullonkauloista tuotannossa? (Eli siis tarjonta ei riitä vastaamaan kysyntään)

1 tykkäys
7 tykkäystä

Jan on todennäköisesti tällä kertaa väärässä. Korkojen nosto on aikaisemmin indikoinut vahvaa taloutta tulevina vuosina inflaation pysyessä kurissa. Nyt talous on liian vahva ja inflaatio kuin elefantti posliinikaupassa. Odotan SP500:n päätyvän 3750 tasolle kesäkuuhun mennessä ja siitä löytynee pohjat. FED:n ohjauskorko prosentissa ja 10 vuotinen kahdessa prosentissa.

Tällähän tulee ihan todenmukaisiakin juttuja😂

19 tykkäystä

Toistain vielä itseäni jos saataisiin uusia ehdokkaita analysoitavaksi. Lisään myös yhden uuden kriteerin (boldattuna).

Unohdin näköjään kirjoittaa, että salkussa myös Inderes ja Spinnova, mutta ne on niin pienellä painolla, että ei ihme jos unohtuvat.

Tähän mennessä tarjottu Kamuxia (olen itse asiassa jonkin verran tutkinut ja omistanutkin), Componentaa (itselleni täysin tuntematon), Roviota (tunnen vain klikkiuutisten verran), Optomediä (tuntematon, mutta houkutteleva), Dovre Groupia (täysin tuntematon), Orthexia (tuntematon, mutta olen aistinut kyllä foorumin Orthex-rakkauden), Modulightia (perehdyin IPOon, en osallistunut, ja nyt seuraan vain Orsilan Levi- ja jääkiekkokuvia Twitterissä), Innofactoria (omistin joskus vuosia sitten, mutta en silloin ymmärtänyt sijoittamisesta mitään), Fondiaa (omistin, mutta bisnes lässähti pahasti), Goforea (tuntematon, ja jotenkin IT-palvelubisnes ei ole mua houkutellut) ja Relaisia (tutustuin aikanaan IPOon, mutta en ostanut).

Kiitos kaikille ehdotuksien antajille. Näistä ehkä nyt Optomed houkuttelee eniten, joten sitä voisi lähteä mylläämään. Olen viime aikoina tutustunut myös Avidlyyn lähinnä siinä mielessä, että oppisi paremmin palvelubisneksiä. Ja toki Avidlyssä kiinnostaa hyvä johto sekä onnistumassa oleva käänne.

18 tykkäystä

Kaikista salaliittoteorioista tää Great Reset on mun lemppari. Ihan vaan koska Klaus Schwapp on niin bond pahiksen karrikatyyri ettei mitään rajaa. Luulin et tää on vaa jotain Malisen höpötystä mut uusimmassa Joe Roganissakin puhuvat aiheesta :0

2 tykkäystä

Admicom täyttää ainakin osan kriteereistä.

  • Pieni: kyllä

  • Kasvupotentiaalia: kyllä

  • Tuote on skaalautuva.

  • Syklisyyttä tulee etenkin rakennustoimialan mukana, mutta ei kumminkaan niin paljon.

  • Johdosta en osaa sanoa ja uusi toimari
    hakusessa.

  • Markkina kasvaa hieman, mutta laajentuminen (isompiin yrityksiin, uusille toimialoille tai ulkomaille) lisää mahdollista markkinaa.

  • On kylläkin tunnettu sijoittajien keskuudessa,
    vaikka aika vähän esimerkiksi täällä herättää enää puhetta.

Tällä hetkellä itse odottelen rauhassa, että kurssi putoaa omasta mielestä ostohintoihin.

1 tykkäys

Salkunrakentajan Henri Elon artikkelissa jutellaan kasvuyhtiöiden arvostuksista ja pörssin yleistilanteesta. Artikkelissa puhutaan mm. Harviasta, Musti Groupista, QT:stä ja Reveniosta.

Odotukset ovat yhä korkeita tai todella korkeita, mutta niihin pääseminen on jo selvästi realistisempaa kuin viime vuoden arvostuksilla – ainakin osalla yhtiöistä. Toki edellä mainituilla yhtiöillä alla olevan markkinan kasvu ja yhtiöiden kilpailuedut puoltavat yleisestikin korkeampaa arvostustasoa kuin stabiileilla maltillisen kasvustrategian yhtiöillä.

Olet varmasti lukemassa nämä, mutta sanon silti. :smile: Juha Kinnunen on tehnyt Optomedista tosi hyvän laajan raportin sekä yhtiörapsan, Juha on mielestäni hyvällä tavalla sopivan kriittinen analysoimaan tätä firmaa. Optomedin yhtiöketju kannattaa myös lukea läpi, mutta tietysti loppupäässä on ne tärkeimmät tämän hetken asiat. Siellä on ketjussa @Sheikki jatkuvasti kerännyt uutta tietoa, Juhakin on kiitettävästi osallistunut keskusteluihin ja onneksi oululainen silmälääkärikin on tullut kertomaan ajatuksiaan. :+1: Kiitos tälle triolle!

Tietysti tutkit rapsat ja yhtiöketjun, mutta oli vain “pakko” mainita. :smile:

16 tykkäystä

Ihan hyvä pointti. Silti tarkempien pistelukujen ennusteleminen x ajassa tuppaa olemaan vähän hataralla pohjalla, koska tää on esimerkki siitä kuinka tapahtumakulkuja ei pysty ennakkoon tietämään. Yleisesti riskeistä on hyvä tietysti puhua eikä siinä mitään.

Vuosikymmenen pyöritettyäni taksin rattia, lähdin suorittamaan logistiikan perustutkintoa linja-auton kuljettajaksi. Tykkäsin paljon myös taksityöstä, mutta kiitos Berner & co, ala pilattiin melkolailla täysin.

Eipä siinä, aluksi kirosin taksilain muutosta, mutta se oli kipinä vaihtaa alaa ja näin jälkikäteen pitäisi olla melkein kiitollinen silloiselle hallitukselle. Olen tosi tyytyväinen nykyiseen 7-15 ajoittuvaan työhön sekä onnellinen, että taksityössä syntyneiden suhteiden vuoksi pääsin haluamaani ja arvostamaani firmaan tekemään unelmatyötäni. Nyt vielä pitkä ja varma työpaikka niin eipä tässä paljon onnellisempi työelämän suhteen voisi olla.

47 tykkäystä

Samperi.
Olisi kerrankin pitänyt ymmärtää vinkki ja ottaa siitä vaari.

Kauppalehti julkaisi 2päivää sitten instagramissa julkaisun, joka alkoi näin:

“Kalakalenterissa on nyt kiehtova sesonki. Ainoa makeanveden turskakalamme eli made on aktiivinen ja ottaa myös pilkkiin”

Kyllä, hyvin on turskaa pilkkiin napannut parin päivän aikana.

27 tykkäystä