Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Tuo on kyllä totta, että veivaamalla ei oikeastaan voi olla koskaan täysin tyytyväinen; aina olisi voinut ostaa halvemmalla tai myydä kalliimmalla. Silloin kannattaa verrata tapahtunutta siihen tilanteeseen, että ei olisi tehnyt mitään.

Veivaaminen vs. holdaaminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Itselläni noin 80% salkusta pysyy koskemattomana yli ajan, lopuilla voin veivailla. Tämä strategia on toiminut erinomaisesti erityisesti viimeisen kuukauden aikana ison volan mahdollistamana.

Tärkeää on myös pitää likviditeettiä, jolloin jokaisena päivänä on mahdollisuus tehdä haluamiaan peliliikkeitä.

3 tykkäystä

Aina sitä löytää ruoskittavaa varsinkin kun on tällainen inhorealisti.

YTD tuotot nollilla, muttei voi olla ollenkaan tyytyväinen kun kassaa ihan rutosti vapaana. Viime viikolla oli vaan aivan liian huono olo ostaa isosti ja nyt siellä salkussa monen ostoksen perässä 20% tuotto viikossa, eurot ei vaan miellytä :sweat_smile: Puhumattakaan kiinalaisista papereista, joita vasta toissapäivänä äimisteltiin.

Asiat ihan liian hyvin silti. 1v tuotto 82%.

16 tykkäystä

Ei voi olla koskaan tyytyväinen? Voiko arvosijoituksella olla koskaan tyytyväinen, kun arvo purkautuu ja tuotto-odotus laskee? Uutta matoa koukkuun.

Tuonne ei varmaan pysty tekemään “virtuaalisalkkua”, jos laput eivät ole Nordnetissä?

Siellä on wanhoja peruja vielä muutama LKCO lappu ajalta jolloin Saxo ei antanut ostaa sitä CCMC listan pelossa. Nyt Saxokin on jo jäänyt taakse, mutta IBKR:n hinnoittelu, vaikkakin muuten hyvin edullinen, ei suosi penniosakkeita. Siispä siivu Luokungia makaa edelleen Nordnetissä.

Eipä siinä, 100 % LKCO salkulla olisi varmasti joko listan kärjessä tai hännillä, mitään maltillista tulosta on tämän lapun kanssa turha odottaa :face_with_hand_over_mouth:

1 tykkäys

Ei pysty valitettavasti. Vain Nordnetin salkut näkyy.

Toisaalta ihan hyvä juttu näin. Ei tule kenellekään turhaa houkutusta venytellä virtuaalielintään tekemällä itselleen unelmien pöytälaatikkotreidejä :smiling_imp:

Harmillinen juttu on se, että läheskään kaikki foorumilaiset eivät pysty ryhmään liittymään :frowning:

1 tykkäys

Ruotsalainen firma MIPS joka tekee Kiinassa turvajärjestelmiä pyöräily- ja laskettelukypäriin:

https://mipscorp.com/press-release/34a04730-a269-4c81-b0d3-c2526ae4083e/en/update-on-the-potential-impact-of-pandemic-related-lockdowns-in-china/

3 tykkäystä

Ei sinulla sentään niin paksusta foliosta tehtyä hattua ole, että voisit kuvitella Kiinan lätkivän turhankin kovia rajoituksia koronan varjolla muistuttaakseen muulle maailmalle miten riippuvaisia sen tuotannosta ollaan?

Nimimerkillä “Pitää kai PCAOB:n siirtoon nimetä pari firmaa jotenkin vastata”

Mistä voi lukea tuosta räntä på räntä -lauseen ideasta ja ajatuksesta mitä tarkoittaa jne. Oon monesti kuullut siitä mutta idea on täysin pimennossa…

Vaikka tuosta:

5 tykkäystä
1 tykkäys

Se on ruotsia ja tarkoittaa korkoa korolle. Tuosta lauseesta tuli vitsi tai meemi tämän huvittavan videon myötä. Tähän videoon tiivistyi hyvin markkinoiden ylimielisyys jja hurmos joskus vuosi takaperin.

15 tykkäystä

Asia selvä, nyt valkeni koko asia pohjia myöten. Tuon videon tosiaan näin joku alle vk sitten ekaa kertaa ja ennen sitä olin jo 2020 vrm kuullut tuon lauseen. Olen ilmeisesti kääntäjässä kirjoittanut lauseen väärin niin oikeaa suomennosta ei tullut. No, ikä on kirjoitushetkellä se 24v eli:

Tåget går framåt. Tåget går framåt. Tåget går framåt. ZUUUZUUUUU!

2 tykkäystä

Ymmärsitkö tahallaan väärin?

Viittasin lähinnä sijoittajapsyklogiaan, joka ainakin minun kohdallani toimii tässä tapauksessa.

Eli esimerkiksi jos sulla on vaihtoehtona pitää rahat cashinä tai ostaa jotain… Ostat osaketta joka nousee huomenna 10%, myyt sen pois. Ylihuomenna se nouseekin 20% lisää ja takaraivoon nousee ketutus, koska myit liian aikaisin. Tilanne on kuitenkin parempi kuin jos et olisi tehnyt mitään.

2 tykkäystä

Jaahas, itselläni oli jo eilen ongelmia tämän kanssa. Kyberhyökkäys? Venäjä hyökkää nyt suoraan kapitalismia vastaan kaikilla rintamilla? :astonished:

8 tykkäystä

Inderesin joutuminen kyberiskun kohteeksi “kapitalismin vastaisilla motiiveilla” olisi kyllä melkein kohteliaisuus. Että palvelu olisi näin merkittävä koko vallitsevalle yhteiskuntajärjestykselle. :smiley: Tuohon pisteen jos joskus pääsisi… :smiley:

35 tykkäystä

Onneksi tämä foorumi on aika resilientti!

2 tykkäystä

Tämähän on kansankapitalismia parhaimmillaan :+1:

Ja kun tuon termin alkuosalla on päinvastainen tarkoitus kuin esimerkiksi sanassa kansantasavalta, niin siinähän on jo kaksi asiaa mitkä kiristävät vannetta Putlerin pään ympärillä.

2 tykkäystä

Löytyyköhän näille väitetyille Einsteinin sanoille kahdeksannesta ihmeestä joku lähde? Internet lähinnä joko epäilee lausahduksen todenperäisyyttä tai toistelee sitä papukaijana ilman lähteitä.

Nordnetin tyyliin kyllä sopisi hyvin markkinoida tuotteitaan muka hyväntahtoisesti valehdellen. Ja vaikka Albert olisi joskus noin sanonutkin, on vastuutonta antaa asiakkailleen mielikuvaa liiasta helppoudesta.

2 tykkäystä

Välittäjädatan mukaan anonymous-hakkerit on sekä osto- että myyntilaidalla. :thinking:

(Vitsihuumoria)

11 tykkäystä

Palataanpa hetkeksi ketjun varsinaiseen aiheeseen. Sattui silmään Cittarin mainos kaksi kahvipakettia kympillä. Ennen nämä on ollut kolme kympillä, eli hinnannousu on tasan 50%. Alkaa jo tuntua, kun sumppia juon kannukaupalla.

Olenhan minä kahvin kallistumisen havainnut jo aiemmin, mutta mikä siihen on syynä?

Edit. löysinkin syyn. Brasilian sato-ongelmat taas kerran. Linkkiä en onnistunut kopsaamaan, epäili minua robotiksi.

Edit2. Kiitos @Aia , toiset osaa linkitkin paremmin :+1:

13 tykkäystä