Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Tämä ketju on jatkoa kommentille: Inderesin kahvihuone (Osa 3) - #10413 käyttäjältä Doombird.

Edellinen ketju:

4 tykkäystä

Meillä Immon kanssa kilometrejä jo sen verran takana että uskallamme mielipiteemme kertoa.
Matkailun tuomat kokemukset ja elämykset ehdottomasti käyttöön👍 Kun vuosia on paljon jäljellä niin on myös aikaa palata muistoihin useasti.
Kun toisaalta olemme itse jemmanneet ihan junnusta alkaen lähes kaikki säästöt ja sijoittaneet ne, niin emme ole tehneet kuten nyt ohjastetaan😔
Toki harrastusten ansiosta ja lasten varttumisen jälkeen on reissuja tehty ihan nokko, niin silti olisi nuorena voinut reissata enemmänkin.
Toisessa vaakakupissa kun on korkoa korolle, niin ymmärrän että se pohdittava.

Olisiko mahdollista tehdä reissun kustannusten verran enemmän hommia vuodessa? Ja silloin saisit myös säästämisen ja sijoittamisen tehtyä.

15 tykkäystä

Täysin samaa mieltä edellisten kanssa, matkailusta jää monesti rahaakin arvokkaampia muistoja. Nyt mieleni tekisi ostaa elämäni ensimmäinen arvokello, mutta takaraivossa ääni sanoo, että laita se 4k€ mielummin pörssiin. Noh katsotaan viekö järki vai tunne voiton tässä kamppailussa :joy:

7 tykkäystä

Tässä on jonkinasteinen torjuntavoitto saavutettu viime kuukausin, 3kk tuoton pyörii -3% paikkeilla. Suurin syy on, että salkkuni olen hajauttanut aikaisempaa enemmän, useammalle sektorille ja laajemmalla skaalalla arvon ja kasvun välillä, myöskin riskitason säätö käteispainoa säätämällä on tasannut tilannetta.

Vaikka tässä on mennyt lyhyellä jaksolla ihan ok, niin mitä pidemmälle sijoittamisura on edennyt, niin sen paremmin olen ymmärtänyt rajalliset kykyni sijoittajana. Ratkaisuna tässä kohtaa olisi tietysti indeksisijoittaminen, mutta OSTin valuvika ei indeksirahasto vaihtoehdon puuttuminen estää sen.
Suomen pitäisi seurata tässä asiassa länsinaapuria lainsäädännön osalta.

Verotusteknisistä syistä taas on aivan järjetön tyhjentää tässä vaiheessa OSTia ja siirtää varoja AOTille.

Mutta itse asiaan…Luen foorumia paljon ja täältä on tullut poimittua arvokkaita ajatuksia ja varmasti karhujen ja karhupossujen vuoksi on tullut muutamia huonoja sijoituksia tekemättä, kiitos siitä :slightly_smiling_face:.

Yksi foorumilta tai kirjoista (en muista) poimittu ajatus on kuitenkin jäänyt erityisesti pyörimään takaraivoon eli mitä kilpailuetua minulla on sijoittajana, että voin pärjätä indeksille.
Sitä on tullut pohdittua ja heitän tähän vähän ajatuksia.

-Lukujen murskaaja olen ehdottomasti heikoille, en saavuta etua laskeskemalla lukuja auki vajavaisilla taidoilla ja opiskeluun ei riitä motivaatiota. Ei etua.

-Toiseksi kielitaitoni ei riitä ulkomaisten yhtiöiden vuosikertomuksien ja osavuosikatsauksien riittävän syvälliseen ymmärtämiseen tai se ainakin veisi liikaa aikaa. Ei etua.

-Ymmärrykseni makrotalouden muutoksista ja niiden vaikutuksesta osakemarkkinoihin ei riitä, vaikka aihe onkin kiinnostava. Ei etua.

-Aika ja energiani ei myöskään riitä siihen, että tutkisin reaaliaikaisesti yhtiöihin liittyviä uutisia, viiveellä toki seuraan aktiivisesti. Ei etua.

-Tekninen analyysiä mielelläni seurailen muiden avatessa käppyröitä, mutta siihen en juuri kaupankäyntiäni perusta, Rsi:tä olen jonkinverran käyttänyt ja se vaikuttaa ostojeni ajoitukseen ja käteispainon säätöön.

-Olen kehittynyt pitkäjänteisyydessä ja osaan ottaa sen huomioon jo osakepoimintavaiheessa, mutta edelleen kehitettävää riittää, ei etu tällä hetkellä, mutta ehkä jatkossa.

Missä voisin olla tasoissa tai saavuttaa jopa pientä kilpailuetua…

-Tunteiden hallinnassa olen kehittynyt sijoittajana aika paljon kun muistelee alkuaikojen hötkyilyjä :partying_face: :cold_face: :face_vomiting:.

-Mietin aika kriittisesti hyviä ja huonoja sijoituspäätöksiä. Niistä on jotain oppia jäänyt takaraivoon.

-Vaikka olen kehno lukujen murskaajana, niin ymmärrän luvut kohtuulisen hyvin valmiiksi avattuna ja luulen osaavani suhteuttaa luvut ihan kelvollisesti muihin asioihin, millä arvion yhtiön kyvykkyyttä. En saa ehkä etua, mutta en välttämättä ole ainakaan niin pahasti tappiolla kuin puhtaasti lukujen murskaajana.

-Kokemusta ei ole pitkistä karhumarkkinoista tai perusteellisesta pörssiromahduksesta, mutta olen henkisesti valmistanut itseäni siihen, että se on edessä ennemmin tai myöhemmin ja siitä menen läpi ilman panikointia ja mielellään samalla osakepainoa lisäten.

-Ajoitusta en yritä, mutta säädän mahdollisimman johdonmukaisesti osakepainoa riskitason hallitsemiseksi.

-Olen lähtökohtaisesti ollut aina skeptinen ja sijoittamisessa se on pelastanut minut useammin huonolta sijoitukselta kuin vienyt tilaisuuden kelpo sijoitukselta. Allekirjoitan silti väittämän, että hyväkin sijoittaja tekee vaan muita valistuneempia arvauksia.

-Luen ja kuuntelen kohtuullisen paljon sijoittamiseen liittyvää ja olen miettinyt, että voisiko Inderesin paikoitellen erittäin laadukkaasta foorumista saada kriittinen lukija muihin etua. Vastaan itse itselleni, että se on mahdollista erityisesti suomalaisten pienyhtiöiden kohdalla. Tällä en luonnollisesti tarkoita peesausta vaan tiedon ja näkökulmien etsimistä. Kriittistä lähestymistä tässä asiassa ei voi korostaa liikaa.

Arvoista foorumilaiset jos aihe kiinnostaa, niin kuulisin mielelläni näkemysiä millä keinoilla te aiotte biittata markkinat? Itsekehut sallittuja ja jopa suotavia.

Pohdiskeluani kohtaan suojaukset on laskettu alas eli myös armoton kritiikki on sallittu :slightly_smiling_face:.

Edit: Korjasin tuottoprosentin kun sain Nordnetin auki.

38 tykkäystä

Been there, done that.

3 tykkäystä

Sain tekstiviestin matkahuollolta, että Inderes on lähettänyt mulle paketin R-Kioskiin. :open_mouth: Lähdin tuulipuku sauhuten leveä hymy kasvoilla hakemaan Ärrältä pakettia ja ajattelin saavani jonkin paidan, koska paidan kokoani aiemmin jo kyseltiin. Kahdeksan minuuttia tekstiviestin saamisen jälkeen olin yhden kipsan edessä kunnes tajusin, että väärä Ärrä… ihan tavallista Alokkaan sähläilyä. No siitä sitten suuntasin oikealle kipsalle ja sain pakettini. :smiling_face_with_three_hearts:

Kotona avasin paketin ja siellä oli kolme paitaa (pitkähihainen, lyhythihainen ja pikeepaita), mutta tämän lisäksi siellä oli lippis, kuuluisaa geeliä sekä muuta pientä kivaa. :heart_eyes: Mukana oli myös sydäntä lämmittävä viesti, ai että. Tohkeissani lähdin hakemaan pakettia ja nyt olen oikeasti vielä paremmilla fiiliksillä avattuani paketin.


Olen tästä vähintään yhtä iloinen kuin silloin, kun sain 80-luvulla Plaston kuorma-auton (alla kuva). Jotkut joskus varmasti ihan hyvällä naureskelevat, kun innostun kovasti pienistä asioista, mutta tämä oli ainakin itselleni iso ja kiva juttu. Olen tosi iloinen ja ylpeä saamastani lahjasta sekä viestistä. :slight_smile:
image
Muistan vielä tuon hetken, kun sain tuollaisen komean kuormurin, mutta tulen myös muistamaan tämän paketin, minkä tänään sain. Tosi kiva ele Inderesiltä, kiitos tosi paljon! :smiling_face_with_three_hearts: :blush: :hugs:

Kaikille kivaa lauantai-illan jatkoa! :slightly_smiling_face:

238 tykkäystä

Inderes vois kyllä mulle lähettää kans fanituotteita, olisivat kyllä kovassa arkikäytössä ja näkyvyyttä tulisi :smiley:

EDIT: Ja tää paketti on kyllä @Sijoittaja-alokas täysin ansaittu sulle!

35 tykkäystä

Plaston IPO confirmed?

8 tykkäystä

Tässä olisikin sitten seuraava hittibisnes Inderesille! Verkkokauppa-alusta jonka kautta eri pörssiyhtiöt voivat myydä fanituotteitansa sijoittajille :grimacing:

132 tykkäystä

Tälle riittäisi tilaajia. Ostan heti muutaman.

5 tykkäystä

Muistan hyvin kuinka tämän uuden foorumisoftan alkuaikoina Masse käytti kirkkoverbaliikkaa, oli siellä isä Mikaelkin mukana…

52 tykkäystä

Tätä vauhtia kun kurssit laskee niin luostariin on kohta tungosta :smiley:

46 tykkäystä

Valamossa on kaiken muun hyvän lisäksi maistuvaa tuotantoa. Sieltähän voi ostaa vaikka koko tynnyrin, josta sitten käydään aika ajoin tarkistamassa maku.

Valamo Beverages | Luostaritislaamon viski, gini & absintti | Valamo Beverages

9 tykkäystä

Itsellä hyllyssä Valamon Tenu giniä. Vallan hyvää tavaraa.

7 tykkäystä

Yhden Tenu-pullon olen myös tenuttanut tonicin kera. Oikein toimiva gini.

7 tykkäystä

Tein täysin tieteettömän, mutta samalla täysin puolueettoman screenauksen finTwitin härkä/karhu ratiosta. Öljyn ja shippingin puolella (johon itsekkin lukeudun) on oma outo sakkinsa joka odottaa aina maailmanloppua ja siitä hyötymistä joten ne jäi analyysin ulkopuolelle. Sen sijaan kaikista muista sektoreista kryptoista teknoon ja sodasta heikkojen euro pankkien kautta finanssisekroriin ja asuntokupliin ratio oli selvä. Bullit kuolivat tällä viikolla sukupuuttoon. Viimeiset eilisen illan aikana viimeisiä verisiä kynttilöitä piirrettäessä.

Tämähän ei voi tarkoittaa muuta kuin että ensi viikolla noustaan.

37 tykkäystä

Viime aikoina foorumilla on mielestäni alkanut esiintyä vakavaa tappiomielialaa, kun pörssikurssit ovat tulleet laaja-alaisesti alaspäin. Neuvostoliitossa moiset defaitistit olisi jo ammuttu, mutta meidän liberaalidemokratiassa kaiken maailman väärien mielipiteiden ilmaisu on myös sallittu, joten ei kai auta kuin odottaa että kurssit lähtevät nousuun ja mieliala kääntyy taas hurmoksen puolelle. :cowboy_hat_face:

Kuuntele! Sinullakin varmasti oli valtavan hieno suunnitelma miten tehdä paljon rahaa kun kurssit nousivat. On helppoa olla sijoittajanero, kun jokainen sijoitus tekee rahaa ja kaikkien osakkeiden kurssit nousevat aina uusiin huippuihin. Noh, nyt on tullut lyönti vasten kasvoja ja seurauksena ikävän verinen nenä. Toivottavasti olit tarpeeksi fiksu että kehitit etukäteen suunnitelman siitä miten pitäisi toimia kun osakkeiden kurssit kääntyvät laskuun ja sijoitusympäristöstä tulee huomattavasti vihamielisempi, sillä nyt on hyvä aika alkaa toteuttamaan tuota suunnitelmaa. BTFD ei muuten ole mikään strategia, vaan mekaaninen tapa hyödyntää nousutrendissä olevien markkinoiden hetkelliset irrationaaliset markkinapaniikit. Jos nousutrendi katkeaa, ei BTFD tietenkään enää toimi.

Mikäli laskumarkkinan strategia on jäänyt jostain syystä toisen takin taskuun, olisi nyt hyvä hetki ottaa aikalisä ja miettiä koko sijoitushomma uusiksi alusta alkaen. Ethän kuitenkaan sorru turhaan tunteellisuuteen ja anna kiireen aiheuttaa äkkinäisiä liikkeitä, koska nyt jos koskaan tarvitaan vakaata kättä ja rauhallista mieltä, joka toteuttaa tarkkaan harkittuja peliliikkeitä kylmän rationaalisesti. Hätiköinti vain pahentaa tilannetta!

Vielä yksi asia: Jos salkkusi on miinuksella tämän vuoden osalta, olet jo hävinnyt ne rahat. Ne rahat ovat kadonneet kuin beduiini Saharaan, eivätkä ne tule salkkuusi enää ikinä takaisin, ellet onnistu sijoituksissasi. Turha siis ankkuroitua siihen tilanteeseen mikä vallitsi vuoden vaihteessa, vaan katsoa tilannetta tästä päivästä eteenpäin ja miettiä mistä ne tulevat voitot tulevat. Tässä sitä nyt ollaan; toivottavasti klaarataan :sunglasses:

118 tykkäystä

Laskeehan se salkku, mutta ei ihan tappiomieliala vielä ole vallannut sielua. Tässä taitaa dippi olla vaan vähän isompi?

Oma strategia lähti siitä, että otetaan käteistä sen verran, että 50% laskun jälkeen ollaan vielä 7 numeroisilla luvuilla… tosin on kyllä tullut jo räiskittyä osa kassasta markkinaan … huonoilla tuloksilla :smiley: mutta koko ajanhan se tuotto-odotus paranee vai mitä (siis käteiselle).

Maltti voi olla kyllä valttia (pakko jatkaa vielä työuraa vähän …)

Tätä vauhtia ei kyllä kauaa mene siihen, että salkku on -50% :D, jospa sitä sitten keksisi mitä ostaa…

16 tykkäystä

Nykyaikaisessa kolmiottelussa, kalastus-pizzanpaisto-sijoittaminen, olisi helppo valita Mikael omaan joukkueeseen. Vaikeita päiviä on vesillä, tehdään vaan sitten prkeleesti duunia, taikina voi mennä reisille, korjataan keinoilla joita takataskusta löytyy ja sitten se sijoittaminen… noh, jos kahdessa kolmesta itse onnistuu, niin joukkuekaverit paikkaa heikoimmassa lajissa.

2 tykkäystä

Onkos Metan myötä FAANG jatkossa MANGA? :thinking:

5 tykkäystä