Inderesin kahvihuone (Osa 4)

HopLopCoin linjoille ja keräämään hölmöjen synergiaetuja blokkikaupoista :wink:

1 tykkäys

Itseäni herätteli keskellä yötä hienoisia puistatuksia lietsova väärinymmärrys, kun tuli pikaisesti lukaistua Alokkaan sanat seuraavassa muodossa: “Tähän on mielestäni saatu ihan hyvää herättelevää settiä noin puolen minuutin ajallisesta hajauttamisesta.”

Yhä nopeatempoisemmaksi muuttuu maailma :hot_face:

26 tykkäystä

Sain konsulttyritys Vanceryltä tarjouksen Linkedistä yhden tunnin konsultointipuhelusta ja palkka olisi 300$. Tässä pääsisi juuri ja juuri tuntipalkoille mutta verosäädön määrä huolestuttaa. Toisaalta vaikuttaa vähän liian hyvältä tarjoukselta ollakseen totta. Kenelläkään kokemuksia vastaavista.

2 tykkäystä

Kyllä nuo taitaa olla semi vedätyksiä. Hakevat asiantuntijoita verkostoonsa, välttämättä mitään asiakasta ei vielä ole edes tiedossa. Aikaa palaa äkkiä enemmän kuin puoli tuntia.

Yksi entinen kollega oli pyöritellyt vastaavanlaisen firman kanssa hivenen pidempään asiaa kunnes selvisi ettei tosiaan luvattu raha ihan puolen tunnin puhelulla tule. Ja kun lisää verotusasiat, niin aikaa palaa äkkiä enemmän. Toki jos on jo oma firma jonka kautta tehdä, niin voihan noista jotain saadakin. Mutta työsuhde + Suomen verotus, ei tee noista mitenkään houkuttelevia.

Yksi taktiikka on ilmoittaa että alkuhaastattelun täytyy olla maksettu. Yleensä loppuu siihen.

Edit. Lisään vielä sen verran. Hyvä myös miettiä asiaa potenttiaalisen asiakkaan kannalta, mitä tietoa pystyt puolessa tunnissa tarjoamaan, jota asiakas yritys ei saa ilmaiseksi muualta?

3 tykkäystä

Erinomainen tiivistys tilanteesta!

Nyt on pakko kierrättää jo aiemmin postattu kuva uudelleen :face_with_hand_over_mouth:

16 tykkäystä

Kiitos muistutuksesta. Tiesin LapWallin ennen listautumista ainoastaan työntekijöiden kokemusten perusteella. Tuonne oli haettu työntekijöitä samalla kaavalla kuin Lehdolle aikoinaan eli rekrykoulutuksella (=palkkana työttömyyskorvaus). Koulutuksen jälkeen palkka oli tietenkin niin vähän kuin se lain mukaan pystyi olemaan. Asenne käy hyvin selväksi tuosta Teollisuusliiton jutusta.

Sijoituksen tuleviin tuottoihin en osaa ottaa kantaa, mutta kierrän tällaiset puljut kaukaa. Eihän tuo Lehdollakaan ole kovin häävisti mennyt. Ajattelisin niin, että laadukkaasta firmasta hyötyvät kaikki eikä edes työntekijä ole pelkkä miinusmerkki Excelissä. Onneksi on paljon sijoitusvaihtoehtoja niin salkun ei tarvitse olla täynnä Hesburgereita ja Musti Grouppeja ynnä muita vastaavia.

17 tykkäystä

Moi kaikki Inderesin osakkeenomistajat!

Mikäli ette vielä huomanneet, järjestämme yhtiökokouksen jälkeen tiistaina 5.4. Helsingin Korjaamon Vaunusalissa osakastapahtuman, jossa pääsette haastattelemaan lasillisen äärellä yhtiön henkilöstöä ja hallitusta, kuuntelemaan mm. Inderes House Bandin keikkaa ja viettämään rennon illan meidän kanssa.

Tapahtuma on loistava tilaisuus päästä tapaamaan Inderesin väkeä ja kanssa-omistajia, joten toivomme tietysti mahdollisimman monen teistä pääsevän mukaan!

Ilmoittautuminen hoituu tämän linkin kautta: Hakemaasi sivua ei löydy

Nähdään Korjaamolla!

P.S. jos Inderesin brändi- ja viestintäasiat kiinnostaa, tuu rohkeasti nykäisemään hihasta tiistaina!

28 tykkäystä

Mitenkä Emmanuel Macron onnistuu pännimään päivästä toiseen enemmän?

Ensin kauhea haloo, sitten ihme säätämistä, ja kertaakaan tästä “kommunikoinnista” ei ole tullut mitään tuloksia. Samaan aikaan ranskalaisyhtiöt ovat kunnostautuneet Venäjän toimintojensa jatkamisessa, kuin mitään ei olisi tapahtunut, milloin milläkin selityksillä.

“Pyydettiin, mutta Putin ei antanut positiivista vastausta”. Mitä??
Lopettaisi tuon turhan lässyttämisen tai pitäköön edes omana tietonaan. Venäjällä nauretaan poskisuudelmille ja haleille ja käydään sen jälkeen räjäyttämässä taas jotain.

image

15 tykkäystä

Väittävät, että itänaapurissa sijaitsevan kehitysmaan valuutta on nyt yhtäkkiä kuuminta hottia.

“This is huge, if true.”
“This is one of the most amazing things that has ever happened in mankind’s history.”
“Just think about it and your eyes will open.”
“Most people don’t understand what just happened.”

Päivä internetissä. Syvä huokaus. Menen lenkille.

39 tykkäystä

Tunnen muutamia venäläisiä erinäköisten pelien parista. Osa tietää mikä tilanne Ukrainassa on eikä hyväksy Putinin toimia (osaavat englantia erinomaisesti). Osa taas on sokaistunut Putinin propagandasta. Ainoa ongelma oli, että nämä eivät oikein osaa englantia muuta kuin juuri sen mitä perus pelaamiseen tarvitaan. No, yritin tehdä asialle jotain.

Copypastesin erityisesti Venäjä-ketjusta hyviä viestejä Google Translaten avulla ja jaoin samalla linkkejä heille joihinkin videoista. Laitoin muutamia muitakin tietolähteitä. Ilmeisesti Google ei kääntänyt ihan persiilleen, kun viesti meni perille. Sanoivat, että olen aina ollut reilu ja luotettava pelikaveri vuosien ajalta ja pystyvät luottamaan tähän tietoon, kun se tulee joltakin johon luottavat. Kiittivät silmiensä avaamisesta ja lupasivat välittää asiaa myös eteenpäin siinä määrin missä se on turvallista.

Heidän oli todella vaikeaa uskoa, että asia on todella näin ja Ukrainassa on tuollainen helvetti käynnissä.

Näemmä ne pienetkin jutut voivat muuttaa jotakin.

100 tykkäystä

Afarak päivän huipuista alas 40% ja rapiat päälle. Sinne meni ränta på räntat :frowning:

22 tykkäystä

Helsingin sanomista löytyy myös uutisia venäjäksi.

News in Russian

8 tykkäystä

Tuli mieleen jakaa tämä kahvihuoneeseen, jos jotain kiinnostaa hakea tai tulee mieleen omasta lähipiiristä sopiva hakija kesätyöhön tytäryhtiöllämme Flikillä (ei vaadita finanssialan taustoja tai opintoja) :slight_smile:

15 tykkäystä

Tuolta löytyy hyvin infoa ETF-sijoittamisesta:

Joko sinulla on yksityinen sairausvakuutus? Kohta sille voi tulla käyttöä :scream:

5 tykkäystä

Laitetaas vielä tästä tasapuolisuuden nimissä Tehyn tiedote asiasta:

Jänniä aikoja!

7 tykkäystä

Jos sopimusosapuolet eivät pääse konsensukseen, niin tässä on vähän isommat huolenaiheet, kuin kopiopaperin loppuminen käsillä.

Suomessa on pidetty kaikkein haavoittuvaisimmista huolta, mutta viime aikoina ollaan menty huolestuttavaan suuntaan. Olihan työntekijäpuolen palkkaohjelmaehdotus ihan posketon, mutta jotainhan hoitajapulalle on tehtävä.

Hoitajille on sanottu pitkän aikaa, että vaihtakaa alaa, jos ei työ kelpaa ja näinhän ne tekevät. Nykynuoriso on sen verran fiksua, ettei ne suostu orjatyöhön nälkäpalkalla, kun toimistoduunissa pääsee paljon helpommalla.

Hyvinvointivaltio saa kohta kyytiä. Toivon kaikille foorumilaisille terveitä sijoituspäiviä!

20 tykkäystä

Tämähän on muuten tasa-arvokysymysten aatelia. Mies tienaa sairaanhoitajana n. 10% enemmän kuin nainen. Palkkaongelma seuraavalle sopimuskaudelle on siis ratkaistu; keksitään vain jostain iso kasa miehiä hoitoalalle. :sunglasses:

Kerro miten? Tekeekö mies enemmän lisätöitä vai millä tavalla 10% enemmän. Mielenkiinnosta kysyn, kun eikös tuolla Tessin mukaan pääosin mennä?

2 tykkäystä

Miehet lienevät paremmin koulutettuja ja keskimäärin korkeammassa asemassa. Heittoni oli siis hyvin vääristelty viihdearvon lisäämiseksi. Tässäpä oikea lainaus sairaanhoitajat.fi sivustolta:

4 tykkäystä