Inderesin kahvihuone (Osa 4)

Kyllä Huhtamäki, Kone ja Fortum(pian) alkamaan ihan järkevissä ostohinnoissa imo, mutta olenkin tuulipuku.

4 tykkäystä

Voi luoja,

Onneksi Inderesillä on tämä kahvihuone ja se onneksi on tarkoitettu myös hieman rennommalle huulen heitolla. :sweat_smile::muscle::partying_face:

Luen tässä kaiketi kolmannetta kertaa Saint-Exuperyn Pikku Prinssiä. Tällä kertaa omalle pikku prinssilleni. Tää on niin hauska ja samaan aikaan niin haikean surullinen, kun siinä on paljon annettavaa sekä lapselle että aikuiselle. Luvun IV oivalluksesta tuli jälleen mm. sijoituskeskustelut mieleen.

Minulla on perustellut syyt uskoa, että planeetta jolta pikku prinssi oli kotoisin, on asteroidi B 612. Tämä asteroidi on nähty vain kerran kaukoputkella. Havainnon teki eräs turkkilainen tähtitieteilijä vuonna 1909.

Hän esitteli löytöään kansainvälisessä tähtitieteen kongressissa. Mutta kukaan ei uskonut häntä hänen pukunsa takia. Aikuiset ovat sellaisia.

Asteroidi B 612:n maineen pelasti turkkilainen diktaattori, joka määräsi kansansa kuolemanrangaistuksen uhalla pukeutumaan eurooppalaisittain. Vuonna 1920 tähtitieteilijä esitteli löytönsä uudemman kerran, tällä kertaa hyvin tyylikkäästi pukeutuneena. Ja silloin kaikki uskoivat häntä.

Kerroin teille kaikki nämä yksityiskohdat asteroidi B 612:sta ja mainitsin sen numeron aikuisten takia. Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte heille uudesta ystävästä, he eivät milloinkaan kysy mitään olennaista. He eivät koskaan kysy: ”Millainen on hänen äänensä sointi? Mistä leikeistä hän pitää? Kerääkö hän perhosia?” He kysyvät: ”Kuinka vanha hän on? Montako veljeä hänellä on? Paljonko hän painaa?

Kuinka paljon hänen isänsä tienaa?” Vasta silloin he luulevat tuntevansa ystävänne.

Jos sanotte aikuisille: ”Näin kauniin punatiilisen talon, jonka ikkunoissa oli pelargonioita ja katolla kyyhkysiä”, he eivät pysty kuvittelemaan tuota taloa. Heille pitää sanoa: ”Näin sadantuhannen frangin talon” Silloin he huudahtavat: ”Olipa se kaunis talo!”

Onko hyvä kysymys tässä kohtaa, keltä Neste ostaa raaka-aineensa syksyllä? Onko Nokian Renkaiden asiakkaiden luottamus yritykseen vakaalla pohjalla tänään ja Ukrainan sodan jälkeen? Mikä Qt:n PE? Entä paljonko Spinnovalla on liikevaihtoa?

Tehkää hyviä kysymyksiä ja loistavia osakepoimintoja!

kuva

38 tykkäystä

Päällimäiseksi jäi kysymys kuinka monta neliötä?

8 tykkäystä

Haha… Ehdottomasti tämä. :sweat_smile: Sehän olisi hölmöä pikku prinssin kysyä:

  • Missä se sijaitsee?
  • Onko siinä kaunis keittiö ja kylppäri?
  • Mikä sillä on lämmitysjärjestelmä?
  • Onko oma tontti?
  • Avautuuko ikkunasta maisema merelle tai järvelle?

Vaan tulee ”Aikuisena” jo osata kysyä:

  • Montako neliötä?
  • Minä vuonna se on rakennettu?
  • Montako huonetta?
  • Paljonko siinä on yhtiövastike/sähkölasku?

Mutta juu… Löytäähän tien perille monenkin hyvin erilaisen kysymyksen kautta, mutta ei jumiuduta pelkästään vuosilukuihin ja tapetin väreihin, niin ollaan ainakin oikealla reitillä. :sweat_smile:

9 tykkäystä
38 tykkäystä

The Economist -lehdessä oli joulukuun numerossa oheinen karikatyyri. Venäjän mahti on ollut heikkenemässä, kun se ei ole kyennyt uudistamaan talousrakennettaan, joka perustuu pitkälti raaka-aineisiin. Raaka-aineista tuotetuilla varoilla Presidentti Putin osti itselleen vaikutusvaltaa ja täten myös poliittista elinaikaa. Nyt aloitettuaan sodan, karhu voi entistä huonommin…

19 tykkäystä

Financial Timesissa oli helmikuun alussa Phillip Stevensin mielipide Venäjän politiikasta.

Öljyn hinnan romahtaminen ja pakotteiden vaikutukset ovat tehneet hänestä vaarallisemman: ilman öljy- ja kaasutuloja hänen kotimainen tuki perustuu nyt hänen kykyynsä mobilisoida nationalistinen viha Naton ja EU:n väitettyä yritystä vastaan alistaa “äiti Venäjä”. Lännen vaihtoehdot ovat rajalliset, mutta viisauden alku on ymmärtää, että tämä ei koske vain Ukrainaa.

No nyt öljyn ja kaasun hinnat ovat nousseet, mutta hyödyttääkö se Putinia ja hänen asemaansa Venäjällä. Lietsottuaan vihaa länttä kohtaan hän on saanut mobilisoitua lähipiirinsä mukaan tähän sotaan, mutta tuleeko sen hinta liian suureksi. Aika näyttää.

5 tykkäystä

disaster-girledit1

Whooooops…

3 tykkäystä

Suomi kartalle vaikka kiuas kerrallaan :partying_face::rocket:

10 tykkäystä

Tämä ei satuta tavallista venäläistä sen enempää kuin tavallista suomalaista. Eliittiä varmasti pännii etenkin, kun yksityiskoneillakaan ei pääse tärkeille asusteostoksille.

image

4 tykkäystä

Sting teki sen minkä tekee parhaiten

12 tykkäystä
26 tykkäystä

Missä Bono piileskelee?

7 tykkäystä

Shakki-mattia odotellessa… Toivottavasti tuloksena ei ole pattitilanne vaan Putinin poppoon häviö tai luovutus.

3 tykkäystä

30 tykkäystä

Muistakaa olla hätääntymättä klo 12, kun kuukausittainen väestönhälytys-testi tehdään.

12 tykkäystä

Usein vitsailen näistä laskupäivistä, mutta nyt alkaa tuntua oikeasti jo pahalta. Ensimmäistä kertaa näin untakin osakekursseista ja salkun tappioista. Helsingin pörssi avasi unessa -25%. Onneksi asiat eivät ole ihan niin huonosti.

Ei auta kuin pidätellä oksennusta, odottaa, että palkka kilahtaa tilille, ja alkaa ostelemaan.

42 tykkäystä

Tecnotreessa NON nettomyyjä ja ulkkarit ostaa. Vaikka noi tilastot nyt ei mitään ihmeellistä kerro, niin alkaako paniikki mennä yli jo nonneroilla?

17 tykkäystä

Tunnelma tällä hetkellä kun salkku tippuukin vain ~2.5% eikä 5+% avauksessa

20 tykkäystä

Tai vipu alkaa osumaan nilkkaan.Tai alkaa olla porukka joka vain sokeasti myy kun koronakuopan jälkeen ostetut laput alkavat lähestyä hetkeä milloin valahtavat tappiolle.

Vatsanpuruja alkaa olla, mutta tällä hetkellä on auttamattomasti myöhässä eikä muutamaa poikkeusta (Fortum, Rinkulat jne) lukuunottamatta ole firmojen touhuissa mikään näin dramaattisesti muuttunut. Voi kun olisi hirveä läjä irtokäteistä :crying_cat_face:

17 tykkäystä