Tiedotustilaisuudessa sivuttiin sitä että iso lössi 50-60-vuotiaita siirtynyt lihoneiden eläkesalkkujen turvin varhaiseläkkeelle lepuuttamaan koronan henkisesti ja/tai fyysisesti kuluttamaa kroppaa. Monilla merkittävä osa salkkuyhtiöistä on nyt tullut 30-50% huipuista alas. Talvikuukausien 20-21 euforia alkaa haihtua. Yhä useampi näkee salkuissaan kouriintuntuvasti että osakkeet voivat reilusti laskea. Monille tämä havainto on elämän ensimmäinen omakohtaisesti. Odotuksiin nähden vahvoihinkin tuloksiin alkaa tulla negatiivisia kurssireaktioita, kuten juuri äsken Intelillä ja Teslalla. Markkina alkaa hakea syitä laskuun, olivatpa sitten vaikka kaukaa haettuja.
Ehkä epäilyksen termiitit ovat viimein pureutumassa indeksitasolle?
Aikamoinen ilta ollut foorumilla, lähitulevaisuuden pörssien suunta ennustetaan minuuttigraafeista, voiton konjakit ehtii jo kääntyä ketutuksen maljaksi, dipin ostot menevät jo sijoitusvirheiden puolelle, eikun dippi olikin hyvä ostopaikka, huomenna rommaa kaikki kun Intel lähti laskuun jne
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Saas nähdä miten pörssin/kryptojen tuleva kehitys tukee eläkkeelle jääneiden taloutta ja käykö osalle aika niin pitkäksi, että jotkut näistä palaavat vielä töihin jossain muodossa.
Osaako joku kertoa, milloin euriborit lähtee nousuun? Ne kun vaikuttaa tällaisen asuntovelallisen menoihin. Ja tietysti se varmasti kiinnosta asuntosijoittajia.
Tässähän joutuu kohta tekemään erittäin tiukan valinnan, kumpaanko sitä löysät iskee kiinni, korkojen nousun myötä pakkomyyntiin tuleviin ennätyshalpoihin kasvukeskusten asuntoihin vaiko pulkkamäessä syöksyviin ennätyshalpoihin laatuyhtiöihin
Maltti on nyt valttia. Ehkä joskus tulevaisuudessa USA:n törppöilyllä ei ole niin suurta vaikutusta muun maailman pörsseihin mutta siihen menee vielä jokunen vuosi.
Vahvistuksiahan niiden tulemiselle on ollut monia. Teslan autopilottihan on huonompi kuin monien muiden valmistajien, esim. saksalaisten. Ei kyllä ole mitään luottoa että tulisi käyttöön tämän vuoden puolella.
Huomenta! Eilisillan tohinoissa en huomannut vastata tähän viestiin. On ihan mahtavaa, että täällä foorumilla riittää pöhinää näinä keskuspankkipäivinäkin. Tuloslivejen kaltaisista keskuspankkiliveistäkin on meillä puhuttu, mutta lehdistötilaisuuksien osalta se on hieman haastava toteuttaa, itse tiedotteen osalta kylläkin. Sydämeni sykkii näille “foorumiliveille”, joten niistäkään en haluaisi luopua. Katsotaan, josko jokin hybridimalli tästä jossain vaiheessa menisi kokeiluun.
Olin just kirjoittamassa alla olevaa tekstiä Kahvihuoneelle, kun pistit viestisi tänne.
Eilen oli tunnelma Pörssien suunta -ketjussa kuin olisi ollut urheilukisoissa. Siellä oli satoja odottamassa Mariannen kommentteja kuin kuuta nousevaa.
Eilisestä tilaisuudesta tuli luettua, vaikka mistä ja mitä. Täytyy silti sanoa, että Mariannen foorumikommentit ja artikkelit + sitä edeltänyt Antin&Mariannen video antoivat enemmän ymmärrystä koko asiaan kuin muut tahot yhteensä.
Mariannen jutuissa tiivistyy olennaisimmat asiat selkeästi kerrottuina ilman turhia höpinöitä tai spekulaatioita. Toisaalta Mariannen tekstien myötä pystyn lukemaan vähän haastavampia tekstejäkin, koska turkulaisen ekonomistimme kirjoitukset antavat “työkalut” tutkia itsekin maailmaa. Vaikka minunlaiseni tuorehko sijoittaja hyötyy hänen kirjoituksistaan, niin varmasti myös kovimmat sijoittajakonkarit etc.
Juuri näin, Respect! Ja tuon eilisenkin kun vielä yhdisti indeksien ja futuurien seuraamiseen toisella silmällä, niin siinäpä sitä olikin viihdettä kerrakseen. Vai pitäisikö sanoa “viihdettä”, kun eilisen lopputuleman ja tämän päivän lukujen valossa ei tullut happy end. Sahalaitaa, sahalaitaa…