Vesa aina yhtä hyvä. Viileää realiteettia. Hyvä ulostulo.
Se että tuo juttu on Ylellä ei ole varsinaisesti uutinen: finanssimedioissa tuosta on poristu melkein vuosi. Aina kun dollari ampuu katosta läpi konkka- default-aaltojen riski kasvaa maailmalla.
Vuosi sitten (tai reilu vuosi tjsp.) YLEllä alkoi olemaan jatkuvasti juttuja sijoittamisesta. Ainakin minulle ne olivat varoitussignaali, sijoittaminen kun ei varsinaisesti ole YLEn keskeisintä sisältöä (pörssipäivä poikkeus, joka koettelee sääntöä). Nämä maailmanlopun uutiset kuuluvat enemmänkin perinteiseen repertuaariin, mutta lupaavaahan niiden lisääntyminen on.
Powell ja Putin. Kumpikin kylvännee tänään puheissaan kauhua omille kohdeyleisöilleen.
Löytyy nyt myös tuolta…
Sinne meni ja vihelsi mennessään.
Osinkojen jakamisen kääntöpuoli | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus
Tässä muuten ansiokkaassa artikkelissa ei mainita miten homma menee OSTin kautta.
Arvostaisin
No, en ole minä ainut joka osaa tehdä huonoja pörssikauppoja.
Niinistö puhui eilen YK:ssa kolmoiskriisistä. Se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin tämän maailman tilannetta erinomaisesti kuvaavan sanan kenenkään suusta. Piirsin sen innoittamana pienen kuvan maailman kriisiytymisestä, jossa on kuvattuna muutama pääsyy tilanteeseen. (Kuva ei ole tarkoitettu perfektionistien silmille. )
Nuolia ja selityksiä olisi voinut piirtää lisääkin, mutta tämäkin antaa mielestäni jo hyvän kuvan siitä, minkälainen sotku on menossa. Venäjän terrori on oikeastaan vain kirsikka kakun päällä, joka laukaisi nykytilanteen. Pitää kuitenkin sanoa, että elintarvike- ja energiakriisiä ei olisi nykymitoissaan ilman Venäjää ja pandemian jälkipyykki olisi saatettu pystyä hoitamaan melko nopeastikin. Nyt tilanne ei näytä erityisen hyvältä…
Tuli tätä otsikkoa lukiessa mieleen, että esim. Lifa Airin listautumisessa kerättiin sijoittajilta vajaa 8 M€ bruttovarat.
Modulightin anti taisi olla kaikkineen liki 90 M€. Siellä on toki leijonanosa edelleen yhtiön kassassa, mutta kauheeta kyytiä niitä poltetaan.
Ihan vaan perspektiiviä tuomaan jos haluaa vertailla taloushuijauksia ja pörssipolun alkutaipaleella kompuroivia (lievästi sanottuna) listautumisia euromääristä käsin.
Fortum menetti Saksalaisille huijareille 7 miljardia ja käteen jäi vain hiluja.
Powell, Putin ja Timontti. Kaikilla ollut viime aikoina tapana kylvää kauhua kohdeyleisöilleen
Eikös saksalaiset, tai ainakin Uniperin saksalaiset, yrittäneet estää Fortumia ostamasta sitä? Toki niiden energiapolitiikka on iso osa kosahdusta, mutta ei ne sitä varsinaisesti Fortumille aktiivisesti aikanaan kaupitellut.
Kyllä ehdottomasti keski-ikäisen venäläisen perheenisän, jolla on armeijakokemusta, on näistä kohderymistä oltava eniten kauhuissaan. Kyllä siellä mahtaa nakertaa.
Osalla voi olla myös “huijattu” olo, jos katsoo mitä hintoja tarjottiin osakkeille esim. viime vuonna, ja mitä hinnat ovat nyt. Kaikki eivät vain sisäistä sitä, että pitää osata kantaa vastuu omista päätöksistään, jos asiat eivät menekään suunnitellusti, ja ennustetut voitot jäävät saamatta. Kääntöpuolena voisi todeta että pitäisikö tuottoja palauttaa johonkin, jos ne ampuu sinne kuuhun. Kukaan ei ole silloin yhtään pahoillaan, vaikka kuplasta olisi kysymys. No ehkä Lundmarkin Pekka voisi kertoa että tässä nousussa ei ole meidän yrityksen toiminnalla mitään tekemistä.
Sääliksi käy Fortumia (jolla on vielä aikapommi odottamassa Venäjän toimintojen puolella) ja vielä enemmän niitä jotka sijoitti Uniperiin.
Ei kai se voi negatiiviseksi mennä? Vaatii tietysti alaskirjauksen, kun se on taseessa arvostettu nollan yläpuolelle.
Mutta ei kassavirtavaikutusta
Tämä toinen näistä on kyllä niin klassikko
Plugikin varmasti “palaa” tuonne ~900 miljardin dollarin markkina-arvoon jonain päivänä.
Voisi lainata kavereilta 1000 euroa viikonlopun rellestämiseen, ja sitten ilmoittaa että en aio maksaa lainaa takaisin.
Mutta sillä ei ole kassavirtavaikutusta heille joten mikä ongelma?