Katse taivaalle
Kautta aikain ihmiset ovat ennustaneet, inspiroituneet ja suunnistaneet tähtien avulla sekä tutkineet avaruutta. Avaruus onkin jotain poikkeuksellisen kiehtovaa ja mielenkiintoista, ehkä sen takia koska emme tiedä siitä edelleen paljoakaan, ja universumi on kuitenkin se “helma”, missä me asumme - tekemisellämme ja millään maan päällä sattuvilla tapahtumilla ei ole maapallon ulkopuoliseen avaruuteen minkäänlaista vaikutusta, ja olen tästä hyvin huojentunut. Sotia syttyy ja massasukupuutot pyyhkivät välistä elämää Maalla, mutta tähdet vain pysyvät taivaalla, ehkä hieman vaihtavat asentojaan, joskus joku tähti sammuu, joku syntyy, mutta siellä ne edelleen muodostavat kaikkeuden.
Juuri tällä hetkellä kirjoitettu aika on ehkä optimaalisinta aikaa vilkuilla taivaalle; se syksyn pimein aika juuri ennen lumentuloa - joka heijastaa valoa ja voi estää näkemästä pimeintä taivasta. Myös kevät on yleistä aikaa harrastajien keskuudessa katsella taivaalle, mutta itse tykkään erityisesti syksystä. Ei ole parempaa tunnetta kuin bongata pitkän ja valoisan kesän jälkeen ensimmäiset tähtikuviot. Otavan näkeminen pohjoisella taivaalla ensikertaa iltojen hämärtyessä kesän ja syksyn taitteessa on aina ikimuistoinen hetki. Aamulla kun näen Otavan, joka on yön aikana pyörähtänyt “päälaelleen” Pohjantähden toiselle puolelle, koen vahvasti, ettei tuleva päivä voi olla kauhean epäonnistunut.
Aamuisin näkee myös kaikkea muuta kivaa, mitä illalla ei näe. Tampereen leveysasteilla tähän vuodenaikaan idän suunnilta nousee horisontin päälle puolenyön jälkeen Orion, jonka tunnistettavin osa, Orionin vyö, on kolmesta kirkkaasta tähdestä muodostuva lähes täydellinen suora. Orion nousee etelätaivaalle ja on korkeimmillaan suunnilleen klo 5 aamulla, jolloin se lähtee taas laskeutumaan kohti länttä päivän valjetessa.
Pikkuotavanakin tunnettu Messier 45 (Seulaset), taivaassa erottuva tähtijoukko, on myös kaunis näky aamuisin, joka on hieman samoilla suunnilla Orionin kanssa. Viiden aikaan aamulla tämä tiivis tähtirykelmä sijaitsee jossain korkealla lounaan suunnilla, mutta tämän ryppään voi havaita läpi yön korkealla taivaalla. Tähtijoukon seitsemän paljain silmin erottuvaa tähteä muistuttaa hieman Otavan kuviota, mutta on todistetusti viitteitä, että ennen muinoin, ennen kaukoputkia, ihmiset erottivat rykelmästä jopa 14 tähteä. Voimme olettaa tähtitaivaan olleen ennen vanhaan paljon pimeämpi valosaasteen puuttumisen vuoksi.
Nyt on Mars kirkkaana hyvin lähellä Ajomiestä etelätaivaalla, joka nousee aikaisin illalla ja laskee vasta aamupäivän tienoilla. Mutta vielä kirkkaampi on mahtava Jupiter, joka ensimmäisenä taivaankappaleena ilmoittaa kirkkaudellaan olemassaolostaan auringon lasketessa. Se nousee alkuillasta jostain idän suunnilta, tekee melko matalan kaarteen etelätaivaassa ja laskee horisontin taa jo neljän jälkeen aamulla. Joten kannattaa olla illalla jo tarkkana.
Yksi kirkkauden ihme on Venus, jolla on ollut tapana nousta auringon kanssa samoihin aikoihin taivaalle, ja jota kokeneet harrastelijat saattavat tiirailla putkilla jopa keskellä kirkasta päivää. Siinä missä Jupiter näkyy auringon lasketessa ensimmäisenä “tähtenä”, Venus on älyttömän mykistävä näky, kun sen huomaa aamun valjetessa lähellä horisonttia viimeisenä taivaankappaleena, jonka pintaan auringonsäteet osuvat tehokkaasti, ennen kuin aurinko valaisee taivaan ja pyyhkii Venuksenkin pois silmistämme. Monet kiireiset työmatkalaiset vääjäämättä erehtyvät luulemaan sitä lentokoneeksi tai vastaavaksi poikkeuksellisen kirkkauden ja kappaleen läheisyyden vuoksi, mutta eivät tajua, että kyseessä on planeetta. Juuri tällä hetkellä Venus on harmillisesti piilossa auringon takana, joten hetken joudumme odottamaan, että voimme taas nähdä sen. Ehkäpä joskus talvella.
Saturnus on nyt vaikeasti havaittavissa. Se ilmestyy etelätaivaalle iltayhdeksän aikaan ja katoaa lähes samantien näkyvistä. Olkaa tarkkana - kaksi vuotta sitten Jupiter ja Saturnus olivat Maasta katsottuna harvinaisen lähellä toisiaan, jotka muodostivat kuulemma todella häikäisevän valopallon taivaalle, jota en valitettavasti itse päässyt bongaamaan sen matalan sijainnin vuoksi. Seuraavan kerran ne kohtaavat toisensa noin 60 vuoden päästä, joten tällaisista tilaisuuksista kannattaa nauttia. Viime keväänä aurinkokuntamme planeetat muodostivat ihmeellisen rivin taivaalle, jonka myös itsekin havaitsin. Siihen kuuluivat Jupiter, Venus, Mars, Saturnus (ja Pluto). Kuulemma tällainen näky ilmestyy taivaalle vain kerran tuhannessa vuodessa. Taivaalle kannattaa todellakin katsella. Tuhat vuotta on ihmiselle pitkä aika, mutta taivaankappaleille se on melko tavallinen sykli.
Illalla voi nähdä useamman paljain silmin havaittavan tähtikuvion tai tähdistön, esimerkiksi edellä mainitun Ajomiehen, pohjoisessa taivaassa Ison karhun joka tunnetaan Otava -tähtikuviosta, Pienen karhun jonka kirkkain tähti on meille tuttu Pohjantähti ja näiden välistä luikertelevan Lohikäärmeen. Myöskin voi nähdä Kaksoset, Joutsenen tai suippomaisen Härän, johon kiinnittää jo huomion vaikkei sitä tunnistaisi edes tähdistöksi. Kirkkaita tähtiäkin näkyy, jotka voisivat kirkkautena puolesta mennä vaikka planeetasta, esimerkiksi Vega on Lyyran tähdistön päätähti. Sen erottaa tällä hetkellä hyvin länsitaivaalta varsinkin illalla. Arcturus, Karhunvartijan päätähti, on Suomen taivaan toiseksi kirkkain tähti, joka alkusyksystä näkyi hienosti taivaalla mutta joka tällä hetkellä laskeutuu jo yhdeksän jälkeen jonnekin luoteeseen. Jos joskus näet kaksoistähti Siriuksen, ole iloinen, sillä se on tähtitaivaamme kirkkain tähti, ja mitä pohjoisempana on, sitä vaikeampi sitä on havaita. Se vaivoin nousee aamuyöllä etelätaivaalle, ja laskee heti aamulla takaisin horisontin taa. Tämä kirkkaus onkin ehkä helpompi havaita Etelä-Suomessa, itse en ole Siriusta vielä tietoisesti havainnut.
Yllä mainittuja taivaankappaleita ja tähdistöjä voi lähes kuka vain ihailla jos sää antaa myöten. Valitettavasti ihmisten riesaksi on tullut jopa terveyttäkin uhkaava valosaaste, jonka aiheuttaa ylenpalttinen hukkavalo, joka pääsee pakenemaan korkealle ilmakehään. Kaupungistumisen myötä yhä useampi ihminen altistuu tälle ilmiölle. Valosaaste aiheuttaa ihmisille ja eläimille monenlaisia terveydellisiä vahinkoja, sillä meidät on kuitenkin ohjelmoitu elämään yöllä pimeässä ja päivällä valossa. Lisäksi tämän ilmiön myötä myös kaunis tähtitaivaamme jää oranssin hehkun taakse, ja sysipimeä tähtitaivas onkin entistä harvinaisempaa herkkua yhä useammalle ihmiselle. Harva nykypäivän ihminen on koskaan nähnyt esimerkiksi Linnunradan juovan, joka vaatii näkyäkseen lähes täydellisen pimeyden. Lupaan, että jos näet tämän juovan, et unohda sitä koskaan, voin kertoa tämän omalla kokemuksella. Jokainen meistä voi torjua valosaastetta omilla yksinkertaisilla toimillaan. Meidän täytyy huolehtia, ettemme päästä tähtitaivasta katoamaan näkyvistämme.
Näin tämän koronadipissä ja uudelleen nyt.
jäädä -ainakin väliaikaisesti- kakkoseksi.
(meinasin lisätä kolmannen vaihtoehdon “kokemuksen puute/uusi analyytikko”, mutta tuskin näiden yhtiöiden kohdalla siihen voida vedota)