Inderesin kahvihuone (Osa 5)

Kiitokset täältä myös tuosta(kin) haastattelusta. Oli hyvin mielenkiintoinen ja antoi paljon pohdittavaa.

Noita kysymyksiä kyllä täytyy myös kehua! Jättävät hyvin tilaa ja mahdolisuutta vastata kullekin haastatellulle ominaisella tavalla. Eli mielenkiintoisesti parhaimmillaan saa hyvin vertailukohtaa omien ajatusten ja tiedon prosessoin ymmärtämiseen.

9 tykkäystä

Tämä haastattelun kirjoittaminen oli kyllä hauska, joskin aika työläs projekti.

Huomasin kirjottaessani, että joka toinen hetki olen aivan innoissani jostakin ajatuksesta ja itseriittoisesti hekumoin mahdollisuudesta jakaa tämän hienon oivallukseni muiden kanssa. Ja sitten heti seuraavalla hetkellä miettii, että ei perhana, tämähän on ihan suttuista ja oikeasta elämästä irrallaan olevaan ylifilosofointia, jonka ainoa mahdollinen reaktio lukijassa on suuhun nouseva oksennus. :smiley:

Meillä on yhteinen päävihollinen! :muscle:

Kiitos @Crazy_Train myös itsellesi. Suuri osa kirjoitukseni kiitoksista on kohdistettu juuri sinun kaltaisillesi foorumisteille.

34 tykkäystä

Seppo Saario taisikin raamatussaan varoitella sijoittamasta bisneksiin, jonka pomot haluavat rakennuttaa hienoja pytinkejä.
Vasta muutaman vuoden on Alfan loistelias lasitemppeli ollut kasassa…

1 tykkäys

Tämä ruokakorivertailu herätti itsessäni vähän ristiriitaisia tuntemuksia. Jostain syystä Citymarket on itselle se mieluisin kauppa ja oon kyllä kuullut että se on kallein, mutta en ole ajatellut, että noin selvästi. Olen kuitenki oikeestaan aika pihi ja kun tuosta näki kuin suuri se ero todella on, niin vähän kyllä alkoi mietityttään. Toki cittarissa on paljon plussakorttitarjouksia joita ei tuossa huomioida ja ne on itselle tärkeitä ja niitä tulee paljon hyödynnettyä. Tykkään siitä, että välillä tarjousten kautta tulee kokeiltua ruokia, joita ei ehkä muuten ostaisi. Mutta toisaalta sitten se “tarjoushaukkailu” kyllä helposti johtaa siihen, että ostaa myös jotain ihan turhaa, tai pahaa mitä kukaan ei syö… Mutta kysymys siis itselleni, pitäisikö nyt “väkisin” alkaa käymään Prismassa ja hylätä oma lempikauppani? Kumpi on tärkeämpää, säästetyt eurot vai ostos kokemus? Ja ylipäätään, miksi se Prisma tuntuu itselle jotenkin paljon vähemmän houkuttelevalta…
Onko täällä muita, joilla tunne ohjaa kaupanvalintaa?

3 tykkäystä

Citymarketissa ja Prismassa aivan eri vibat. Citymarket on parempi kauppa, mutta kyllä arkiostokset tulee keskitettyä halvempaan Prismaan.

4 tykkäystä

Citymarket: Paras valikoima. Kallis
Lidl: Surkea valikoima. Edullinen
Prisma: Hyvä valikoima, ei kuitenkaan citymarketin veroinen. Edullinen

Tässä nopeasti omat syyt kaupan valintaan. Prisma voittaa

22 tykkäystä

Itsellä tärkein kriteeri on sujuva asiointi ja siksi tulee käytyä prismassa. En jaksa yhtään viettää aikaa kassajonossa ja vielä vähemmän käyttää itsepalveluautomaattia. Onneksi Prisma on myös samalla edullisimmasta päästä.

1 tykkäys

Kiitos paljon palautteesta! :slight_smile: :pray:

Tällaiset palautteet tuntuvat hyvältä varsinkin siksi, koska panostan näihin tosi paljon.

Haastateltavat ovat onneksi erinomaisia vastaamaan, eli jos kysymys ei ole aina ihan kohdillaan, niin haastateltava omalla vastauksellaan pelastaa tilanteen.

1 tykkäys

RIP Alfa-TV.

Paras kanava meni nurin :pensive:

5 tykkäystä

Onhan se ihan eri fiilis käydä tuossa Kupittaan Citymarketissa kuin lähi-Prismassa. Suurimmaksi osaksi Prismasta löytyy tarvittavat, joten siellä tulee nykyään käytyä enimmäkseen. Jos on vähänkään erikoisempaa ostoslistalla niin Citymarket ehdoton valinta. Lidliin minua ei enää saa parin vuoden takaisen käynnin jälkeen; sen verran surkea valikoima että piti lopulta kuitenkin käydä toisessakin kaupassa.

1 tykkäys

Kupittaan cittari on legendaarinen paikka.

7 tykkäystä

Minä nukun kuin pieni porsas. Älä minusta murehdi, ellet viittaa kuuluisaan albumiin :wink:

Onneksi Bonnierilla ja Telialla on ollut pohjaton kassa, koska muuten MTV olisi ollut aikoja sitten Alfa-TV:n kanssa konkurssissa. Katsotuimmista kanavista olisi jäljellä pelkästään pöhöttynyt YLE, mikäli raha olisi ratkaissut. Itseasiassa MTV:n kokonaistappiot eri omistajien ajoilta menee yli 100 MEUR. On hyvä herutella sekalaisesta tarjonnasta ym. Pienessä maassa syyt ovat kuitenkin moninaisemmat.

Minä ainakin kaipaan moniäänisyyttä. Se tarkoittaa sitä, että sananvapautta siedetään, vaikka samaa mieltä ei tarvitse eikä kuulu olla. Siksi on ikävä asia, kun toimijoita poistuu. Lisätään Alfa-TV:n suosikkiohjelmiini vielä esim. Virtanen, klassisen liberalismin kannattaja. Fiksujat juttuja. Ei olisi YLE:lle asiaa :grinning:

Ja vielä bannauksesta. Tässä kummelimainen cancelointi, joihin yritin edellisessä viestissäni “onlinerillani” viitata. Hauska juttu. Ihan vain esimerkkinä.

4 tykkäystä

Juu, ei mielellään tuoda Puopoloa kahvihuoneeseen aiheuttamaan kiistanalaista keskustelua.

2 tykkäystä

Ihan mielenkiinnosta, miksi ei saisi keskustella kiistanalaisista asioista?

24 tykkäystä

Ymmärtääkseni EU edellyttää MTV3:n uutisten pyörittämistä, vedoten johonkin monipuolisuussyyhyn. Omin voimin tai ilman tätä pakkoa, ei Maikkarin uutisia olisi näytetty enää vuosiin.

Se mikä Maikkarissa, ja hyvin rajoitetulla tavalla myös Alfa-TV:ssä, on hyvää, on se että ne ovat oikeiden toimittajien tekemiä uutisia, ja noudattavat JSN:n käytäntöjä. Puopolo ja Heikelä&Koskelo on lähinnä verrattavissa siihen, miten nuoriso hankkii nykyään uutisensa TikTokista, etenkin jenkeissä. Suunta ei ole lainkaan hyvä, jos uutisia kulutetaan sen käymättä koskaan minkään filtterin läpi. Sananvapauspuristit näin ehkä vielä ajattelevat, mutta mielestäni on aika selvää että ”ajatusten markkinapaikka” on nykyaikana vain basaari, jossa kaikki joutuvat huijatuksi.

3 tykkäystä

Ihan vaan todella raskasta seurattavaa.

Komppaan. Cittarista tykkään eniten, mutta Prismaankin on tottunut nopeasti, kun tajusi vaihtaa halvempaan. Lidlissä jää aina joku rivi ostoslistalta ruksimatta.

1 tykkäys

Lupaan, että tuo on mun viimeinen kommentti tähän asiaan. Vastasin, kun kerran tämä konkurssi tuotiin Kahvihuoneessa esille. En halunnut vain nyökytellä. Jos joku vielä haluaa sanoa “viimeisen sanan”, niin laitan tykkäyksen ihan vaan sananvapauden vuoksi :wink:

Tuleeko jenkkeihin laskuavaus, pääseekö ostoksille? Toivottavasti, t: nonnero :wink:

1 tykkäys

Taalat on vaihdettu ja kasinoilta tulossa.

2 tykkäystä