Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Liian suureksi paisunut matriisiorganisaatio ja väärät strategiset valinnat siinä kohtaa kun iPhone julkaistiin, väitän että Nokia olisi edelleen relevantti peluri jos miljardeilla kehitetty meego olisi tuotu isosti tuotantoon eikä kuopattu heti kun siitä saatiin toimiva tuote ja hypätty windowsin junaan.
Siinäkin kohtaa olisi vielä ollut mahdollisuus tehdä riinalla myös androidia, mutta tähänkään ei lähdetty.

Isoja virheitä, jota saatiin lopulta paikattua sillä hinnalla jolla koko puhelinliiketoiminta myytiin microsoftille, tämä ei toki pelasta meidän kansallsita 3310 identtiteettiä ja ylpeyttä siitä että Nokian puhelimet olivat suomesta.
Pari mielenkiintoista juttua joiden perusteella voi jossitella että miltä Nokia ja koko Suomi näyttäisivät tänä päivänä jos päätökset olisivat olleet toisenlaisia.

24 tykkäystä

Älkää nyt hyvät ihmiset kehittäkö mitään väentungosta meidän puhtaaseen laphiin.

2 tykkäystä

Tuo OP on indeksisijoittavan ikiholdaajan unelma, koska ainakaan tuosta aplikaatiosta ei näe mitenkään helposti miten rahasto-omistukset ovat kehittyneet? Puolison sijoituksia siis ihmettelin.

10 tykkäystä

Oot 30 vuotta myöhässä. Britit ajelee jo charterlennoilla Lontoosta iltapäivisin kattomaan joulupukkia Rovaniemelle ja lentelevät illaksi takaisin kotiin samalla kun ranskalaiset tuijottelee revontulia rajajoosepin suunnalla. Eipä siellä enään muu elätä kuin turismi ja petovahinkokorvaukset.

8 tykkäystä

Ei mitään Rovaniemeä, kun mä tarkoitin Lappia :wink:

2 tykkäystä

Siellä onneksi tilaa riittää, jos sille oikeasti tilausta elämästä löytyy. Kaamasessa taitaa olla 2 ukkoa jäljellä, tyhjiä taloja löytyy kymmenkertainen määrä. Tuskin tarvii kenenkään huolehtia rauhan rikkoutumisesta

7 tykkäystä

Lappi on kyllä kiva paikka kun sinne ajaa vaa 30min Helsingistä. Lasketella voi Talmassa ja poroja on Nuuksiossa. :slight_smile: :slight_smile:

6 tykkäystä

Kyllä ne näkee. Sijoitukset → AOT tili (se numerosarja näkyvissä) → Rahaston kohdalta painaa sitä info (i-kirjain) nappia ja aukeaa sekä graafi että listaus per ostoerä. Tämä siis iOS sovelluksella.

2 tykkäystä

(Lappi + :man_walking: :camera: = :heavy_dollar_sign: :hospital: :ski: :houses: @Construct-Destruct)

Lappiin olisi mahtava saada vähän Gstaad, St. Moritz, Cortina jne. henkistä hommaa enemmän. Ollaan jo valmiiksi kallis maa turisteille, niin mikäs siinnä sitten heittää luksuksusvaihtoehto kunnon hintalapulla ja pistää tulijoille sellainen talven taikamaa, että puhutaan ruokapöydässä vielä 3 vuoden päästä.

Paljon myös jaksetaan vääntää, että ”ei ole vuoristoja”, ”ei ole tarpeeksi kaunista”, ”ei kukaan tänne lennä” ja muuta vonkumista, mutta taitaa olla vaan vähän sokaistuttu tähän omaan luontoon ja mitä täällä voi tarjota. Pelkkä mainos Kiinalaiselle puhtaasta vedestä suoraan purosta on varmaan tarpeeksi saada kiinnittämään hetkeksi huomio.

(Tähän yllä olevaan unohtui laittaa, joten lisään :point_down: )

Tiedän kyllä kunnollisten rantojen puuttumiset ja muut tämmöiset tietynlaisten kilpailuetujen puuttumiset, mutta täällä on myös muilta puuttuvia asioita, kuten tietyn tason turvallisuus.

Tässä meikäläisen pari ideaa Lapin turismiin (pilke silmäkulmassa kirjoitettu):

1.) Kesälle lappiin ”musakylä” A-rivin tyypeillä, niin saadaan sekin vuodenaika jotenkin buukattua. Vedetään Ruotsista ja muualta bileväki tänne.

Ihmiset voisi ostaa halvemman telttalipun, jolla saisi varatun paikan telttailualueelle, jossa vähän tämmöiset yhteishenkeä hakevat voisivat sitten kokea sen luonnon ja lintujen laulun aamulla. Kivat ja hallitut nuotiot järjestettäisiin sinne penkkien kera, missä sitten voi vaikka paistaa makkaraa ja sosialisoida. Sitten astetta kalliimmalla voisi jotain pikkumökkejä vuokrata varakkaampi väki. Eiköhän saataisi tämmöisiä ”tiny house” tyyppisiä tehtyä esim. sijoittajien toimesta sinne, kunhan sen Lapin saisi elämään oikein kunnolla.

2.) pikkuhiljaa pitäisi alkaa myös kunnon propagandaa työntämään lapiolla jokaisesta somen tuutista niin kauan, että joulupukin kotipaikka on kaikkialla household name. Nykyään tarvitsee enään kekseliään tiimin nuoria henkilöitä suunnittelmaan / kuvaamaan ne ja someteini vastaamaan käyttäjästä, kun kuitenkin tietää kaiken sen hetken meemeistä ja muista mikä trendaa. Tiktokissa jollain helvatun Ryan Airillakin on oma tili…

Siellähän on jo hienoja hirsimökkejä, niin sitten vaan tekaistua videota siitä miten designer ”Matti Meikäläinen” on muka suunnitellut ja veistänyt sen ”Pekan” kanssa. Mökit on käsin tehty aivan nauloista lähtien. Pientä väriä voi aina lisätä tarinoihin.

Toinen voisi olla joku sellainen missä joulupukki vetelee mäkeä alas ja tekee suunnilleen voltteja matkalla. Tämän jälkeen kunnon saunomiset harvialla (tietty) ja paljuun vetämään muorin kanssa shampanjaa.

Mainostamisesta annettaisiin classy ja bileversio. Toinen miellyttää nuorisoa ja toinen perheellisiä / kantasormuksen omaavia. Saatte varmaan näistä jo vähän kiinni…

3.) Tässä tulee hieman mielipiteitä jakava juttu, mutta kannabis lailliseksi ja vain suomalaisten yritysten myytäväksi valvonnan alla. Tällä saataisiin näiden ”kahviloiden” kanssa kilpailuetua koko euroopassa :man_shrugging:

Ihmiset tekee koko ajan huumeturisteina matkaa Amsterdamiin, niin yhdistetään musiikkitapahtumat ja afterskiit tämän kanssa? Lappiin, Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle jne. kuppilat pystyyn.

Ihmisiä jännittää kannabiksen vaikutukset tähän hitaasti raiteilta luisuvaan yhteiskuntaan, mutta tällä muutoksella voisi myös kapitalisoida. Bottle servicen lisäksi tuotaisiin kääryleet pöytään ja tämä samalla maksaisi verojen puolesta oman kansan päihdehoitoa. Tästä on tarpeeksi jo twitterissä riidelty, että vaikuttaisiko tämä kuinka paljon Suomen huumetilastoihin ja laskisiko vai nostaisiko käyttöä, joten itse en lähde siihen. Ei ole kiinnostusta tuotteeseen, mutta monella on, niin tässä nyt tämmöinen heitto.

Päihteiden kanssa voisi toimia sellainen, että deaktivoitaisiin ”älyranneke” päihteiden oston yhteydessä, joten et pääsisi enään rinteisiin tai vaikka moottorikelkkailemaan, koska se skannattaisiin kaikkialla. Tällä säästyisi känni / kannabiksen alla olevat sekoilut.

10 tykkäystä

Tuossa on vain pari syytä. Mutta siellä on varmaan pari miljoonaa syytä vonkumisen sijaan ininään :smiley: :mosquito: Niitä on siellä erityisesti kesällä “pari” ja helposti ei saa siivottua…

10 tykkäystä

Tuo on kyllä totta. Eikö kuitenkin jossain siinnä alkukesästä ole se aika, kun ”neuvotaan” menemään esim. vaeltamaan itikoiden puolesta :thinking:

En nyt muista miten tuo menee, mutta joskus jotain siitä tullut vastaan.

2 tykkäystä

Tein joskus nuorempana kouluprojektin luontomatkailusta, jossa ehdotin lappiin taikasieni retriittejä. Tämä toimisi, kuten etelä-amerikan ayahuasca retriitit, mutta miljöö olisi toki täysin erilainen. Jotain shamaani hommaa voi toki myös siihen päälle liimata.

Sienihoidot ym. ovat menneet muutamassa vuodessa merkittävästi eteenpäin, ja kevyt ohjattu sienestys puhtaassa ja kiireettömässä lapissa voisi olla oikeasti toimiva tapa hoitaa nykyajan ihmisen mielenterveyttä.

11 tykkäystä

Sinne lappiin ei kannata minusta mennä silloin kun kesälomat on suurimmalla osalla, ja sillonhan sinne tietenkin mennään ötökkäsesonkiin ja sitten sanotaan että ompas paljon itikoita. Menkää vasta elokuussa, mieluiten sitten vasta kun koulujen lomat loppunu. Ei ole ötököistä haittaa läheskään niin pahasti ja päivä vielä pitkä vaikka vaeltamiseen.

10 tykkäystä

Juu ja ennen kaikkea ruskaretkiläisiä ei ole vielä paikalla niin on sopivan rauhallista. Annan myös ääneni elokuulle.

1 tykkäys

monta vuotta jo pohjoisessa lomaillut koulujen kesälomien ja ruskaretkien välissä.
Parasta aikaa, mutta ei tarvitse silti kaikkien muiden änkeä ensi kesänä sinne samaan aikaan :shushing_face:

1 tykkäys

Verneri neuvottelijan haastiksessa. Aamukahvin kaveriksi vink vink.

24 tykkäystä

Välillä tuntuu että lehdet tahallaan vääristelevät totuutta tai eivät ainakaan tarkista juttujaan jotta saavat haluamansa narratiivin. Sitten myöhemmin voi aina korjata juttua mutta siinä vaiheessa narratiivi on jo levinnyt. Kaksi esimerkkiä HS:n ja Ylen:n rakettiterveisistä kertovista jutuista.


Hesarin korjauskin antaa kuvan että lahjoitukset menevät aseisiin eikä tarvikkeisiin.

Suomesta tilauksia on tullut Sokolenkon mukaan nyt 600–700 kappaletta ja rahaa terveisiin on käytetty runsaat 140 000 euroa.

Kansalaisjärjestö on oman ilmoituksensa mukaan kerännyt rahaa jo noin miljoona euroa. Lahjoittajia kerrotaan olevan runsaat 4 000.

Sokolenkon mukaan rahalla on ostettu sotilaiden käyttöön muun muassa autoja, drooneja, renkaita, generaattoreita ja lämpimiä vaatteita.

15 tykkäystä

En nyt ala mitään juupaseipäs väittelyä noksusta mutta omakohtainen kokemus ko. laitevamlstajasta oli syynä miksi itse en suostunut firman laitteita käyttämään.

Eka GSM tuli ostettua 1998 ja Nokia, tottakai :face_holding_back_tears:

Käyttökokemuksensa jatkuva kaatuilu, käyttiksen jumittaminen, itsestään varoittamatta sammuminen jne. Puhelimessa ei kuulema huollon mukaan mitään vikaa, ovat vain ominaisuuksia Nokian puhelimissa…

Noh, jäi ekaksi ja viimeiseksi kyseisen firman tuotteeksi jo tuolloin.

Mutta tuollloin ja vielä vuosikymmenet tämän jälkeen oli normaalia katsoa näiden puhelimien käyttäjien toimintaa, puhelin jumissa akku irti ja taas toimii hetken akun uudelleen kiinnityksen jälkeen, täysin normaalia. Laatu täyttä kuraa, Symbian planeetan surkein ns. käyttöjärjestelmä kaikki laitteet mukaan laskettuna kautta aikojen. Itse häpesin ”suomalaisuutta” näiden osalta.

Itse en tosiaan enää uutta nokialaista tuon jälkeen enää ikinä ostanut, eri työpaikkojen kautta on ollut useita firman puhelimia tuota merkkiä ja samat ominaisuudet niissä oli aina mukana, mallista riipumatta.

Että olisiko tuo laatu myös osasyynä mikä sai suurenkin käyttäjämassan hylkäämään merkin?

Ihan ei nyt mennyt Talouselämän mainos putkeen. Tai ehkä menikin, keskustelua ainakin on syntynyt.

Itse olen tälläkin hetkellä joustavalla hoitovapaalla yhden päivän viikossa ja olen kyllä tuhat kertaa mieluummin kotona kaksivuotiaan kanssa kuin istun yhdessäkään palaverissa tai vastailen sähköposteihin. Suosittelen jokaista pitämään ainakin ne itselleen kiintiöidyt vanhempainvapaat, kyllä niissä palavereissa joutaa istumaan myöhemminkin.

66 tykkäystä

Mikäs tuo tuollainen joustava hoitovapaa on? Kelan korvauksia siitä ei taida saada kun mainitsevat että “Voit pitää isyysvapaan kerralla tai jakaa sen jaksoihin. Isyysvapaasta äidin kanssa yhtäaikaisesti pidettävät 1–18 arkipäivää voit jakaa enintään 4 jaksoon. Vanhempainrahakauden jälkeisen isyysvapaan voit jakaa enintään 2 jaksoon.”

1 tykkäys