Pakko sanoa tähän kaikella rakkaudella, että omiin korviin tää lohdutusyritys ei toimi. (monistakin syistä, mm. se että korostaa itsellään olevan jotain mitä toinen haluaa, oikean ihmisen odottaminen)…oikeasti, älä odota oikeaa ihmistä, tee kaikkesi tutustuaksesi moniin ihmisiin avoimin mielin.
Sama fiba tulee, kun oot just tullu jätetyksi ihanan naisen toimesta parikymppisenä, niin
naispuolinen serkku laittaa lohduttaessa viestin, että “there is plenty of fish in the sea” - tarkoitus hyvä, mutta kun en todellakaan halunnut ketään muuta kuin hänet. (joka ei harmittavasti tuntenutkaan samoin.)
Yksi hyvä harrastus, jossa pulaa miehistä, on erilaiset tanssikurssit… Niillä tutustuu hyvin erilaisiin ihmisiin ja pääsee luvan kanssa toista lähelle. Eikä haittaa ettei osaa tanssia, siellähän sitä kaikki on opettelemassa.
Sekin voisi auttaa, että kysyy kavereiltaan/läheisiltä ihmisiltään, että tietääkö he sopivaa sinkkua omista yhteyksistään, jonka kanssa voisi treffeille mennä. Siinä se hyvä puoli, että esim. naisen helpompi lähteä treffeille, kun on jo ikään kuin kaverin kautta tuttu henkilö treffeillä. Nuoret pariutuu usein kaverien tuntemien kautta.
Hämmentävä muuvi. Tuosta ostoperustelustasi saa käsityksen, että otit pidempään pitoon, kun puhut “yhteiskunnan akkuistumisesta, taantumasta sekä Intian ja Kiinan talouksista yms…” Sitten myyt kaiken kun osarissa kerrotaan, että hommat myöhästyy 3 kuukaudella.
kyl se monesti on niin että uutisten pahentuessa kannattaa ottaa tappiot nopeasti. itsellä esim alphabet. kun omistaa yhtiötä millä alkaa tippua pahoja signaaleja on parempi sanoa, nyt meni vikaan. vrt referenssihinnat
Hieno tunne kun ei ole yli vuoteen käynyt yhdellä AOT tilillä. En edes muistanut että siellä oli pikku positio Scorpio Tankersia jäänyt jäljelle. OST:ltä kauppasin nämä pyhimyskehä pääni päällä kun kävi ilmi, että jatkavat venäläisten tuotteiden rahtaamista. AOT:llä ostohinta näyttäisi olevan 12,48 USD. Osta ja unohda on joskus hyvä jopa näissä supersyklisissä. Tänään lähtee myyntiin koko mittava 100kpl positio.
Näköjään myös sataa ihan kohtuullisesti rahaa kassaan kuvituskuvien ottajille. Pitäisköhän itekin käydä ottamassa sarja kuvia OL3:sta kuvapankkeihin tarjolle? Vai maksetaankohan noista käyttökertojen mukaan vai vaan kerran
Miettikää jos joku on rakentanu koko työelämänsä olkiluoto 3:sta, seki pääsis eläkkeelle ennenku se valmistuu, jos se nuorelle sukupolvelle olis mahdollista Suomessa.
Juu, siis kävin läpi käytännössä kaikki tuon sektorin firmat joihin minun välittäjältäni pääsee käsiksi. Ohessa hyvä yleiskuva kilpailijan presiksestä:
Käytännössä kaikki nuo firmat ovat jonkinlaisia kusetuksia. Löytyi 0 sijoituskelpoista keissiä, joten laskin omia sijoituskriteerejäni rajusti, koska kyseiseen hyödykkeeseen ei pääse käsiksi mitenkään muuten kuin ostamalla suoraan yhtiöitä. Tiesin ongelmista ja osto oli teknisesti huonoon aikaan, mutta fomotin sisään psykologista syistä ennen osaria. Kuten sanoin, täysin turha tappio mutta ei onneksi mikään mahdottoman suuri. Näitä tulee aina välillä kun pää ei toimi. Onneksi sentään myyntinappi toimii ja huonoista positioista pääsee ulos helposti
On jo löytynyt tilalle ihan huomattavasti parempi keissi, joten turha jäädä surkuttelemaan jokaista virhettä. Tuskin jäi viimeiseksi kämmiksi osakemarkkinoilla
Enpä ole ennen tainnut nähdä analyytikko Tommi Saarista haastattelemassa tai sen enempää videoilla, mutta nuo Betolarin ja Rauteen toimitusjohtajien haastattelut menivät hienosti. Tommilla on reipas ja hyvä artikulointi.
Eletään vuotta 1983. On 25. syyskuuta, ja venäläinen strategisten ohjusjoukkojen everstiluutnantti Stanislav Petrov aloittaa päivystysvuoron moskovalaisessa bunkkerissa. Eletään kylmää sotaa. Neuvostoliiton sekä Yhdysvaltojen välit ovat olleet jo tovin kireällä, ja supervallat ovat edelleen jatkuvassa valmiudessa hyökätä toistensa kimppuun tai vastaavasti puolustautua tarvittaessa ydinkärjin toisen hyökkäystä vastaan. Petrov asettuu tuttuun tuoliinsa ja alkaa tehdä ohjelmointityötään taivaalla lentävien sateellittien lähettämän datan parissa, jotka tarkkailevat ilmatilaa mahdollisilta hyökkäyksiltä herkeämättä.
Hieman keskiyön jälkeen, 26. syyskuuta, sateelliitit lähettävät Petrovin tietokoneelle järkyttävän ilmoituksen; Yhdysvaltain maaperältä on laukaistu kohti Moskovaa mannertenvälinen ydinohjus. Pian tulee uusi ilmoitus, että Neuvostoliittoa lähestyy neljä muuta ohjusta. Tähän hyökkäykseen Neuvostoliitto on kykeneväinen vastaamaan samalla mitalla. Tulossa on vääjäämättä ihmiskuntaa ja maapallon elämää horjuttava ydinsota ja 3. maailmansota, jollaista ei ole ennen nähty.
Petrov arvioi tilanteen ja toteaa että hitot, ei kukaan aloita ydinsotaa vain viidellä ohjuksella, ja kuittaa neuvostosateelliitin antamat ilmoitukset vääräksi hälytykseksi.