Inderesin kahvihuone (Osa 6)

Tampereella myös huononi ja kallistui taksipalvelu Bernerin uudistuksen myötä. Joka kerta myös hinta kotiin eri, jos otat vain taksin baarista selviydyttyäsi. Hankala ennustaa, mitähän taas tänään. Mekin asutaan kohtuu lähellä keskustasta (3,5km Ratinasta), sinänsä siis Stadissa on nurkkia, jotka määritän enemmän landeksi.

Etukäteen tilatessa taksi on myös saattanut vain jättää tulematta.

9 tykkäystä

Valitettavasti taksikuskien taso on uudistuksen myötä laskenut aika paljon, kun ei enää ole juuri mitään vaatimuksia osaamisen suhteen.

Useamman kerran olen istunut uber-kuskin kyydissä, joka ei löydä Linjoille Kalliossa.

Ja samoja kuskeja saa ratin taakse myös muilla äpeillä.

Enkä väitä, että muualla maailmassa olisi asiat paremmin, mutta Suomessa asiat OLI huomattavasti paremmin taksihommien suhteen ennen Berneröintiä.

19 tykkäystä

Voi kun selviäisikin vain nappeja painamalla ja puhumatta, mutta kun kuskit vetää risteyksessä liinat kiinni ja kysyy “Vasemmalle vai oikealle”, vaikka reitti on piirtynyt navigaattoriin (johon, jos olet hypännyt tolpalta taksiin, itse saanut näppäillä osoitteen kun ei oikein ääkkösiä ja tuplakonsonantteja täynnä olevan kadunnimen kirjoittaminen välttämättä tule luonnostaan) ja olet itsellesi vieraalla alueella, niin ei voida mistään erinomaisesta palvelukokemuksesta puhua nykytakseissa.

26 tykkäystä

Kiroan Bernerin alimpaan helvettiin joka kerta taksia käyttäessä Vantaalla. Saatavuus on huonontunut ja ajat saapumiseen voi ottaa vitsillä. Saa lisätä 1-20 minuuttia vähän päivästä riippuen siihen mitä sanotaan. Palvelun laatu myös laskenut. Kerran tuli kuski, joka ei hallinnut omaa autoaan. Olisi pitänyt laittaa takaisin autokouluun, teki mieli ottaa uusi kyyti kesken matkan.

Yhden kerran jopa yritettiin huijata keksimällä kesken matkan jotain lisämaksuja, siinä tuli iso lovi luotettavuuteen kaikkiin takseihin. Hinnoista ei varmaan tarvitse edes mainista. Vinkki: halvemmaksi ei ole muuttunut. ******** Berner.

18 tykkäystä

Bernerin taksiuudistus:

Plussat ?

Miinukset hinta ei tippunut, mutta laatu heikkeni!

P.S. Asun stadissa.

15 tykkäystä

Ahtaajat haluavat palkan jolla ostovoima pysyy muuttumattomana. Ahtaajien palkkakehitys 2000-2010 oli + 41%. Taisi mennä aavistuksen yli inflaation tuona aikana. Sitä nyt on tietysti turha muistella.

25 tykkäystä

Näytäppäs Eka meille laaja valikoima edullisia taksikyytejä uudeistuksen jälkeen, itse en kyllä ole ollut sellaisessa kertaakaan :smiley: Kyllä tässä uudistuksessa taisi vaan niin käydä, että hintoihin ei tullut muuta kuin nousua ja palvelun taso laski. Ennen oli selvää, kun jokaisessa autossa oli yksi taksamittari ja kyydin hinta muodostui aina samalla tavalla. Nyt tuntuu että on kuusi eri mittaria ja jokaisella yrittäjällä eri hinnat.

14 tykkäystä

Oma vika jos ottaa tolpalta jonkun hämärän taksin. Koskaan ei ole tullut vastaan kuskia joka ei osaisi kuunnella navigaattorin ohjeita ja seurata sitä ennalta määritettyä reittiä, jonka kuski hyväksyy samalla kun hän ottaa sinut asiakkaaksesi. Aina on saanut rahat takaisin asiakaspalvelun kautta, jos on ollut paska kuski ja mikäli haluaa halvinta vaihtoehtoa paremman kokemuksen, niin ottaa premium-taksin. Itse käytän taksia enemmän kuin koskaan nyt kun ei enää tarvitse soitella mihinkään keskuksiin ja neuvoa mistä nurkasta kuski sinut löytää tai säätää tolpalla, jossa ei kuitenkaan koskaan ollut takseja ruuhka-aikaan saatavilla. Kännissä tilatessa kuski ei pysty enää huijaamaan, kun hinta on sovittu etukäteen. Ei luulisi olevan näin vaikeaa toimia markkinataloudessa, mutta toisaalta meillä on tietty suuri osa palkansaajistakin semmoisia, jotka eivät osaa neuvotella palkkojansa itse vaan ne tulevat jostain ylhäältä käsin annettuina. Neuvostoliiton naapurissa elämisen vauriot näkyvät vielä pitkään :frowning_face:

19 tykkäystä

Suomalaisista 12 % asuu Helsingissä ja 25 % pääkaupunkiseudulla. Se tuntuu usein kyllä unohtuvan täällä etelässä. :smiley:

42 tykkäystä

Aiemmin jouduin reissaamaan Ruotsissa ja Tanskassa työn takia.

Jeesus mikä basaarimeininki lentokentillä.

Onneksi siellä oli henkilökuntaa jonka avustuksella pääsee ’oikeaan’ taksiin samalla kun epämääräisemmät huutelevat sivummalla.

Heti kun kuulin taksi’uudistuksesta’ arvasin että sama meininki oli päätetty tuoda tänne.

Ja sitten tuotiin.

22 tykkäystä

Nyt on kyllä sakeeta settiä :sweat_smile:

Jostain syystä näistä viesteistä tulee vähän sellainen viba, että Ekaa keljuttaa joku juttu ja johonkin pitää nyt keljutus purkaa.

Rauhaa ja rakkautta ihan kaikkien maanantaihin (myös taksikuskien).
Jätän osaltani tämän taksikeskustelun tähän :smile:

(vähän ehkä nollapostaus, saa liputtaa)

26 tykkäystä

Eka - oletko nyt varmasti ottanut Hki-Vantaalta taksia taksiuudistuksen jälkeen? Ei muuten parilla napinpainalluksella onnistu, ei sinne päinkään. :sweat_smile:

Noin yleisesti olen kyllä appsien, ubereiden yms. fani! Hyvin toimii Helsingissä etenkin keskusta-alueella. Palvelukokemus on toki vaihteleva, mutta aina on perille päästy. Hintaero ei merkittävä oli sitten Uber tai mikä tahansa muu taksi.

Ja mitä tulee junaan, onhan se kiva, kun vaihtoehto on olemassa! Käyttäisin jos koti olisi reitillä, mutta kun ei ole. Taksi ainut järkevä vaihtoehto. Pitkien lentojen jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa juna+julkinen tai juna+taksi yhdistelmä. Kotiin on päästävä suorinta reittiä.

14 tykkäystä

Aina Suomessa Berneriä ja hänen taksiuudistusta haukutaan joka puolella, joten koin tärkeäksi tuoda esiin että myös meitä uudistukseen erittäin tyytyväisiä käyttäjiä on myös olemassa. Liikkumisen osalta ollaan tehty valovuosien harppaus eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun taksien tilausta on helpotettu, vuokrapotkulautoja on joka nurkalla ja kaupunkipyöränkin selkään voi hypätä varsin huolettomasti. Itse pystyin kehityksen ansiosta jopa luopumaan kokonaan autosta. Seuraavaksi pitäisi tosiaan vapauttaa lääkekauppa, yksityistää VR ja sallia vahvan alkoholin sekä kannabiksen myynti lähikaupassa, lakkauttaa työmarkkinajärjestöt, sekä aloittaa terveydenhuollon kilpailuttaminen yksityisten tahojen kesken, niin sais tämän ummehtuneen maan kontrollifriikit jotain kauhistelemisen aihetta eivätkä pöyristyneisyydeltään ehtisi joka vuosi olla nostamassa kansalaisten vero-orjuuden määrää. :pray:

Meillä pelätään uudistajia ja uudistumista aivan valtavasti ja poliittinen järjestelmä on rakennettu niin ettei mitään uudistuksia saada aikaiseksi koska on pakko saada ison kansaosan konsensus uudistusten taakse. Presidentinkin valtaakin on heikennetty, joten lopputuloksena on sarja rampoja hallituksia, jotka eivät kykene tekemään merkittäviä päätöksiä vaan kaatuvat aina kun konservatiivit lähtevät jupisemaan miten muutos on pahasta heille. Meillä ei oikein uskalleta tehdä mitään ellei EU pakota tai Ruotsi näytä mallia ensin.

25 tykkäystä

Sama, silkkaa säästöä kun ei tarvitse soitella kalliiseen palvelunumeroon ja ei tarvitse arpoa että paljonkohan matkan hinta tänään on ja kannattaako sittenkin mennä julkisilla.

Useamman kilometrin matkojakin saa viikonloppuisin halvemmalla kuin mikä oli wanhaan hyvään aikaan aloitustaksa viikonloppuna.
Ei minulla ole mitään insentiiviä maksaa korkempaa hintaa että taksikuskeilla on fyrkkaa ajella uusimman vuosimallin Mersulla, kymmenen vuotta vanha Hyundai riittää ihan yhtä hyvin kunhan pääsee perille.

Plussana vielä että ei juhlapyhinä tarvitse olla tuntitolkulla taksijonossa kun kysynytä lisää näiden tarjontaa. :flushed:

10 tykkäystä

Suurin osa suomalaisista asuu stadin ulkopuolella?

Dont care, didn’t ask. Ratikka go brrrr.

20 tykkäystä

Tämä oli myös pankissa tuttua. Terveisin, venäläinen gangsteri, kun uusia perehdytin kassalle.

Mielenkiintoista oli myös olla erään pikkukonttorin tiskin takana, kun papereiden kysyminen oli maailman suurin loukkaus. Miten ei muka uusi ihminen tunnista, kuka olen. Sitten alkaa ääni nousta, kun kysyy että miten tilin omistajaksi on merkattu Jussi, vaikka sinä olet Petteri? Vastauksena lisää desibelelejä Jussiksi on aina sanottu ja vanhempi työntekijä käy vahvistamassa, että joo kyllä tämä on ihan oikealla asialla.

Eihän näitä voinut vakavasti ottaa, mutta samalla totesin ettei tällaista koko ikää jaksa tehdä.

7 tykkäystä

Ilmeeni pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvana, kun kahvihuoneella keskustellaan takseista.

40 tykkäystä

Joo. Onhan se selvää, että verkkolaitteet valitaan logon eikä toimivuuden tai hinnan perusteella.

Sitä minä vaan vähän sivustahuutelijana ihmettelen, että koska tuotteen laadulla ei ole merkitystä, vaan ainoastaan brändäyksellä, niin miksei rahnaa kovasti tahkoavat firmat kuten vaikka Cisco ja Microsoft ole keskittyneet logojen tuunailuun, vaan haaskaavat rahojaan tuotekehitykseen ja asiakaspalveluun.

1 tykkäys

Mistä tunnistaa helsinkiläisen? No se varmasti kertoo sen sulle. Samaan settiin sopii sähköautoilijat ja vegaanit.

Ja tarkennuksena, ei en todellakaan vihaa sähköautoilijoita. Enkä myöskään vegaaneita, ketkä tajuavat olla puuttumatta toisten syömisiin. No helsinkiläisiin en ota kantaa. :wink:

19 tykkäystä

Onhan nuokin hieman tuota ilmettä vuosien saatossa päivitelleet, B2B kaupassakin brändillä ja mielikuvilla on kuitenkin merkitystä kun lopullisia päätöksiä ovat tekemässä ihmiset. :thinking:

2 tykkäystä