Olenko ymmärtänyt oikein, että Mikko tekee kohtalaisen lyhytaikaista kauppaa, mutta perusteet ostoille perustuvat kuitenkin arvostuskuvaan ja yritystoiminnan tulevaisuuden näkymiin ? @Mikko_Makinen
Fundamenttiteesin toteutuminen vaatii hieman pidempään kuin parin viikon holdin.
Mikä on Mikko minimiaika, joka pitää holdata, jotta voi edes sanoa, että teesisi oli oikea?
Jos kurssi on 6kk päästä matalammalla, mutta arvostus on entistä houkuttelevampi ja tulevaisuuden näkymät entistä paremmat, kerrotko että olet hankkinut tätä lisää vai onko mahdollista että möit kahden viikon pidolla ja teit kuitenkin voittoa vaikka kurssi onkin nyt laskenut?
Hmm, itse joskus käytin Frankfurtia, mutta siellä kurssi näytti ihan jotain muuta kuin oikeaa. Ero oli huomattavasti isompi kuin esim. valuuttamuunnoksesta (Frankfurt näyttää euroissa).
Tässä esimerkiksi OmniCar, josta muistelen ihmetelleeni aikoinaan. Juuri nyt Frankfurtin kurssi on 0,0052 €
Mutta oikea kurssi valuutta mukaan lukien pitäisi olla jotakuinkin 0,142 SEK → 0,0121 €
En tiedä sitten koskeeko se vain jotain tietyn tyyppisiä papereita, vai onko jokin systemaattinen ero.
Pari vuotta sitten norjalaiset kasvuraketit pisti rahaa haisemaan. Nyt jäljellä on (ainakin parissa tapauksessa) enää tuhnu. Nordic Unmanned oli lähellä päätyä omaan salkkuun, “kun oli jo laskenut niin paljon”, mutta rahahanojen kuivuessa ei droneilun seksikkyys auta. 6 kk, -70% taulussa. Alla olevan kaltaisia lausuntoja nähdään varmasti lisääkin.
Significant historical fleet investments, and a relatively aggressive growth strategy, continues to strain the company’s liquidity. … the board of directors and the auditor noted that there were material uncertainties related to going concern, and therefore the announced strategic review is actively ongoing.
Kuten eräs liigavalmentaja joskus sanoi, “ei ole mitään väliä kuinka nopea olet (kuinka nopeasti kasvat), jos et juokse kohti maalia”.
Messin siirto Inter Miamiin taitaa nyt olla virallista .
Siihen taitaa loppua Ronaldon ja Messin vuosikymmen Euroopan valtiaina. On kyllä ollut uskomatonta saada seurata reaaliajassa kahden kaikkien aikojen parhaimman pelaajan tekemisiä samaan aikaan vieläpä.
Surullista, mutta joskus oli tämänkin pakko tapahtua.
En omista sähköautoa (vielä) vaan perus karvalakkihybridin. Tuli vaan semmonen kysymys mieleen, että mitä mahtaa maksaa sähköauton lataaminen huoltoasemilla noin suurinpiirtein? 5€ 10€ 20€ 50€? Ite veikkaan jotain 10-20€:n väliin. Ihan puhdas veikkaus ja arvaus.
Bonuskysymys: Uskaltaisitko ostaa 10-15v vanhan sähköauton? Akusto ei voi kestää ikuisesti ja uusi akusto maksaa ymmärtääkseni jotain 10000-20000€:n verran. (En ole ostamassa. Kunhan pohdiskelen.)
Olen ajellut täyssähköllä vuoden alusta alkaen ja tähän mennessä muistaakseni 4 kertaa pysähtynyt tienvarsilaturille. Näistä olen ladannut yleensä jotain luokkaa 100km matkalle sähköä, että pääsee rennosti kotipihalle kytkemään omaan laturiin.
Maksanut yleensä jotain 6-8€.
Löysin kuitin edelliseltä lataukselta. Näköjään maaliskuussa viimeksi poikennut abc:lla.
Meemiosastolla pohditaan, pitäisikö Inderes-yhteisön suureksi paisumassa oleva kesän tapaaminen olla peräti laivaristeilyllä. Tällöin edessä on kaikkien yhteisöristeilyjen peruskysymys: buukatako koko laiva omaan käyttöön vai vain osa siitä, jolloin risteilyllä on myös yhteisöstä tietämättömiä ns. tavallisia ihmisiä.
Tammikuussa toimittaja Tommi Parkkonen (RIP) oli peräkkäin kepun ja kokoomuksen vaaliristeilyillä. Kokoomus oli buukannut koko laivan, mutta kepun rahkeet riittivät vain suurehkoon osaan siitä. Parkkonen kuitenkin luuli, että muut matkustajat automaattisesti tietävät kyseessä olevan kepun risteilyn. Niinpä hän yhytti risteilyiltana joukon parikymppisiä nousuhumalaisia nuoria kysyen, mikä sai heidät hankkimaan liput eduskuntapuolue keskustan vaaliristeilylle. Vastaus: ”Mitä vittua, onks tää joku keskustan risteily? Mä ihmettelinkin miks täällä on joku vitun Matti Vanhanen!”
Youtube ehdotti videota, jossa tavan venäläiset kertovat mitä ajattelevat Suomesta ja suomalaisista. Ihan mielenkiintoista, jonkinasteinen alemmuuden tunne roikkuu ilmassa, mutta ei mitään vihamielistä tai katkeruutta paista läpi. Suurin osa ei tiedä Suomesta paljoakaan, mutta osa on käynyt Helsingissä ja kaikki tuntuvat tykänneen. Joku jopa tietää neukkujen saaneen “hyvää kyytiä” talvi- ja jatkosodassa.
Ei näköjään uni maita, jostain syytä, vaikka viime aikoina on ollut muuten hyvät unet, niin kirjoita pahan että viljon kassavarat on nyt vähät, mutta osinko kertymä melko kiva 2024 vuodelle sitten.
Kasvu osakkeisiin kin on jäänyt hyvät panokset joten saa jännätä sielläkin, olen ihan tyytyväinen suurimpaan osaan salkusta mitä siellä on.
3 suurinta on tällä erää Nordea, kaspi ja uwmc joissa n. 8%+ osinko oletus kussakin. N. 27k eur olisi noista 3 luvassa. Kaspi ja uwmc maksaa kvartaali osinkoa.