Jos se onkin mummotunnelisotaa
Huikeita lähitaisteluita.
Hieman huolestuneena olen miettinyt samaa jo tämän vajaat 1.5vuotta kun häntä ei ole näkynyt. Luulisin, että iäkkäämmältä herrasmieheltä joko meni terveys koronan aikana (ilmeisesti Masse-kissan ja muorin eristyssaartorengas petti?) tai sitten hän rikastui foorumin osakevinkeillä, joka sekin lienee mahdollista.
Mutta rehellisesti: pidän ikävämpää vaihtoehtoa todennäköisenä
Tietosuojat mäkeen, eikö Inderesin jostain asiakastiedoista saisi kaivettua herran puhelinnumeroa, ja tiedusteltua tilannetta.
Toki, ei kovin kosher vaihtoehto.
Keskellä Marko H. Vapa.
Reunoilla olevat ovat “puoliso”-sanasta tulkiten avioliittossa keskenään ja ovat olleet liitossa pitkään, koska puolisothan alkavat muistuttaa toisiaan pitkässä liitossa. Näin ollen on aivan sama kumpiko reunojen henkilöistä on A M tai M A.
Nimimerkki vaihtunut? Lukiessani viestejä olen ajatellut , että sama kirjoittaja, eri nimimerkki
Sijoituskästissä main… kehutaan puukelloja, mutta sä täällä jo paistattelet oletettavasti uniikilla (tilaustyö?) Puukommunikaattorilla.
Kolmoiskameran sijasta neloisruuvit
Ite tein täs joskus koval vaival, ei oo liikaa nappejakaan.
Ei oo mikään humpuukipuhelin… Tim Cook ja vastaavat panikoivat.
Voi helvetti taas mikä uutinen. Kyllä on kova suoritus, että juoksee 100 päivänä 12 min lenkin. Oikein koko omaisuuskin pitänyt myydä tätä varten
Juurikki kirjoitetaan isolla kirjaimella.
Massea on toki yleisemminkin täällä kaipailtu. @Sijoittaja-alokas tiesi jopa kertoa, että on myös asiakseen houkuteltu takaisin, mutta. Kukin päättää omalta osaltaan.
Joo, hänelle on laitettu henkilön, jos toisen toimesta privaviestiä aikanaan. Myös minä pari kertaa ja toisen kerran Alokas haastattelee -ketjua varten.
Vaikkei Foorumilla ollut näkynyt, niin ajatuksissa on muillakin ollut hänelle viestiä laittaessa, että hänelle menee privaviesteistä sähköposti-ilmoitus. En tosiaan tiedä Massesta mitään…
Ehkä sähke tai jopa kirjekyyhky olisi formaatti jonka Masse saattaisi huomata. Voinut mennä sodan sytyttyä ihan off the grid ihan varmuuden vuoksi.
Masselassa sanantuojat saatetaan ampua tunkeilijoiden kanssa rajalle, eli ehdotan savumerkkien lähetystä, jotta säästytään henkilö(ja lintu)menetyksiltä.
Voitaisiin laittaa porukalla Hesarin etusivulle Massen etsintäkuulutus tuntomerkkeineen. Jos Herra itse lukee nykyään vain Hiltonin viinilistaa, niin ehkä muori tai kissa tunnistaisi kuitenkin kenestä on kyse ja selvittäisi meille mysteerin.
Inderesin viihde-osasto voisi tehdä Massen jäljillä reportaasin, joka julkaistaisiin tietenkin vain jos Masse löytyy ja suostuu. Henkilöä takana ei tarvitse paljastaa.
Mutta olisi vallan mukava tietää miten käynyt. Itse olen päättänyt uskoa, että kun joku päivä syvääkin syvempi OMXin pohja kolahtaa ja nousukiito rävähtää, sillä sekunnilla Masse hyppää sermin takaa ja on all in kaikessa massenhajuisessa ja vähän lohissakin.
Joskus harvoin Juurikkikin on osannut ennakoida. Nyt puhuu asiantuntija:
"Kauko Ljetoff ratkaisi rengasongelmansa asentamalla sähkömersuunsa kantavuudeltaan sopivat pakettiauton renkaat Ajettavuus ja renkaiden kestävyys ovat lähes samaa tasoa kuin kalliimmissa erikoisrenkaissa.
– Ei sitä tällä kasikympin ja satasen rajoitusalueella huomaa. Minusta on järjetöntä, että renkaitten pitää olla sellaisia, että niillä voi ajaa kolmeasataa, ne on kaukana Saksan autobaanat näistä kanjoneista, toteaa Ljetoff."
Tarviiko kommentoida?
Ok, harmillisen vähän menee nyt miinukselle, sillä Juurikin kannattaman heiluriteorian mukaan se vähentää vuoden 2024 kiinnostavuutta.
Ikävä huomio yllä olevassa on, että mediaaniansio on 3.843 €/kk varsinkin, kun se on noussut vuodessa yli 400 €/kk. Sehän on 10% mediaanitulon nousu vuodessa. Ei haittaa, mutta.
Paljonkos ne oli ne julkisen sektorin palkankorotukset? Siis ne, joista huudettiin, että ei ole reilua, kun julkisen sektorin sairaanhoitajatkin saa saman tai isomman korotuksen, kuin vientisektorilla. Eivät saaneet.
Meillä Suomessa on tälläinen social bargaining -järjestelmä, joka takaa tuloerojen kasvamisen. Suomea viedään kohti luokkayhteiskuntaa. Se on surullista, mutta saavat sentään äänestäjät, mitä ovat tilanneet. Se lohduttaa. Ihan oikein sinulle.
Saako naisia halventaa julkisesti? Siis eikö edes suomalaisia naisia, eikö edes ulkomuotoon liittyen?
Saako miehiä halventaa julkisesti?
Yle saa.
Saisiko olla kalapuikkoja?
Viiksien suosio katukuvassa on pandemian jälkeen räjähtänyt.
7.8. 10:29
MIIKA KOSKELA"
Kalapuikkoja? Juurikki saa Ylen.