Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Pörssissä on mukavaa ajoittaista kausivaihtelua. Nyt on ollut indeksi tasolla reilusti enemmän miinuskuukausia kuin tavallisesti.

Milloin voidaan kutsua tätä markkinaa nousumarkkinaksi? Hurlum heitä on kestänyt vasta kaksi kuukautta peräkkäin.

Pörssimarkkinat todennäköisesti riemuitsevat nyt korkojen laskusta, mutta kuinkas sitten käy, jos ensi vuonna nähdään lomautuksia ja irtisanomisia, rahaa ei riitäkään pörssiin asti. Yritykset eivät kasva ja suorita,

Mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkään nousu kestää. Toivon tietenkin, että pitkään.

13 tykkäystä

Ihan kivaa nousua on ollut, mutta ei vielä lähelläkään kevään ja kesän 2021 nousun fiiliksiä ole. Silloin mietin, että myynkö Qt Group osakkeet 160e kappalehinnalla osakesäästötililtä. Päätin olla myymättä (fomon takia). En ole vielä havainnut kunnollista euforiaa markkinoilla tai foorumillakaan. Enemmänkin odotteleva tunnelma. Mutta on tässä aikaa odotella.

5 tykkäystä

Kuulun tuohon sijoittajien enemmistöön joka kaipaa tuottoa ja minusta on oikein mukavaa silloin kun arvostukset ovat alakanttiin. Korkeasta arvostuksesta on iloa silloin kun olet ensin saanut ostettua matalammalla ja nouseva arvostus tulee normaalin tuoton päälle. Tämä vuosi on ollut ihan hyvä ostovuosi, joskus tullee sitten vuorostaan hyviä myyntivuosia. (huom. konditionaali, ei sijoitussuositus)

Edit. Lisätään tähän vielä, että Vernerihän on esitellyt täällä käppyrää, josta huomaamme oman pörssimme pärjänneen ihan kivasti pidemmällä aikavälillä.

3 tykkäystä

Joulukalenterin 20. luukussa @Antti_Luiro pohtii joulun tienoilla usein toistuvaa anomaliaa, joulupukkirallia. :santa: Ettei vain meillä olisi Hesulissa jopa meneillään kyseinen ralli? :money_mouth_face:

11 tykkäystä

Enemmän tässä kyseenalaistan sitä, että onko HEX jäänyt pysyvämminkin alisuoriutujaksi verrattuna muihin pörsseihin, siirtyykö pääomat ulkomaille? Ostetaanko aliarvostetu yhtiöt ulos suomesta? Mitä tulee Vernerin esittelemään historia vertailuun niin se ei ole tae tulevasta, enkä anna sille mitään painoarvoa.

1 tykkäys

@Johannes_Sippola:n kanssa juttelimme aikanamme tästä kesällä ja nyt viimeksit just muutama päivä sitten @Ituhippinen:n kanssa, lisäksi saimme Ruoholahden kolhoosilta, eli Inderes-nimisestä osuuskunnasta myös vihreää valoa tälle jutulle.

ELI:

Nyt olis aika nimimerkin @JHeiskanen kruunajaisille:

Tittelin keksi Ituhippinen, suora lainaus Hippisen viestistä:
Hyvän toimittaja (viitaten ammattiinsa, ja foorumipresenssiinsä)

Tässä lisää perusteluja meikäläiseltä:

  1. Hyvin kirjoitetut sisältörikkaat sijoitusaiheiset viestit

  2. Yhteishengen luoja; pari esimerkkiä:
    Inderes-miitti - rento illanvietto hyvässä seurassa
    Inderesin Foorumin Shareville-ryhmä

  3. Hän on siitäkin mainio, että huomaan hänen jatkuvasti kehittyvän sijoittajana ja sijoitusaiheisten juttujen tuottajana. Uskon tällaisiin ihmisiin, jotka jatkuvasti haluavat kehittyä ja oppia eivätkä laannu eikä taannu.

Laitattehan hänet myös seurantaan Twitterissä:

https://twitter.com/JaakkoHeiskane4

Suurkiitokset Heiskaselle panoksestasi Foorumin eteen ja mukavaa päivän jatkoa kaikille!

image

113 tykkäystä

Kiitos paljon tästä kunniasta🙏 Tämä on hieno yhteisö, ja on ilo olla osa sitä.

Siihen verrattuna, mitä itse olen täältä saanut, ei miitin järjestäminen tai Shareville-ryhmän perustaminen ole mitään.

82 tykkäystä

käännöskukkasia, sanatarkasti tietysti noin, mutta ei ihan yhtä vakuuttava nimenä omaan korvaan. (Huom, tässä on yritetty vedättää käytännön arvotonta osaketta viime aikoina ainakin sharevillessa käsittämättömin argumentein, poistuu kohta pörssistä eikä tähän tule missään nimessä sijoittaa)

4 tykkäystä

Koska kyseessä Kyösti Kakkonen, pakko huomauttaa tilastoanalogiasta että erothan eivät kasaannu 1 per nuppi vaan osalle osuu useampia niitä oikeita. Tecnotreen kaltaisessa temppariyhtiösuhteessa voi hyvinkin tietää mistä puhuu. :smile:

5 tykkäystä

Vuoden toiseksi eniten härkiä ja vähiten karhuja. Nautitaan kyydistä! :rocket:

3 tykkäystä

Tuo ja kaikki Pölhex yms. puheet kertovat seintimentistä. Aina se on ollut samanlaista kun on riittävästi lasketeltu ja aina on noustu. Tietenkään mennyt ei ole tae tulevasta, joten ehkä juuri tällä kertaa on toisin :wink:

Muutama ostetaan kuten aina, täytyy vain toivoa, etä joku tai mieluumin jotkut, niistä löytyvät omasta salkusta.

5 tykkäystä

Viikon vanhat, tänään päivitetään. Eiköhän luvut muutu entistä härkäsimmiks. :wink:

3 tykkäystä

11351313_10207287424410383_4688681495711222335_n

16 tykkäystä

Totta!

Ei ihan tavallista tuo viimeisin, että yli puolet härkiä ja alle 20% karhuja.
2003 sijoittajat ovat olleet pääasiassa härkiä. Myös 04-05 härkiä riitti, mutta sen jälkeen harvemmin:

image

Vuosina 2000-2005 tämän suuntaisia lukuja oli yhteensä 60 kertaa ja sen jälkeen ylläolevat 11kpl

Onko älypuhelinten mukana tullut ylimääräinen tieto lisännyt sijoittajien tuskaa?

4 tykkäystä

@Mikko_Makinen on tehnyt mainion tviittiketjun. Piti jakaa koko ketju toisella tavalla, mutta nuo ketjun muut “tviitit” eivät avautuneet, joten otin kuvakaappaukset niistä. :slight_smile:

Tulipa pitkä “kuvasarja”, mutta kiinnostanee useampia.








image

34 tykkäystä

Näköjään loppuu tämä huvi härmässä, laittavat nyt Suomen-toimintansa myyntiin.

4 tykkäystä

Tuli juuri mieleen, että mikä vaikutus keskuspankkien ohjauskoroilla lopulta oikeasti on keskimääräisen yhtiön/kuluttajalainojen korkotasoon, jos markkinat itsepäisesti päättääkin, että keskuspankit on väärässä ja vetää korot nolliin vaikka ohjauskorot pysyvät taivaisilla tasoilla? :grin: Eikös ohjauskorko vaikuta lähinnä pankkeihin ja muiden yhtiöiden/kuluttajien korot riippuu enemmän Euroborista/USA:n markkinakoroista?

3 tykkäystä

Toi pysäköintihinnan nosto oli vain jotain kymppejä. Hieman laiska selitys sille ettei toimintaa saatu kannattavaksi.

Täällä on aika hyvin selitetty, miten tuo ohjauskorko vaikuttaa systemaattisesti markkinaan. Ei ole kovin todennäköistä, että markkina siitä kauas lähtisi, sillä keskuspankkien antamat lainat pankeille muodostavat niin ison osan saatavilla olevasta rahoituksesta. Teoriassa toki jokainen lainanantaja voi aina päättää hintansa vapaasti mutta keskuspankit ovat usein sen lainanantoketjun ensimmäinen lenkki.

4 tykkäystä

Joku tässä Suomen markkinassa on kun usea yhteiskäyttöautoja tarjonnut yritys on lopettanut. Aikoinaan tuli itse käytettyä DriveNow -autoja silloin tällöin, mutta vähälle jäi.

Kertoo myös asukaspysäköinnin edullisuudesta jos kuukausihinnan tuplaaminen tai triplaaminen nostaa hintaa vain kymppejä.