Nokian Renkaiden kohdalla osinkosekoilua. Trading view väittää täsmäytyspäivän olevan tänään 30.4. Sopivasti kurssi vaikuttaisi osinkodipiltä. Varsinkin kun Mandatum väittää sen olevan huomenna ( pörde kiinni). Nokian Renkaat väittää sen olevan 2.5.
Kaiken kukkuraksi Mandatum väittää, etten ole oikeutettu osinkoon niiltä 1700 lapulta jotka myin 29.4 ja ostin samana päivänä takaisin 1800 - kenelle ne osingot menevät
@saku voi haastaa kuvan käytöstä oikeuteen, mutta laitan silti.
Ei niitä mikään pidäkään… Esimakua varmaan ovat saaneet monet jotka tottuneet 0-korko aikaan… Veikkaan että monilla suuria ongelmia jos ei sitten paljon ylimääräistä.
Mutta ei dyykki sen pahempi ole ollut kuin täälläkään
Ei mikään. En uskoisi, että tuo toimisi edes nykyisellä tasolla jos Ruotsi olisi euromaa. Toki en tiedä onko Ruotsin kiinteistö- ja asuntokupla muutenkaan erityisen toivottava lopputulos. Riippuen myös lainakannoista tuolla ajetaan asuntoloukkoihin, kun korot ovat nousseet. Lisäksi oma hauskuutensa Ruotsissa sekin, että pitkien lainojen marginaalit eivät ole kiinteitä. Pankki voi marginaaleja nostella.
Ja toki iloinen riski siitä, että kun asuntojen, joiden maksamiseen ihmisillä ei ole varaa, hinnat tippuvat, niin voit jäädä velkaiseksi, kun et ole ikinä sitä lainaa lyhentänyt. Ei ole riski, mitä itse haluaisin kantaa vuosikymmeniä. Ja käsittääkseni sama koskee suomalaisia ylipäätään, koska muistelen lukeneeni, että suomalaiset suosivat meidän omaa järjestelmäämme.
Mitä tulee varallisuuseroihin, niin Ruotsin varallisuus on paljon rikkaisiin keskittyneempää. En usko, että täysin johtuu siis asuntolainajärjestelmästä. Meilläkin ylimmällä tulodesiilillä olisi varmaan asuntolainojen lyhennysten jälkeen sijoittaa enemmän. Käsittääkseni olemme jääneet varallisuuden kasvussa myös niille maille, jotka operoivat normaaleilla lainamarkkinoilla, joissa lainat maksetaan takaisin.
Yhtiöt henkilöityvät herkästi toimitusjohtajiin, vaikka Suomessakin monessa tapauksessa on kyse tavallisesta palkkajohtajasta ilman merkittävää omistusta yhtiössä.
Kaikki hyvä kehitys, oli syy siihen yhtiössä tai sitten markkinassa (tai kilpailijoiden kompuroinnissa) luetaan toimarin ansioksi. Sama päin vastoin, mikä tekeekin toimarin työstä julman pahimmillaan.
Kova duuni vaikeassa paikassa.
Kuten Buffett on tokaissut, kun hyvä johto siirtyy huonoon yhtiöön, tuppaa huonon yhtiön maine jäämään. Johdon maine menee.
Sijoittajalle on tärkeää arvioida myös ympäristön vaikutusta.
Eikä toimari ole yksin. Organisaatio ja organisaatiokulttuuri vaikuttaa. Hallituksella on väliä lähtökohtaisesti. Ja tietysti tärkeimpänä: omistajat itse. Omistajat valitsevat hallituksen, joka taas valitsee ja vahtii toimaria.
En löytänyt irtoamispäivää Rinkuloiden sivuilta. Yleensä se ei irtoa ennen yhtiökokousta, mikä käy järkeen. Yhtiökokous on tänään.
Osingon irtoamispäivä on yleensä yhtiökokousta seuraava pankkipäivä. Käytännössä osinko irtoaa yhtiökokouspäivän ja sitä seuraavan päivän välisenä yönä klo 24. Jos ostaa osakkeen osingon irtoamisen jälkeen, ostaja ei ole oikeutettu osinkoon, vaikka osakkeen osto olisi ennen täsmäytyspäivää.
KL:ssä juttua intialaisesta Kotak Mahindra pankista ja sen ongelmista tietojärjestelmien kanssa:
Paikallisen jättipankin it-riskien ja tietoturvan hallinnassa on havaittu kahtena peräkkäisenä vuotena puutteita. Tilannetta ei myöskään helpota se, että Kotak Mahindra Bankin ei ole onnistunut noudattamaan suunnitelmaa, jonka oli tarkoitus korjata tilanne.
Intian keskuspankki on luvannut harkita uusien tilien ja luottokorttien myöntämisen kiellon poistamista, jos Kotak Mahindra selviää ulkopuolisen tahon toteuttamasta auditoinnista.
Tänä vuonna on moni instituutio ja sijoittataho hehkuttanut Intiaa nousevana sijoituskohteena. Maan kulttuuri lienee hyvin korruptoitunut (mitä olen lukenut) - voi olla se kolikon toinen puoli.
Tämäkin nousu oli sitten antivedätys…aina pitäisi porukoiden olla hereillä kun yllättäen alkaa kova nousu, olen itsekin jäänyt kerran housut kintuissa kiinni kun asuin Aasiassa ja siellä +5h talvisin ja laitoin koneen kiinni viinistä turtuneena ja salkku 6 pinnan nousussa kun kävin pitkäkseni ja herättyäni pörssi oli jo kiinni ja päivänoususta sulanut puolet ja merkkarianti-ilmoitus oli tullut Suomen aikaan viiden jälkeen iltapäivällä enkä ehtinyt siis kyytiin kuin vasta seuraavana aamuna, jolloin kevensin possaa…tämä nyt anekdoottina ja huomiona näihin koviin nousuihin ilman uutisia ja muistutukseksi itsellekin niihin liittyvistä vaaroista enkä siis omista ZignSec:iä.
Edit: täsmennyksenä…viestini varoitus koskee siis vain yrityksiä, joilla kassa on yllätysnousun hetkellä kireällä, jos jollekin olisi epäselvyyttä viestini sisällöstä.
Tässä on taas suorastaan epäilyttävän hyvältä vaikuttava Ruotsalaisyhtiö . Mitähän pommeja tuohonkin on kätkeytynyt sisään, vaikka joitain ketjussa mainittu aiemmin, mutta nekin tämän osarin myötä voinee unohtaa. Liiketoiminta ala kyllä sellainen, etten ymmärrä mitään, mutta tunnuslukujen ja yhtiön kehityksen perusteella piti hankki seurantapositio. Lisäksi yhtiö on ollut Kempoweriakin huimempi kurssiraketti 2021 listautumisen jälkeen.
Nopealla vilkaisulla monet silmäätekevät ruotsalaiset fintwitterissä vaikuttivat olevan samaa mieltä, eikä vissiin ihan ilman perusteita. Sen vuoksi varmaan lukujen valossa näin halpa. Intellegon tilintarkastaja näytti myös juuri saaneen jonkin varoituksen, eikä ole ensimmäinen kerta tällä tarkastajalla
“Yhtiökokous päätti, että osinkoa maksetaan 0,35 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan 15.5.2024 osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 2.5.2024 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon.”
Jos osingonmaksu todellakin tehdään 2.5. osakasluettelon mukaan, ei tänään ostamalla enää ehdi mukaan. En ole vakuuttunut, että IR on nyt oikeassa, mikäli mennään tuolla täsmäytyspäivällä.
EDIT: Näemmä vappu onkin selvityspäivä, osinko ei ole irronnut.
EDIT2: Paitsi vappu ei ole selvityspäivä rahalla tehtäville kaupoille, jotenkin teknisesti osinko irtosi 30.4.
En tiennyt mihin ketjuun kuuluisi niin kysäisen täällä.
Osaako joku minua viisaampi arvioida millainen vaikutus tällä voi olla markkinoihin (jos minkäänlainen)?
Eli ymmärtääkseni vakuuksien arvoista leikataan tästä päivästä alkaen. 100% leikkuri jos vakuus sisältää kryptotuotteita. Myös B1-B3 luokkien corporate bondeihin kohdistuu lisäleikkausta, toki paljon vähemmän.
Aihetta on käsitelty foorumilla useaan otteeseen, mutta en nyt malta olla nostamatta tähän vielä kerran Inderesin mallisalkusta löytyvää esimerkkitapausta.
Qt:n TJ Varelius oli 2022 Suomen kaikkien eniten ansiotuloja tienannut ihminen! Tähän on helppo todeta, että TJ ei itse päätä bonusohjelmien kriteereitä ja TJ kuuluukin palkita hyvästä kehityksestä…
Jännästi kuitenkin välillä hyvävelikerhossa voidaan palkita myös, vaikka tavoitteisiin ei päästäisikään: