Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Itse olen useamman kerran tilannut tuolta rommeja ja viskejä:

Tuolla on hinnat kohdallaan ja kerran kuukaudessa on viikko, jolloin vähintään 800 euron tilaukset tulee postikuluitta kotiovelle asti. Juuri nyt on sellainen viikko käynnissä. Ja homma on ihan selkeää ja kiistatonta etämyyntiä, koska myyjä järjestää kuljetuksen.

Itse en ole Jamesonin kuluttaja, mutta kun @Lentava_Puliukko sen linkitti edellä esimerkiksi, niin siinä missä maksat tuosta Saksassa 28 euroa, tuolta se lähtisi reilu 21 eurolla.

Aiemmin suosin Berlin Bottlea, mutta lopetin sen käytön, kun kuljetuksen tilaus siirtyi tilaajan vastuulle ja homma olisi mennyt etäostamiseksi. Mutta sieltä löytyi etenkin laadukkaampien viskien saralla hyviä löytöjä.

3 tykkäystä

Kiitos lukusuosituksesta.
Ei ole kauhean vaikea arvata mitä kirja käsittelee, sen verran on maailman vaiettuja asioita tullut kaiveltua viimeisen 20 vuoden aikana.

3 tykkäystä

Videota ja raporttia joutuu odottelemaan maanantaille. Meillä sattui tänään firman pikkujoulut (perinteisesti tammikuussa) eli vähän jäi vielä hommat kesken :joy: Kallesta voi tulla nyt nykimään hihasta jos haluaa ensikommentit :laughing:

51 tykkäystä

Atte ei taida pelleillä… :cowboy_hat_face:

48 tykkäystä

Goodreadsin tykätyin kommentti oli aika hyvä teaseri tuolle kirjalle.

The book’s title is not an exaggeration. It exposes a superstition that virtually all of us are taught from our infancy, and few of us ever outgrow. Do you think you have put all the fables of your childhood behind you, along with Santa Claus and the Easter Bunny? Have you grown up to become an independent-minded adult? Reading this book is a good way to find out.

Little children learn morality from their parents: things are good or bad because Mommy and Daddy SAID so. A little later, they may be taught that things are good or bad because God SAID so, in some Holy Book. And still later, when they are taught “civics” in government schools, they will be taught that things are good or bad because “It’s the law.” (And it’s GOOD to obey the law, BAD to break it.") But “the law” is just whatever politicians SAY it is.

A person becomes an adult when outgrows the need to be given moral commandments from people he thinks of as “authorities,” and learns to judge for himself what is right or wrong.

The “most dangerous superstition” referred to in the title is the idea of “authority,” which includes all belief in “government.” No, that’s not a “spoiler;” this is something Rose lays out on Page 2 of the book. He doesn’t deny that all the legislators, police, bureaucrats and soldiers exist – they clearly do. But the thing that makes “government” something more than a gang of thugs is the respect – even reverence – in which it is held by the people it rules. “Government” is commonly believed to have a RIGHT to rule us, and we commonly believe ourselves to have a DUTY to obey their commands (which are called “laws.”) Rose unleashes a ferocious array of arguments proving that neither that RIGHT nor that DUTY can logically – or morally – exist. If that sounds silly to you, YOU need to read the book.

This is a remarkable book, remarkable for its honesty, its logic, its passion and the profound importance of its conclusions. There is also much to admire in Rose’s clear, concise writing. He discusses important ideas in clear, everyday language, without bogging down in philosophical technicalities or becoming boring. It is an exciting book, filled with purely brilliant insight – but don’t be surprised if you find yourself fighting the relentless logic of his conclusions so that you can’t read more than a few pages at a time.

It is also a very important book, important the way Atlas Shrugged – or Tom Paine’s Common Sense – are important. The most dangerous superstition IS dangerous because it enslaves our minds, which leads to the enslavement of our whole lives. This is a book to set us free.

5 tykkäystä

Tehdään vielä toinen polli:

Dow Jones Industrial Average indeksin keskituotto viimeisen 90 vuoden ajalla on 8.7% per vuosi.

Kummin vuonna 2024 käy:

  • Indeksin keskituotto ylittyy ++
  • Indeksin keskituotto alittuu - -
0 äänestäjää

Ihan mukavia ostopaikkoja juu, mutta moni näistä luettelemistasi yhtiöistä on edelleen 60-70% huipuistaan. Jos niihin lukemiin on ankkuroitunut ja alennellut keskihintaa matkan varrella niin aika karut on lukemat.

Täysin hypoteettista pohdintaa tämä siis tietenkin.

1 tykkäys

Illalla tuli katsottua dokkaria jossa Mariana van Zeller tutki pimeitä asemarkkinoita USA:ssa.Täytyy sanoa että oikein pistää pelkäämään mitä tuolla maassa voi vielä tapahtua kun noita hallitusta ja järjestystä vastustavia hörhöjä näyttää olevan maa täynnä.Aseita valmistetaan tilattavissa olevilla laillisilla osilla kokoamalla,tulostamalla muoviosat ym. , aseita ei voi jäljittää ja rahan teko pääasia, välittämättä kelle aseet päätyy.Suurin osa menee eri jengeille ja militanttiryhmille joiden suuri toive on saada aikaan kaaos maassa.Eipä tarvi ihmetellä jos maa seuraavan 5 vuoden aikana ajautuu sekasortoon,oikeastaan riippumatta kumman puolueen ehdokas valitaan presidentiksi seuraavissa vaaleissa.

3 tykkäystä

Missä kohtaa iltaa on optimiaika? Näyttääkö firmat kauniimmilta muutaman olusen jälkeen? Ja taksijonossa kaikki näyttää martelalta?

17 tykkäystä

Käyttääkö kukaan Mastodonia? Twitterin mainostulva ja algoritmi alkaa ottaa pattiin ja tekisi mieli kokeilla vaihtoehtoista alustaa.

Löytyykö sijoituskeskustelua? Ketä seuraamalla pääsee alkuun? Kaikki vinkit otetaan vastaan.

3 tykkäystä

Ja vanhemmat tekevät samaa vieressä. Nooh se on nykypäivää että nykyihmiset kasvattaa algoritmit ja muutama iso teknoyhtiö… eipähän tarvi huolehtia demokratian tuomista haasteista.

9 tykkäystä

Vaikka OMXH ei suoriudu hyvin, täytyy lohduttautua sillä että osingot tulee olemaan hyvät. #osinkopuolue

3 tykkäystä

Vaadin miehelle palkankorotusta! :handshake:t4::heavy_heart_exclamation:

Toivottavasti oli kivat kekkerit, ja nautihan oikeasti viikonlopusta :slight_smile:

4 tykkäystä

Huomasiko kukaan? S&P 500 meni ATH lukemiin. :chart_with_upwards_trend:

4 tykkäystä

Sielä on sama meno jatkunut kymmeniä vuosia. Ei tämä ole mikään uusi asia. Samalla kaikki tietää että kellä tahansa voi olla ase niin jossain määrin se rajoittaa.

Ei tietenkää käy kiistäminen että jenkkien asepolitiikka on lähtenyt ajat sitten täysin hanskasta, mutta ei sille enää oikein voi mitään.

Jos aseiden omistamista yritetään rajoittaa siitä se riemu vasta sielä syntyisi.

1 tykkäys

Joo, ei vaan uskalla laittaa käsiä taskuun, kun joku kuitenkin luulee että nyt se ottaa sen aseen

1 tykkäys

Jeps. Juuri näin. Niihin lukemiin ei kannata ankkuroitua.

Vaikka olisi ollut omistajanakin tuolloin, jos et ole ottanut rahojasi pois tuolloin, et ole tehnyt vielä rahaa muuta kuin paperilla.

Big boys don’t cry over spilled milk.

Jos olisit ottanut rahat pois, olisi pitänyt osata holdata, muutoin aika todennäköisesti ostit vain jotain toista kuplaantunutta osaketta.

Ellet…

Ostanut Stockkaa tai Kempoa. :sweat_smile:

Mutta kyllähän Inderesin foorumilla on sen verran fiksua porukkaa, ettei täällä olla noita kuplaosakkeita huipuilla ostettu ilman, ettei oltaisi otettu aikapäiviä sitten stopplosseja…

P.S. Ostin koronadipistä Sampoa. Harmittaa kun olen myynyt.

2 tykkäystä

Ei. :frowning:

The S&P 500 index rose 1.2 per cent to close at 4,839.81, overtaking a previous record set on January 3 2022. Its intraday value also reached a fresh high of 4,842.07 during the trading session.

2 tykkäystä

ATL olisi ollut jonkin verran isompi uutinen. :wink:

ATH on luontaista ja toistuvaa jatkumoa,
joten eipä tuo isommin hetkauta.

2 tykkäystä

Kaverini Jepa käytti seuraavia indikaattoreita (tai dataa niinkuin itse sanoo), jotka eivät ole ikinä pettäneet ja näin kävi myös tälläkertaa

  • polvileikkauksen jälkeinen vuosi noustaan uuteen huippuun
  • naapuri ostaa uuden lumikolan, jonka moottorivian jälkeinen kuukausi on positiivinen
  • tupla golden showerin jälkeisen allergisen reaktion jälkeinen sairauslomajakso on positiivinen
  • Talitintti jättää talipalloon Timo Jutilan näköisen kuvan, jonka jälkeen teknologiasektori on aina ollut hyvin vahva

Ne piirtää kellä on liitua sanoi Jepa. Kysyin, että entä jos vaan aina veikkaisin nousevia kursseja, kun ne nyt yleensä tuppaavat nousemaan? Jepan mukaan tämä on ok taktiikka, mutta miksi ei käyttäisi tilastollista dataa avuksi? Ei se tarkoita, että aina välttämättä kurssit nousevat polvileikkauksen jälkeen, mutta jos ne ovat aina nousseet sen jälkeen aiemmin, niin silloin tätä dataa kannattaa tottakai hyödyntää.

Stay strong brothers, high five parviäly

22 tykkäystä