Inderesin kahvihuone (Osa 8)

Itse olen työn puolesta ollut sen verran paljon tekemisissä kiinalaisten kollegoiden ja alihankkijoiden kanssa, että korvat on viritetty aika hyvin chinglishin ymmärtämiselle eikä itsellä jäänyt tuosta haastattelusta mitään ymmärtämättä. Sanoisin, että tuo toimari on omassa otannassa helposti parhaassa kymmenyksessä, jossa kuitenkin kaikki ovat kansainvälisen liiketoiminnan parissa työskenteleviä ammattilaisia. :smiley:

18 tykkäystä

Aivan tyypillinen aksentti, hyvin tuota ymmärtää kun on vähän kuullut vastaavia ennen joskin voi olla haastavaa jos ei ole. Muistan itselläni olleen joskus aikoinaan hankaluuksia ymmärtää vaikka vahvalla kiinalaisella tai intialaisella aksentilla puhuvia mutta kun olin ollut vähän aikaa tekemisissä niin hyvä kun ei ko. aksentit tarttuneet minuunkin. :smiley:

9 tykkäystä

Tässä pitää ajatella että ohjelman yleisö / kaikki sijoittajat ei välttämättä ymmärrä alan termistöä myöskään. Katsoin noita tekstityksiä (ei automaattinen), niin ei ollut nekään ihan mennyt nappiin. En tiedä oliko joku oma automatiikka vai tekstittäjä arvaillut sanoja. :smiley:

Aika sinnikäs saa olla virittäessään Nordnetit ja kuukausisäästöt henkilölle (vaikka olisikin oma äiti), jos asenne on luokkaa “ennen kuin menetät kaiken” osakkeisiin liittyen. Ja ikää vieläpä sen verran, ettei tiedä säästetäänkö edes vuosia. Jäljempänä mainitut oman pankin tuotteet olisivat varmasti olleet helpompi ratkaisu.

1 tykkäys

Bloombergin kohdeyleisö lienee paljolti kosmopoliittia ja urbaania raha-alan väkeä. New Yorkissa ja Lontoossa (ja Helsingissäkin jos ei puhuta suomea) ym. saa olla tekemisissä milloin minkäkin aksenttien kanssa joka päivä. :slight_smile:

…ja kyllähän sijoittaja ymmärtää vaikka klingonia kun on rahasta kyse!

1 tykkäys

Ainakin itse voin vielä kirjautua salasanalla, on vähän piilossa; QR-koodin alla on “Valitse
toinen kirjautumistapa” ja sitten pitää vielä painaa “Kirjaudu menetelmällä
käyttäjätunnus ja salasana”

8 tykkäystä

Oma äiti luki QR-koodia puhelimen kameran QR-koodin lukijalla ja ihmetteli, miten ei kirjautuminen Nordnetiin onnistu :smile: Pienellä opastuksella päästiin onneksi tällä kertaa eteenpäin. Kauhulla odotan sitä päivää kun vanhemmilla seuraavan kerran menee puhelimet vaihtoon ja pitää saada verkkopankkien tunnistussovellukset ynnä muut toimimaan uusissa puhelimissa.

1 tykkäys

Miksi Inderesin pörssikalenterissa on Merus Powerin vuosikatsaus merkitty tälle päivälle? Meikäläinen innolla odotteli, että mitä sieltä tulee. Sainkin huomata, että se on julkistettu 8. päivä. Tänään julkistetaan vuosikertomus. Vai onko minulla mennyt nyt termit tai joku muu sekaisin?

1 tykkäys

Ensin usein julkaistaan tärkeimmät luvut (mahdollisesti tilintarkastamattomina) ja sitten myöhemmin koko vuosikertomus kun se valmistuu.

2 tykkäystä

Tuo data taitaa tulla Millistreamiltä ja siinä on välillä häikkää. :S

Jep, tämä vuosikertomus selittänee miksi Merus on tuolla ollut pari kertaa.

2 tykkäystä

Tällaisilla hinnoilla alkaisi suomessakin sähköautokanta lisääntyä. Eiköhän nuo hinnat valu vielä useamman vuoden joten kiirusta kyytiin ei ole

7 tykkäystä

Allekirjoitin tänään elämäni ensimmäisen kokoaikaisen työsopimuksen. Ei alalle mihin kouluja käyty, mutta tässä firmassa tullut useat kesätyöt tehtyä opiskeluiden ohella ja nyt kun vakipaikkaa tarjottiin mikä tuli täysin yllätyksenä niin tuntu enemmän kun hyvältä ottaa se vastaan. Tykännyt täällä aina olla töissä ja mielellään nyt pidemmän pätkän tekee, ennen kuin alkaa muuta etsimään.

Ei tarvi enään käden lämpöisellä opintotuella kitkutella vaan elämäntapa on jatkossa rahvas :grinning:

105 tykkäystä

Nokia julkaisee tiedotteen, jossa mainittu sekä NVIDIA että AI otsikossa ja kurssi nousi vain 2 %. Muualla nousut lasketaan sadoissa prosenteissa, jos edes toinen mainitaan. Nokia pettää näissäkin. Erkkikin taisi nousta enemmän NVIDIA-uutisesta tässä aiemmin. Toki sekin Nokia-sijoittajalle tuttua, että naapurissa kaikki paremmin.

17 tykkäystä

Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut järkevämpää pitäytyä omassa tutussa pankissa, mutta hän itse halusi Nordnetin koska “minä olin siellä”, enkä itse tuolloin vielä ymmärtänyt kuinka pihalla hän olikaan (teki tunnukset itse, valitsi kohteet itse). Toki skarpimpi silloin 3v sitten kuin nykyään, muistutus siitä kuinka nopeasti sitä ihminen sitten voikaan taantua kun se taantuminen alkaa.

@anon86311303
Jep tämä lapsenomainen kiukuttelu on uusi erikoinen piirre, minkä vanhemmissa ihmisissä kohtaa kun heidän pitäisi omaksua jotain uutta.
Kaikilla ei ole edes kyse siitä, että muisti olisi vielä niin huono, pistetään vaan vastaan koko sielun ja ruumiin voimin jostain muusta syystä.

2 tykkäystä

Nykypäivänä monella 70-vuotiaalla on elämää edessään vielä neljännesvuosisata. Tuona aikana voi tulla eteen yllättäviä rahan tarpeita esimerkiksi terveyden reistatessa. Toisaalta joku saattaa säästää vielä vaikkapa maailmanympärimatkaa varten, jos ei aiemmin ole ollut tilaisuutta sellaista tehdä :grinning:

Mikäli haluaa viettää viimeiset vuotensa viihtyisäksi kehutussa vähän kalliimmassa yksityisessä hoivakodissa, niin sekin on aivan perusteltu säästökohde. Kaikkea ei ole pakko jättää jälkipolville.

9 tykkäystä

Eleva Capital hävinnyt listoilta. Voi toki olla vielä jonkunlainen positio mutta position koko jää 0,5 alle joten ei ainakaan listoilla näy. Marshall Wace lisännyt hitusen shorttia. Ako Capital ei muutoksia. :face_with_monocle:

5 tykkäystä

Toisaalta elämän ehtoopuolella se varsinainen sijoitushorisontti - sikäli kuin ei ole perinnöksi sijoittamassa - on varsin vaatimaton. Osakkeet eivät välttämättä ole oikea omaisuusluokka tässä tilanteessa, eikä karhumarkkinasta enää välttämättä kerkeä toipua.

Senpä takia ensimmäinen kysymys ei koskaan ole “kuinka sijoitan pörssiin” vaan “mikä on tavoitteeni”.

6 tykkäystä

On kyllä jännä ilta tulossa.

7 tykkäystä

Raportti tulee käsittääkseni klo 17.00 (UCT-5) eli puolen yön aikaan täkäläistä.

Suosittele mobiilitunnistautumista. Helppo ja turvallisempi kuin verkkopankkitunnistautuminen.

1 tykkäys