Kaikki on Muskin perässä…
Nyt on niin kovaa yritystä, että tästä myönnettäis usein kannustuspalkkio.
Katsoin hetken mielijohteesta tasan kolmen vuoden takaista kahvihuonekeskustelua. Oli laskupäivä, mikä tuntui joistakin virkistävältäkin jatkuvan nousun lomassa. SPACit olivat ottaneet kovaa osumaa helmikuusta lähtien, sitä päiviteltiin. Pavel kritisoi sitä, että kun joku haluaa avautua kovasti laskeneesta salkustaan, aina tulee hybriksessä olevia foorumilaisia kertomaan että ”ai mikä lasku, mun salkku ATH ja dipit kuuluu asiaan”. Jarnis sanoi että salkku muuten hyvässä jamassa mutta Nvidia miinuksella, alkaa olla tankkaushinnoissa. Eka sanoi että ei tässä vielä kunnon kuplaan olla päästy ja ostopapereita riittää. Timontti tiesi kertoa, että Putin oli Tarja Halosen kautta tarjonnut suomalaisille mahdollisuutta alkaa valmistaa Sputnik V -rokotetta, ja järjesti kyselyn, maistuisiko Sputnik. (Reilu 500 vastaajaa, 44% kyllä.) Lähes täysin tuntematon Sijoittaja-alokas laittoi meemin Powellista, taisi olla historian ensimmäinen, sai 5 tykkäystä.
Käytännössä aina kun menen katsomaan parin-kolmen vuoden takaisista keskusteluista edes yhtä päivää, siellä on jotain hersyvän mielenkiintoista. Yksi juttu minkä siinä huomaa on, että me olemme aina äärimmäisen tiukasti kiinni juuri tämän päivän uutisvirrassa. Tulevaisuudesta käsin haluaisi aina kertoa menneisyyden ihmisille, mukaan lukien itselleen, että ajattele nyt vähän laajemmin äläkä tuijota noita päivän kursseja ja uutisia koko ajan.
Jälkiviisaana voin todeta että 3v sitten NVIDIA todellakin oli tankkaushinnoissa
Olikohan tässä jujuna se että porukat käyttivät tätä tapana “nostaa luottoa” nostamatta luottoa oikeasti vaan kortin puolesta tämä oli aivan kuin mikä tahansa luotollinen maksutapahtuma. Luottofirmathan ottavat luottokortin käteisnostoista ylimääräistä (credit-kortilla käteisen nosto esim S-Pankilla 2,5€ + 3% noston määrästä) ja Mobilepaylla pystyit periaatteessa välttämään tämän “maksamalla” kaverille joka sitten antoi käteiset tililtään normi pankkikorttinostona. Eikä MobilePayllä tästä mennyt mitään kuluja, mutta ei tämä voinut olla MobilePaylle oikeasti ilmaista. Rahaahan nuo tekevät veloittamalla kaupoilta jotka hyväksyvät MobilePayn ja tuo asiakkaiden välinen rahaliikenne on vähän sellainen sisäänheittotuote.
Monta kertaa tuli emännälle siirrettyä luotolta rahat ja emännän siirrettyä ne uudestaan minun tililleni, sain siirrettyä ne n.30 päiväksi kasvamaan korkoa Bank norwegianille.
Joo kävi sama itellä. Mut en vaan ollu kattonu noita ohjeita.
Onhan tää silleen kallista, mutta pakko jotain harrastaa kun polvi ei kestä enää jääkiekkoa.
@Jukka_Lepikko ja Nordnetin ostetuimmat sekä myydyimmät osakkeet helmikuussa:
Ei saakeli tuotakaan en ikinä tajunnut Onnittelut löydöksestäsi!
Tuleeks tässä muuten lahjaveron kanssa ongelmia?
Lepikön lausumasta voidaan johtaa että Harviaa olisi pitänyt kauhoa 60€ pinnasta aikoinaan muttei ostaa enää 13€ korvilta.
En nyt oikein saa ajatuksesta kiinni. Jotkut on ostopaikkoja ja jotkut ei.
Eikös piensijoittajia yleensä syytetä performance chasingistä
Myös Indereksen analyytikot näyttävät olevan typeriä tuulipukuja, jotka käskevät ostaamaan yhtiöitä, joiden kurssit laskevat.
Aikajännekysymys. Treidaajat katsovat “momentumia”. Nousu ruokkii nuosua (kunnes se ei enää ruokikaan sitä ).
Tietenkään osakkeen lasku ei ole yksistään hyvä syy ostaa, mutta ei tuo vasen rivi hassumpi yhtiökasa ole pidemmälle miettien… No Citycon kyllä on mutta ihmiset tehköön mitä rahoillaan lystää.
Hesuli on myös niin pieni että käytännössä nuo ostetuimmat ja myydyimmät on samoja nimiä mitkä hölskyy puolelta toiselle.
Ai että. Uusi mestari paikalla . Tässähän ihan jännittää, että koskahan lähetti tuo klubitakin, käyntikortit ja avaimet mestarien loungeen.
Vodkamestari kävi vähän jutttelemassa visiostaan
Juna kulkee mutta täytyy muistaa, että Gazassa on sota vielä, sillä on merkittävää vaikutusta Aallonin liiketoimintaan.
Tekis ihan sikana mieli myydä tappiolla hesulin osakkeet pois ja ostaa jotain jenkkiläistä missä on potentiaalia pitkäaikaiseen kasvuun Eiks tää oo yleinen virhe laskumarkkinassa? Varsinkin kun ei myynyt ajoissa. Ja OST kyseessä niin tuntuu senkin takia pahalta, jos haluaa jotain hyötyjä niin pitäs lopettaa koko tili.
Tässä on se ongelma että jenkeissä ei sitä laskumarkkinaa oikein löydy. Eli vaihdat mörnivän markkinan osakkeita potentiaalisesti vuoren huipulla keikkuviin jenkki(teknoihin) ja pääset laskemaan pulkkamäen uudestaan rahojesi kanssa
Kaikki tietenkin riippuu sijoitushorisontista, mutta ellei tarkoitus ole olla ässä swing-treidaaja, se oikea vastaus lienee hautoa niitä hesulin turskia ja odotella että talous toipuu. Ja matkalla kerätä niitä osinkopuolueen hehkuttamia osinkoja… ja siis tämä yleisellä tasolla ei-sijoitussuositus, koska en tiedä mitä firmoja haudot. Yksittäisten firmojen osalta voi olla perusteita ottaa tappiot ja vaihtaa hevosta. Ei voi tietää.
Onhan tuolla muutamia bongauksia missä potentiaalia pidempään kasvuun: IonQ, Albemarle, SoFi (noita omistan ja tekis mieli ostaa lisää) ja Take-Two Interactive todnäk nousee kohta (ainakin seuraavaan tulosjulkistukseen asti) ja Xetra junior uraani ETF, näissä