Pörssisähkön asiakkaana surkeita kelejä katsoo nykyään kyllä ihan uudella tavalla. Mitä hirveämpi koiranilma, sitä iloisempi mieli - tuutin täydeltä halpaa tai jopa ilmaista sähköä! Eilen Olkiluodon reistaillessa sähkön hinta pomppasi pilviin ja söimme perheen kanssa kylmää riisipuuroa. Kytkin IV-laitteet pois ja lapset töllöttivät vanhoja Mustanaamioita Netflixin sijaan.
Tänään onnen tunne läikähti rinnassa kun näin ikkunasta huojuvat männyn latvat: kohta saunotaan. Laitoin lattialämmityksen päälle ja sähköauton lataukseen.
Sijoitukseni ovat menneet aika surkeasti ja muutenkin maailma tuntuu tarjoilevan iskuja vasemmalta ja oikealta. Mutta paskat kelit, niistä voi nykyään iloita!
Alkuvuodesta @Antti_Jarvenpaa kirjoitteli hybrideistä, jossa oli myös lista korkotasoista. Nuo aiemmat on tehty ainakin jonkinverran matalemman ohjauskoron aikaan, joten ihan normaalilla tasolla vaikuttaa olevan:
PS. jonkun, ehkä sanoman korko taisi ainakin alunperin olla väärin, en tiedä onko tämä korjattu versio.
Toisella yrityksellä toimi. Jos käytät tätä kaavaketta, käytä heti aluksi +358-muotoa oman puhelinnumerosi ilmoittamiseen. Suomen 0x0- muodon korjaamisen jälkeen ei toiminut. Voisiko kaavaketta kenties virittää siten, että hyväksyy molemmat, kun suomalaisillehan se on tarkoitettu?
Käyhän testaamassa. Ei kerrota tällaisia ohjeita Kyberturvallisuuskeskuksen kaavakkeella.
Mistä me muuten tiedetään, onko yllä keskusteluketjussa annettu linkki ylipäänsä linkki Kyberturvallisuuskeskukseen? Tsekkaako Inderes foorumin linkkien turvallisuuden? Riittäkö loppukäyttäjän päässä, että on F-Secure käytössä?
Eri boksi. Tuossa kysellään ongelmanumeroa. Myöhemmin kaavakkeessa kysellään ilmoittajan tietoja. Ongelma onkin, jos varsinaisen tapauksen yksityiskohdat kerrottuaan koko homma tyssää siihen, ettei kaavake hyväksy ilmoittajan omaa puhelinnumeroa. Luulisi viranomaiselle riittävän, kun saa kaikki muut tiedot, joiden perusteella etsiä ihan itse virkatyönä sen puuttuvan puhelinnumeron. Mikä hauskinta, olisi voinut valita myös anonyymin vastauksen, mutta sehän ei toki Juurikille käy.
Kerrataan: koko ilmoitus ensin tyssäsi lähettämisvaiheessa (Lähetä-painiketta painamisen jälkeen) tietoteknisiin lillukanvarsiin, mutta palkittu työnsankari Juurikki (surullisen)kuuluisan peräänantamattoman sinnikkyytensä takia kävi koko prosessin läpi toisenkin kerran, tällä kertaa käyttäen +358-muotoa, ettei kaavake taas menisi pysyvästi sekaisin 0-alkuisesta puhelinnumerosta.
Joo, oli kyllä rasvaisen kalaruoan kanssa näinkin edukkaaksi juomaksi oikein hyvä. Yleensä näitä halvempia ylenkatsotaan, ja ihan syystä. Ei tämä mitään omaa lemppariani Taittingeria ole, mutta kuten sanoin 3/5.
Kryptossa sapettaa se, että ehkä noin vuonna-89 koitin monopoli-rahasta tehdä pennien arvoisia. Mutta ei kukaan, ei edes isäni ostanut ensimmäistäkään lappua pennilläkään.
Itseasiassa eipä ostanut edes osuutta pyramiidi hömppään mun alle.
Eih, mikä ansa. Kirjoitin selvästikin liian poliittisen viestin tavalliseen maailmaan ja Sijoittaja-alokas siirsi sen vähintäänkin moraalisesti arveluttavaan paikkaan: