Oluttuopin pohjasta sitä on moni ennustellut vaikka mitä. Harvemmin on tainnut toteutua, kuten on ajateltu. Oddsit on kovat!
Ensimmäinen uutuuslonkero. Inflaatio iskenyt, tämä maksoi baarissa 4 euroa, kun muut maut ovat 3,50 euroa.
Pidän kovasti siitä, että täällä paikallisessa on riittävän lämmin istuskella terassilla, juttuseuraa löytyy halutessa suomeksi ja valikoimasta löytyy esimerkiksi kahdeksaa eri makua lonkeroa. Hinnatkin edullisempia kuin Verohelvetissä.
Alkuperäinen ennustajahan en ollut minä. Lähinnä vain totesin että olen toista mieltä. Tämä on melko itsestään selvää kun olen longina suhteellisen isolla positiolla.
Olet varmaan tässä shorttina?
Viimeksi tästä ennusteltiin kuukausi sitten.
Mikäli tulkitsen kasausohjetta oikein, kolmen punaviinilasillisen jälkeen hylly kasaa itse itsensä.
Tai kuuden. Laskutavasta riippuen.
Olen jumissa, koska en tiedä tarkoittaako ruotsalainen tässä kolmea vai kuutta punkkulasillista.
Jeesatkaa nyt kamut. Tämä ei saa mennä pieleen.
Ensimmäistä vaihetta toteutettu jo yli 30%.
En itse asiassa käy ikinä kauppaa hesulissa. Shortteja oli tänään NVDA ja SMCI ja tarjosi mukavan 3.34%:n buustin salkkuun.
Seurasin Nestettä vain ihan mielenkiinnosta kun kuukausi sitten jengi osti kaksin käsin ja hehkutti joka ketjussa miten halpaa on. Totesin silloin, ja totean edelleen, että TA:n vinkkelistä lappu menee alaspäin, ja on melko ikävää buustailla aloitteleville sijoittajille jotain pelletasojuttuja jotka sitten vaikuttaa ostopäätöksiin.
Tässä taas tuo day time framen kuvaaja, näyttää hieman eriltä kuin yo. 1kk.
Pelletasojutut > TA
Jokainen tekee oman sijoituspäätöksensä, osakkeen liikkeitä ei voi meistä kukaan ennustaa.
Ei hätää. Meillä sopuleilla on oikeasti mukana uusiutuvat öljyt
Hienon Mikko Mäkisen haastattelun jatkoksi huomasin vielä että Rauli on haastatellut yli tunnin ajan Anders Oldenburgia:
Olen lukenut kaikki Andersin blogitekstit viimeisten 18 vuoden ajalta. Phoebus on myös ainoa aktiivinen rahasto jota olen omistanut. (Se tekee tosin vähemmän kauppaa kuin passiiviset rahastot.) Anders on hyvä sijoittaja, mutta se ei ole tärkeintä minulle, vaan se blogin laatu, rehellisyys, objektiivisuus, läpinäkyvyys. Kaikki mahdolliset virheet ruoditaan, sellaisetkin joita kukaan asiakas ei olisi välttämättä olisi voinut huomata.
Tätä ennen olin tainnut nähdä hänestä pari-kolme noin kymmenen minuutin videohaastattelua. Nyt sitten tällainen. Kiitos! Molemmat miehet pure class.
Jep. Sopulit tosin eivät ole laumaeläimiä:nerd_face:. Lampaat kylläkin ovat
Osui taas silmään huippuesimerkki Suomen laatujournalismista. Osaako joku arvata, mikä lehti on jättänyt sanan Ecuador pois otsikostaan? (Onhan se nyt tylsempää että se on tapahtunut jossain muualla eikä Suomessa )
Voin antaaa vihjeenä että olen yliviivannut tiedot kaikista noin yhtä pitkillä viivoilla, sillä yhdessä on huomattavasti lyhyempi nimitunnus kuin muissa.
. Vastaushan on siis luonnollisesti HS
Kyllähän jokainen voi niitä ennustaa, oikeaan osuminen on sitten toinen juttu.
Juuri näin. Ei täällä kukaan ole toisen varainhoitaja. Jos ostaa jonkun peesissä jotain firmaa, sijoitusteesi katoaa täysin, kun esikuva myykin osakkeensa kahden päivän pitoajan jälkeen.
Noihin samoihin aikoihin itse kritisoin aika paljon peesaamista, mutta sillekin tyylille löytyi paljon puolustajia. Enää tuskin niin paljoa😄
Suomalaiset yritykset valittaa aina että joutuu maksamaan paljon veroja. Täytyy muistaa että aina voi myös mennä paljon huonommin.
Alla ote Kolumbialaisen öljyporarin maksamista veroista.
Tarkoitus oli tuoda julki yrityskohtaista tuloveroa, eikä kokonais-verotusta mihin on laskettu mukaan myös sen duunarin ostaman leipäpaketin verokertymä, hänen autovakuutuksen verokertymä ja hänen perjantai iltaisen oluen verokertymä ym…
Teoriassa näin, käytännössä
Piti kokeilla itsekin. Pappa on tietenkin kehityksessä mukana.
Eri näköistä kun juttelee AI:n kanssa lontooksi: