Inderesin kahvihuone (Osa 9)

Podissakin mainittu Alice Schroederin Snowball on mielestäni paras. :smiley:

16 tykkäystä

Ketkäs niiltä isoilta teknoilta ostaa niiden tuotteita ja palveluita?

1 tykkäys

Sijoituskästin H1- ja Q2-luvut:


14 tykkäystä

Kyllä sitä osaa välillä säikähtää, kun kroppaan tulee sellaista uutta äkillistä oireilua, mitä ei ole ennen ollut…

9 päivää sitten nukkumaan mennessä haukottelin makoisasti, mutta kun suuni pistin kiinni, niin vasen leukanivel raksahti ikävästi. :face_with_spiral_eyes: Sivuutin asian siinä ja kävin nukkumaan. Aamulla herätessä aivan järkyttävää rahinaa ja naksumista leukanivelestä, joka herätti viimeistään huolta, kun aloin aamupalaa syömään.

Ensin kolme päivää yritin elää asian kanssa ja toivoin, että paranisi, mutta ei mitään, naksui niin perkuleesti. Sitten aloitin googlettelun avustuksella leukajumpan, eikä sekään auttanut. Siinä sivussa tein myös sen pahimman mahdollisen, eli omadiagnoosin itselleni googlettelun perusteella ja päätin, että mulla on nivelpussi siirtynyt väärään paikkaan, joka palautuu oikealle paikalleen, kun suun avaa. Omadiagnoosia vahvisti tuntemukset, joita harjoitteiden ohessa huomioin. Parin sekunnin haukottelustako tulisi nyt loppuelämän vaiva…?! :scream:

Noh, tämän viikon maanantaina lampsin Oralille ja sain seuraavalle päivälle, eli eiliselle, hammaslääkäriajan. Kerroin tilanteen ja otettiin kattava röntgenkin leuasta ja hampaista. Kaikki näytti hyvältä, leukanivelet on paikoillaan, hampaat näytti terveiltä ja kaikki kunnossa. Ainoaksi ohjeeksi hammaslääkäri ihan omakohtaisesta kokemuksesta kertoi, että aina kun naksuu, niin hieroo pyöritellen ihan sitä nivelen kohtaa, niin se käy helpottamaan. Ja niinhän se tekikin, jo eilen illalla enää muutama naksahdus nivelessä ja tänään aamulla söin aamupalan jo ilman yhtäkään naksuntaa. Jos vaiva uusiutuu, niin samalla menetelmällä sen saa poiskin. :partying_face:

Mitäkö tästä taas kerran opin? Noh, ainakin sen, että haukottelen jatkossa varovaisemmin. Ja sen, että ei pidä panikoida, eikä missään nimessä lähteä googlettelemaan itselleen minkään valtakunnan diagnooseja. Jos oire vaivaa, eikä rauhoitu, niin aina ammattilaisen luo, maksoi, mitä maksoi. Minulle se maksoi 135 euroa hammasröntgenistä, mutta samalla saatiin tietää myös hampaiden kunto tarkemmin, eli hyvään tarkoitukseen meni se raha. Hammaslääkärilläkin oli kivasti pelisilmää, eikä ottanut maksua itse visiitistä, eli maksoin vain hammasröntgenin hinnan. :tooth:

40 tykkäystä

Ohhoh…salkussa tapahtuu eikä pörde ole vielä edes auennut :crazy_face::crazy_face:

Screenshot_20240814-075349~2

13 tykkäystä

Optimistin tulkinta olisi, että Kamuxin Ruotsin liiketoiminta kääntyi keväällä huolestuttavan nopeasti erinomaiseen suuntaan, ja siten Pajuharju haluaa lisähaastetta käänteen jatkamiseen irtisanomalla Ruotsin toimitusjohtajan.

19 tykkäystä

Tecnotree-ketjuun liittyen, muutama kysymys jäi minulle auki:

  • Aikooko @Pohjolan_Eka edelleen matkustaa Intiaan “selvittelemään” asioita ja järjestetäänkö foorumilla lahjusrahakeräys, jotta kaikki tarvittavat ovet aukeavat hänelle?

  • Onko Padma jo ostanut kaikki lupaamansa osakkeet ja millä valuutalla maksu tapahtui, Nigerian nairallako?

  • Järjestääkö Inderes seuraavaksi Padma-päivän, jossa foorumilaiset voivat tentata toimitusjohtajaa kymmenen tunnin ajan? Luonnollisesti Padman oma halukkuus tällaiseen on sivuseikka!

Disclaimerina vielä, en omista Tecnotreen osakkeita🙂

48 tykkäystä

Kyllä on ollut tuskainen sijoitusvuosi tuottojen kannalta, mutta ilokseni olen vähän kuronut nasdaq 100 vertailuindeksin nähden eroa kiinni… Ja olen sentään plussalla… Mitähän loppu vuosi vielä tarjoaa, nyt kai jo käännetään katseet 2025 tuloksiin ja hei, kun ollaan 2025 puolella menty joku kk niin pitää katsoa jo laskevaa korko ympäristöä ja paranevan taloiskuvaa ja 2026 kertoimia? Mitä?

Eli sijoitetaan itsemme nyt 2025 huhtikuulle vaikka ja katsotaan siitä 2026 puolelle?

Japanin monttu näköjään kurottu umpeen kanssa.

Vuotta pelastaa mm. Efecte ja innofactor ostotarjoukset ja salkun isoimpien positioiden hyvä suoritus. Isot miinukset israelista ja tutustu tappiota voxtur ja oroco…

Ilman niitä olisi aika fantastista menestystä… Mutta roikutaan, niissä on niin isot verovähennyksetkin, että en ole tohtinut vielä myydä, kun ne on voimassa 5-10v. Mutta mulla on 2022 tappiota vielä paljon käyttämättä.

Tällaista tajunnan virtaa. Ps. Pelasin tässä välissä 3500 peliä shakkia päästen 1600 rating Iin ilman taktiikoita, en jaksa opiskella, niin jatkan pelailua, mutta olen tässä ehkä 6kk nyt taas ollut kiinnostuneempi käyttämään aikaa osakkeisiin!

15 tykkäystä

Tosi kiva idea tuo pitchaus kilpailu ketju! Kannatan sitä ehdottomasti. Voisin ehkä itsekin sinne heittä vaikka Inpost sa Puolasta, jos jaksan, vaikka ollaankin melkein 200% noustu pohjilta.

3 tykkäystä

Niin siis kuten ketjussa mainitsin niin mulla on pitkään ollut jo suunnitteilla lomamatka Intiaan ja ostin liput jo, joten kyllä mä tuolla käyn. Tosin jos kaikki noi firmat on etätyöfirmoja niin ei siellä kuitenkaan välttämättä ole hirveesti nähtävää :smiley:

Mitään rahakeräyksiä ei todellakaan lähetä järkkäämään :see_no_evil:

31 tykkäystä

Osta eka sitten tinidatsol 1 g giardian häätöön sieltä Suomessa sen saa vaan erikoislääkärin luvalla. :smiley::pray: Namaste!

Varo bamboo massage ja jos menet sinne tietyn yhtiön konttorille. Intialaiset voi vihaisena olla aika brutaaleja.

Olen ollut yli 5kk lomailemassa Intiassa 3. Erässä, mutta kaikenlaiset ameebat ja giardian kyllä nykyisin estää matkat sinne.

Tosi mielenkiintoinen maa ja kuin monta maata jos matkaa eri suunnilla. Etelä jäi tutustumatta minulla.

Ps. Gujarat on kuin pohjoismaat ilman tinkimistä siellä pakistanin kyljessä (olin joskus Diu nimisessä paikassa). Siitä on kyllä aikaa. Tai no ei nyt ehkä ihan pohjoismaat, mutta Intian mittakaavassa.

6 tykkäystä

Millä miettimisajoilla @viljo muuten pelasit!? Pelimäärästä päätellen, 5 minuutin tai jokin increment-viritys(jokaisesta tehdystä siirrosta saa lisäaikaa esim. 2 sekuntia).

1 tykkäys

Paljon 10 Min per pelaaja ja jonkin verran 3min+2sekuntia /siirto. Pääasiassa 10 Min.

Saatan vähän jäädä jumiin jos jostain innostun, mutta en tosiaan jaksanut opiskella joskus 25 vuotta sitten omisti sellaisen paksun shakki kirjan ja pääsin pogo. Com sivustolla yli 1750 ratingiin.

Saa nähdä pääsenkö näin pelaillen vielä tuonne. En ollut pelannut iki aikoihin ollenkaan, niin aika vaikeaa oli siellä 1000-1200 tasoissa kin.

Olen huomannut, että shakki kertoo hyvin aivojen vireystilan, kun välillä sakkaa kovasti eikä millään pärjää ja toisina päivinä pelaa aivan erinomaisesti.

Saatan hävitä välillä vaikka 6 peliä putkeen ja jos idea olisi parantaa ratingia, niin silloin ei kannattaisi pelata, mutta eipä minulla ole siinä tavoitetta. Paitsi tietysti salaa lyödä tuo 1750 uudelleen…
:smiley: Mutta sitä en optimoi.

4 tykkäystä

10 tai 15 minuutin peliaika on ehdottoman suositeltava, mikäli on hiukankaan shakillisia tavoitteita. 5 minuuttia tai 3+2 on oikeastaan vain opitun toistamista, mitään luovia ratkaisuja et noin lyhyillä miettimisajoilla pysty saamaan aikaan vaan refleksipohjaisesti lähinnä tapahtuvat siirrot. Usein noilla netin pelialustoilla voi myös ratkaista parin-kolmen siirron mittaisia tehtäviä, se on varsin kehittävää puuhaa, oppii erilaisia kuvioita(englanniksi pattern), jotka säännönmukaisesti toistuvat peleissä.

4 tykkäystä

Niinpä. Ja asiasta marmattamisen sijasta Alma Media voisi itse panostaa siihen tutkivaan journalismiin näiden pörssiyhtiöiden kohdalla. OmaSP:n osalta täytyy antaa kyllä ko. mediatalolle tunnustusta monista laadukkaista artikkeleista. Joskin niihinkin kyllä pätee se, että tätä foorumia lukemalla on samoista asioista ollut jo aiemmin perillä :slight_smile:

15 tykkäystä

Kauppalehdeltä pienet damage controllit kun foorumilaiset löytävät tietoa paremmin kuin toimittajat. Tuohon väitteeseen kurssin vedättämisestä, jos markkinan mielipide olisi selvästi väärä sisäpiirillä olisi suuri insentiivi ostaa itse kaksin käsin osakkeita alennuksesta. Onneksi on Inderes ja foorumi :heart_eyes:, josta löytää laadukkaampaa ja syvällisempää tietoa kuin talousmediasta, jossa puhuvat päät juoksevat päivän polttavasta aiheesta toiseen.

30 tykkäystä

Ehkäpä tässä alkaa tottumaan Hesulin kyntämiseen kun laitoin itselleni euro-määräisen tavoitteeni omalle pääomalle Nordnetissä tälle vuodelle. :wink: Se nimittäin tuli täyteen tänään. Tietty oman osansa varovaisuudesta voipi selittää myös alkuvuoden kestänyt lomautus ja sen jälkeen alkanut vanhempainvapaa joka on kieltämättä hillinnyt sijoituksiin käytettävissä olevaa rahavirtaa :thinking:

money (1)

16 tykkäystä

Eli voin poistaa sen lähettämäsi Oma SP:n tilinumeron ?

24 tykkäystä

Yrityskauppojen tiedottamisesta. Onko tässä nyt ohjeet epäselviä yhtiöille vai onko se vaan välinpitämättömyyttä / laiskuutta yhtiön johdolta? Case Teknopuu. Ostetaan 3 M€ liiketoimintaa ja jätetään tiedottamatta. Teknopuun markkina-arvo 73 M€. Verrataan vaikka Googleen (Alphabet) jonka markkina-arvo n. 2 T€. Jos laitetaan samat suhteet, niin onko kuinka todennäköistä, että Google jättäisi tiedottamatta jotain 82 B€ yrityskauppaa? Ja vielä kaikki nuo seikat ostetun kohteen liittyeen ja kuinka tämä osto rahoitetaan jne. joka mielestäni antaa vielä lisää tarvetta avoimuuteen. Toimitusjohtaja eilen haasttatelussa vastasi tähän vaan “only couple of millions” kun kysyttiin että miksei tiedotetta tullut. :frowning:

Yritän siis ymmärtää, että onko kyseessä joku mätäomena vai onko Fivan ohjeissa jotenkin epäselvyyttä mistä pitää tiedottaa ja milloin? Yritin kaivata ohjeet mutta en kyllä nopeasti löytänyt niitä tämän asian osalta.

12 tykkäystä

Sisäpiiritiedolla tarkoitetaan täsmällistä ja julkistamatonta tietoa, joka liittyy suoraan tai välillisesti liikkeeseenlaskijaan ja jolla, jos se julkistettaisiin, todennäköisesti olisi huomattava vaikutus arvopaperin hintaan.

Tecnotree väistänee vastuun sillä, että toteavat kaupan niin pieneksi etteivät koe sillä olevan vaikutusta osakekurssiin. Padma asuu Dubaissa norsunluutornissa, joten häntä ei sieltä muutenkaan saa vastuuseen vaikka Fiva tekisi mitä. Edes Danko Končaria ei olla saatu haettua EU-maa Kroatiasta Hercules-kuljetuskoneella Kakolanmäelle, vaikka kaverilla on tuomio pörssirikoksista.

Suomen laki ja valvova viranomainen on niin hampaaton, että mitään käytännön seuraamuksia ei näistä sekoiluista tule koitumaan. Sijoittajan on syytä hyvinvointivaltioon luottamisen sijaan miettiä ihan ite, että kannattaako niistä kymmenistä tuhansista mahdollisista osakkeista juuri tähän kohteeseen laittaa niitä salkun roposia.

32 tykkäystä