46/60
Polttimo Group on vuonna 1883 perustettu mallas- ja mallasuutevalmistaja ja perheyritys jonka kotipaikka on Lahti.
Mallasyhtiö Viking Malt valmistaa maltaita olutpanimoille ja viskitislaamoille. Mallastuksessa viljanjyvät - useimmiten ohraa mutta myös vehää, ruista ja kauraa käytetään - ensin kostutetaan jolloin ne alkavat itää ja jyvien tärkkelyksestä syntyy sokereita, sitten itäminen keskeytetään kuivaamalla.
Mallastyyppejä on tarjolla 65 erilaista plus räätälöidyt versiot. Erot syntyvät käytetyn viljan lisäksi idättämisen ja kuivaamisen eri parametreista ja esim. mahdollisesta savustamisesta. Vuotuinen tuotantokapasiteetti on 620000 tonnia. Tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Liettuassa ja Puolassa. Yhtiö on alallaan Euroopan 4. suurin ja maailman 8. suurin.
Konserniin kuuluu myös paljon pienempi Senson joka valmistaa ohra-, ohramallas- ja palkokasvipohjaisia uutteita elintarviketeollisuuden käyttöön.
Viime vuonna Polttimon liikevaihto oli 386 M€ ja tulos 11.3 M€. Henkilöstöä oli 314.