Mitä Peter Thiel ajattelee Euroopasta. 
https://x.com/BowTiedMara/status/1829508216319037826
Kun ajattelen elämääni siitä, mitä muistan - 80-luvun alusta - tähän päivään, niin Suomessa oli jonkinlainen toivon ilmapiiri 90-luvun lopulla, kun lama oli selätetty ja talous kasvoi kohisten Nokian vetämänä. 80-luvun lopulla oli vähän samaa, juuri ennen kuin lama iski.
Sen jälkeen on koko “elämä” ollut yhdestä kriisistä toiseen rämpimistä, ainakin jos uutisiin uskoo. 90-luvun alku olikin kauheaa, toisille enemmän ja toisille vähemmän mutta kaikki saivat osansa. Sitten näytti vähän aikaa siltä, että Suomi on siirtynyt kultaiseen aikaan vuosina 1995-2000. Elämässä oli toivoa. Kuin enteenä tulevasta, Venäjä kävi kaksi sotaa Tsetseniassa, mutta kukaan Putinia ja Garry Gasparovia lukuunottamatta ei vielä ennakoinut tulevaa.
Mutta keväällä 2000 tuli teknokupla ja dot .com osakkeet romahtivat. Tämän jälkeen Suomessa vielä jaksettiin uskoa Nokiaan, vaikka muu teollisuus kärsi osaajapulasta Nokian kuoriessa parhaat päältä. Talous meni Nokian siivellä ylöspäin, mutta se piilotti kansantalouden rakenteelliset ongelmat, jotka tulivat ilmi myöhemmin.
2005 alkaen alkoi metsäteollisuuden alasajo ja Itä- ja Kaakkois-Suomi ovatkin olleet muutosturva-aluetta viimeiset parikymmentä vuotta kun paperi- ja sellutehtaita on suljettu muutaman vuoden välein ja viimeiset tiedot kertovat, että alasajo syvenee tulevina vuosina ja Suomi maksaa miljardeja sakkoja viime vuosikymmenen metsähakkuista. Ne paperikoneet, joita ei ole sammutettu, ajavat nyttenkin puoliteholla. Ensi vuosikymmenellä eivät ehkä ollenkaan.
2008 tuli Eurokriisi, Lehman Brothersit kaatui, Kreikka meinasi lähteä EU:sta ja 13 vuoden deflaatio alkoi. Suomen syntyvyys oli kääntynyt laskuun jo kolme vuosikymmentä aiemmin, mutta ikäluokkien pieneneminen alettiin huomata jo yleisestikin. Samana vuonna Venäjä teki invaasion Georgiaan. Suomen BKT:n kasvu pysähtyi, eikä ole juuri liikkunut siitä viimeisen 16 vuoden aikana.
Kuusi vuotta myöhemmin - 2014 - Ukrainassa nähtiin toivon kipinä kansan hylätessä autoritarismin Maidanissa, mutta Ukrainan sota alkoi heti Sotsin olympialaisten jälkeen. Suomessa taisteltiin läpi Kataisen-Stubbin hallitusten, jossa ensimmäinen pakeni kesken pääministerikauden muihin hommiin ja toinen kompuroi itsetehdyistä ongelmasta toiseen ja lopulta äänesti omia esityksiä vastaan kauden lopussa. Stubb seurasi Kataisen jalanjälkiä ja pakeni ulkomaille 2015 toivoen, että kukaan ei muista niitä sotkuja enää sadan vuoden päästä. Hämmästyttävää kyllä, toive toteutuikin vajaa vuosikymmen myöhemmin.
2015 Sipilän hallituksen johdolla yritettiin saada Suomi kasvuun ja kaapista kaivettiin Keskustan 90-luvun työreformi, jonka päälle lätkäistiin uusi nimi. Ohjelma ajettiin osittain läpi massiivisten lakkojen saattelemana ja seuraavat hallitukset purkivat nekin muutokset, mitä oltiin tehty. Suomen velanotto ja tulot olivat lähes tasapainossa 2017, mutta pian sen jälkeen velkapato repesi.
2020 tuli Korona ja suuren kriisin saattelemana kansa kerääntyi lipun ympärille ja lipunkantajana toiminut Sanna Marin nousi rokkistaraksi ja hammasta purren piti natisevan hallituksen koossa läpi sulkujen ja rajoitusten. Rahaa jaettiin jokaiselle, joka osasi sitä pyytää. Piikki oli auki.
Vain kaksi vuotta myöhemmin kesken kuumimman koronapandemian Venäjä kiihdytti Ukrainan sotaa massiivisella hyökkäyksellä, Suomen teollisuus jätti miljardien investoinnit Venäjälle, kuihdutti kaupankäynnin ja valtio investoi miljardeja aseisiin. Sote hallintouudistus saatiin läpi ja rahat loppuivat jo ennen kuin alueet olivat toimintavalmiina.
2023 perustettu hallitus yritti sulkea velkapiikkiä ja lähes yleislakkojen kaltaisista vastatoimista huolimatta sai läpi muutoksia ja uuden budjetin, joka oli vain 12 miljardia alijäämäinen. Purra on ottanut Niinistön 90-luvun lamavuosien viitan päälleen ja kertonut jokaiselle jolla on korvat, että “Rahaa ei ole, eikä tule”. Suomalaiset eivät ole koskaan olleet yhtä rikkaita kuin nyt, mutta koko maa on kuin omissa hautajaisissaan. Harva näkee valoa tunnelin päässä ja ne jotka näkevät, sanovat että siellä tulee juna.
Saksalla oli 1945 ainakin se etu, että heillä ei ollut mitään ja kaikki piti rakentaa. Suomella 2024 on se taakka, että meillä on liikaa ja mitään ei voi rakentaa. Paras mitä me voidaan tehdä, on Thieliä mukaillen “Kick the can down the road and hope for miracle”.
Vai voimmeko tehdä muuta?
