Kiitos linkistä, vaikkakin se viekin lakiin vuodelta 2016. Niin paljon ei ole aikaa, että viitsisi kaivaa 1970-luvun alun lakia, koska näyttää nykylainsäädäntökin olevan tarpeeksi viranomaisystävällisesti kirjoitetulta.
Löytyi tällainen kohta ko. laista:
"Edellä 55 §:ssä säädetyistä vaatimuksista voidaan lisäksi poiketa seuraavissa maallikkotöissä:
- enintään 250 voltin nimellisjännitteisten asennusrasioiden peitekansien irrotus ja kiinnitys, yksivaiheisten pistotulppien, liitosjohtojen, jatkojohtojen ja sisustusvalaisimien asennus-, korjaus- ja huoltotyöt sekä näihin rinnastettavat työt; - - "
Sisustusvalaisimet on ihan erikseen mainittu, mutta valitettavasti vain asennus-, korjaus- ja huoltotöiden osalta, joten poikkeus ei koske sisustusvalaisimien valmistusta omaan käyttöön eikä varsinkaan myyntiin. Laista saattaisi löytyä lisätietoa omaan käyttöön vs. myyntiin -erosta, mutta lukekoon itse yllä linkitetystä laista se, ketä kiinnostaa.
Puoli vuosisataa sitten eräs Juurikin silloin tuntema henkilö väkersi lasista ja metallista sisustusvalaisimia, mutta joutui lopettamaan, kun joko laki tai viranomaisohjeistus muuttui. Muistikuvat ovat hatarat, joten on parempi olla sanomatta, kumpi. Katkeruus jäi parhaiten mieleen.
Lasia ja metallia ei yleensä pidetä helposti tulipaloja aiheuttavina materiaaleina. Samaan aikaan Anttilasta sai ostaa riisipaperivarjostimia hintaan 6 mk 90 penniä, mutta nepä tulikin Kiinasta, jossa turvallisuusasiat on aina vimpan päälle kunnossa.
Suomessa laki on kaikille sama, mutta viranomaisten laintulkinta vaihtelee, joten eri puolilla Suomea laki on vaikutuksiltaan erilainen. Analogia: ei muuten ole vielä saanut Juurikki pysäköintisakkoja, vaikka Tampereella paljon parkkeeraakin. 
Mainitun sisustusvalaisimia väkertäneen, nyttemmin edesmenneen, henkilön tuotoksia näkee vieläkin aina muutaman vuoden välein kirppareilla, joten tuotannon määräksi voisi kuvitella muutama sata ennemmin kuin muutama kymmenen. Pitäisiköhän ensi kerralla vastaan tullessa ostaa, sillä nythän ne on mainittu somessa, joka takaa tuotteelle jatkuvan tasaisen arvonnousun tästä ikuisuuteen. 
Kyse on kodin käyttötavarasta. Harmi kun vaatisi hieman itsekuria, että oppisi pitämään esteettisesti viehättävänä niitä rumia tekeleitä. Auttaisikohan jos keksisi uuden termin tai peräti uuden tyylisuunnan, kuten “60/70-lukujen pienteollinen ITE-nikkarityyli”? 
Ps. Mikä ihmeen ITE? Mitä ITE-taide on? - Ite-taide