Inderesin osakkeenomistajien nimitys- ja palkitsemistoimikunta

Kokemuksesta olisi minulle varmasti henkilökohtaista hyötyä, mutta uskon myös olevani kykeneväinen tehtävään.

Pääsyy on, että olisi hienoa tehdä töitä kivojen ihmisten, arvostamani yhtiön ja yhteisön parissa.

Nämä asiat eivät ole oikein toistensa vaihtoehtoja. Inderes elää yhteisöstä, ja yhteisö elää Inderesistä. Ne ovat symbioosissa. Jotta Inderes voi ajatella omistajien etua, sen täytyy ajatella yhteisön etua. Yhteisön edun vastaiset päätökset ovat pitkässä juoksussa haitallisia myös omistajien ja yhtiön kannalta.

Inderes on silta eri yhtiöiden ja sijoittajien välillä. Jos sijoittajajoukon koko pienenee, sen tarjoaman palvelun laatu heikkenee.

Jokainen tekee omat sijoituspäätöksensä. Ei ole syytä mitenkään erityisesti edistää Inderesin omistajuutta yhteisön joukossa. Listautumisen myötä kaikilla halukkailla on mahdollisuus omistaa palanen Inderesistä.

En oikein mitään mieltä. Korkeintaan anonymiteetin salliminen on rikkaus. En koe sitä uhkana.

Nimettömyys mahdollistaa esimerkiksi osakkeiden pumppaamisen. Tähän on kuitenkin paljon parempiakin ratkaisuja, jotka täällä jo toimivat hyvin.

Omalla nimellä ja naamalla esiintyminen eivät ole mikään avain onneen. Tämän pystyy nopeasti todentamaan FB:stä tai IG:stä😁

Mielikuvitukseton ja vakava versio: Inderes-yhteisö on monikansallinen ja värikäs. Meillä suomalaisilla on leikkimielisiä maaotteluita Ruotsin, Tanskan ja Norjan piensijoittajien kanssa.

Saamme analyysiä kattavasta joukosta pohjoismaisia yhtiöitä ja monella kielellä.

Haasteitakin on ollut. Moderaattoreita tarvitaan lisää, ja rekrytointeja on saatettu tehdä reaktiivisesti ongelmien synnyttyä.

Sitten oikea ja humoristinen versio.

Yhteisö on kasvanut niin suureksi, että se on nielaissut Suomen lähes kokonaan.

@Sijoittaja-alokas on valittu Suomen presidentiksi. Hän vahvistaa hallituksen, jonka ministereinä nähdään monia foorumiaktiiveja.

Diplomaattinen @Mauri hoitaa pääministerin tehtäviä. Hänellä on samaan aikaan kaikkien puolueiden että kansalaisten kunnioitus.

@Pohjolan_Eka on puolestaan Suomen historian radikaalein ja tekeväisin valtiovarainministeri.

@Masse taas on saanut urheilu- ja kulttuuriministerin salkun. Pohjoisen ladut ja rinteet eivät ole koskaan ollut vastaavassa kunnossa.

Ulkoministerin salkun saa luonnollisesti @Aili , jolle reissaaminen ja kovat neuvottelut ovat olleet jo ennestään tuttua puuhaa.

Ps. Pahoittelut, että viesti tuli monessa osassa. Kännykän kanssa on välillä tämmöistä😞

28 tykkäystä