Osakesijoittaminen

Infrarakentaminen

, ,

Onko foorumilla infrarakentamisen yhtiöitä tarkastelevia threadeja?

Pieni kiinnostus aiheeseen on, kun on katsellut Tampereen ratikan rakentelua, jossa YIT ja NRC Group (entinen VR Track) vahvasti läsnä… Pohjoismaiset megatrendit ja ilmapiiri menossa raideliikenteen kasvattamisen suuntaan.

Sen verran tässä NRCtä tutkinut, että toimii Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Paria osaria kun katselen, nii näyttäisi tulleen lunta tupaan epäonnistuneissa projekteissa ja yrityskaupan sulattelua. Osakkeen voimakkaan laskun taustalta löytyy myös aiemman yhtiön perustajan eli aiemman CEO:n osakkeiden dumppaus. Ovat myös ostaneet omia osakkeitaan koronan vaikutusaikana.

3 tykkäystä

Hyvä avaus, mietin itse juuri että voisi avata ketjun tälle jossa voisi seurata Infraelvytyksen syntymistä, käänteitä ja vaikutuksia eri yhtiöihin. Ainakin kotimaan pörssissä YIT ja SRV tästä voivat hyötyä. Toisaalta infran osuus rajallinen molemmilla koko bisneksessä, SRV:llä muistaakseni vain 8% liikevaihdosta Inderesin raportin mukaan joten mahdollinen Infraelvytys voi hautautua kaupallisen rakentamisen taantuman alle helposti näillä

Italian siltaromahduksien aikaan pisti silmään yritys niiden takana.

https://www.marketwatch.com/investing/stock/atl?countrycode=it

Pienellä panoksella hyppäsin NRC:n kelkkaan. Tainnut tuo omien osakkeiden osto liittyä julkistettuun työntekijöiden osakeohjelmaan. Sisäpiiri on ainakin mukana.

https://nrcgroup.com/investor/stock-exchange-notices/details/?id=E44E149D8529FD7A

Lopullisen päätöksen tein kuitenkin, koska hyvä tuttu on noilla hommissa ja kertoi, että koronan vaikutukset olleet ehkä jopa positiivisen puolella! Kuulemma osaavaa työvoimaa vapautunut ja hakenut NRC:lle hommiin Suomessa. Kaiketi nyt jotain vaikutusta ollu koronallakin, mutta ei vissiin YT:tä ole tarvinneet, mitä nyt noita yrityskaupparönsyjä.

YIT:stä avasin tuossa viime viikolla position myös.

Rakentaminen kuin rakentaminen. Ihan yhtä veristä se kilpailu on näissäkin hankkeissa riippumatta siitä millä nimellä sitä halutaan kutsua

Mielenkiintoisempana näen tahot, jotka operoivat näitä kohteita. Raiteet, tullitiet, satamat, sähköverkot itsessään ovat luonnollisia monopoleja ja usein tuottoisia kohteita omistajilleen, ei rakentajille

1 tykkäys