Investors House johdon omat liiketoimet

Investors Housen johtajat Petri Roivainen ja Tapani Rautiainen ovat ostaneet perustamansa Ikaalis-Invest Oy.n nimiin Ikaalisten Kylpylän kiinteistöt. Kauppa käsittää n 30.000 neliötä ja on toteutettu Investors House Oyj.n liiketoimien liitännäisenä.

Oliko kauppa niin edullinen, että sitä ei voitu jättää Investors Houselle? Muutenkin herättää ihmetystä, että pörssiyhtiön johto operoi samalla alalla ja samassa yhteydessä kuin johtamansa yhtiö. Catella Oy:n mukaan kauppa on toeteutettu samassa portfoliossa Investors Housen kauppojen kanssa.

https://oivaseutu.fi/ikaalis-invest-oy-on-kylpylan-uusi-omistaja/

7 tykkäystä

Tässä vielä linkki Catellan tiedotteeseen.

Kieltämättä erikoisena pidän minäkin! Pörssiyhtiön johdossa heillä tehtävä toimia haukkana markkinalla IH:n eduksi. Jos samaan aikaan tekevät samaa asiaa samalla hiekkalaatikolla omaan lukuunsa, herää tietysti kysymyksiä. Kilpailevat IH:n kanssa? Hoitelevat IH:n siivellä omia busineksiaan? Jos kauppa oli hyvä, miksei mennyt IH:lle - jos ei, niin miksi olisivat hankkineet itselleenkään?

Oli totuus kuinka puhtoinen hyvänsä, harmaata aluetta ja sumuista näkyvyyttä tuollainen on sijoittajalle. Joten soisi heidän pitäytyvän IH:n kautta tehtävässä kiinteistökaupass/kehityksessä ja sijoittavan henkilökohtaisesti saman hiekkalaatikon kiinteistöihin vain IH:n osakkeita ostamalla…

1 tykkäys

Yleisesti IH:n liiketoimintaan kuuluu sijoituskohteiden strukturointi eli yhtiö on mukana esimerkiksi suurissa kiinteistöjärjestelyissä joissa kiinteistöportfolio jaetaan pienempiin osiin ja niille etsitään erilliset ostajat. IH saa tästä sitten palkkion itselleen. Tällainen järjestely oli meidän arvion mukaan esimerkiksi vuonna 2016 kahden toimistokampuksen osto Technopolikselta. Se että IH on siis mukana järjestelyssä, jossa se ei itse osta kaikkia kiinteistöjä ei ole poikkeuksellista.

Se, että toimitusjohtaja ja HPJ ostavat tässä osan kiinteistöistä itselleen herättää toki huomion. Se ettei kohdetta ostettu IH:lle voisi johtua esimerkiksi siitä, ettei se täytä IH:n sijoituskriteereitä tai myös yksinkertaisesti siitä, ettei yhtiö pystynyt rahoittamaan kauppaa. Tiedotteista voi päätellä, että Ikaalisten vuokrattava pinta-ala oli noin 25 000 neliötä (Porin ja Kotkan hotellit oli 4654 neliötä ja koko järjestely noin 30 000 neliötä). Mikäli Ikaalisten kiinteistöjen kauppa toteutettiin samalla neliöhinnalla kuin Porin ja Kotkan hotellit (n. 408 euroa) niin kauppahinta oli karkeasti noin 10 MEUR. Tuo Ikaalisten kokonaisuus on myös meidän käsityksen mukaan sellaisessa kunnossa, että se tarvitsee peruskorjauksia. Nämä voisivat olla esimerkiksi 5 MEUR (200e/neliö). Näin ollen investoinnin koko 15 MEUR olisi merkittävän kokoinen eikä tämänkokoisen kaupan rahoitus olisi välttämättä helppoa IH:lle hotellikauppojen ja Vaasan äsköttäisen kerrostalon oston jälkeen.

3 tykkäystä

Tuo on kilpailevaa liiketoimintaa IH:n kanssa ja siksi mielestäni erittäin kyseenalaista. Työsopimuksissa ihan normaaleilta palkollisilta kielletään työnantajansa kanssa kilpailevan liiketoiminnan harjoittaminen. Lisäksi jos TJ ja HPJ harjoittavat tämän kokoluokan kiinteistösijoittamista omilla henkilökohtaisilla pääomillaan, herää väkisinkin kysymys kumman taseeseen, IH:n vai omaan, ne parhaat sijoitukset pyritään tekemään…

1 tykkäys

Aamulehti täsmentää ostajayhtiön nimeksi Ikaalia Invest Oy.

"Ikaalia Investin omistus jakautuu kahtia niin, että Roinisen ja Rautiaisen omistama Maakunnan Asunnot oy omistaa 51 prosenttia ja Roinisen perheen sijoitusyhtiö Corecapital 49 prosenttia.

–Näemme Ikaalisten kylpylässä potentiaalia, Roininen perustelee kiinteistökauppaa."

Hyvä, että johtajilta löytyy pätäkkää, kun työnantajan resurssit loppuvat.

Mitenkä he sivutoiminaan ehtivät hoitaa tuommoisia bisneksiä, kun pörssiyhtiön johtaminenkin on aika vaativaa?

4 tykkäystä