Osakesijoittaminen

Investors House -ketju

Eikös tämä näytä erinomaisen halvalta osakkeelta tällä hetkellä?

1 tykkäys

Tätä lisätty eilen. Odotan, että 25.11.19 tulee hyvä osari ja kurssi korjaa ylöspäin.

Antaakohan IH positiivisen tulosvaroituksen Q4 aikana, koska yhtiö osti merkittävän toimitilakiinteistön Tikkurilasta? Yhtiöhän antoi “teknisen” EPRA negarin ksäkuussa, kun se oli myynyt Porin hotellikiinteistön ja yhteensä noin 100 kerrostaloasuntoa Loviisassa ja Hämeenlinnassa.

Q4:lla ja H1/2020:lla jaettaneen Ovarot pois. Saadaan IH:lle taas yhtiön profiilia paremmin vastaava kurssitaso, kun roska lähtee pois taseesta. Inderesin 20.8.2019 arvion mukaan “Luovutusten myötä IH:n osakekohtainen EPRA nettovarallisuus laskisi noin 7,2 euroon (Q2’19:7,9 euroa).” Puolen vuoden sisään on siis luvassa mahdollinen Ovaro -osinko (tuotto n. 25%) ja käteisosinko arviolta 0,25e (4%).

Ei taida Tikkurilan kiinteistöt vielä posaria tuoda mutta antaa kasvua niin pääsee Jesse kääntymään positiivisen puolelle.

Toivottavasti odottavat Ovaron kurssin nousua ennen kuin jakaavat osakkeet. Menee tase aika kuralle jos nyt jakavat.

Sitä saattaa joutua odottelemaan pitkään…

2 tykkäystä

Taas hyvä tulos. Kyllä se posari sieltä tulee.

Edelleen tyytyväisenä kyydissä ja jopa tuntuvasti lisäsin! :100:

Kyllä posarin pitäisi tulla. Tarvii “vain” 665 k€ Q4:sella. Kun Q3:sella oli 731 k€.

Roininen sanoi Q3 julkistuksessa mm…

  • Ei näe riskejä tälle vuodelle -> viittaisi posariin
  • Palveluliiketoiminta on taseessa hankintahinnalla.

Luulen, että Jesse tulee huomenna nostamaan tavoitehintaa ja kääntymään lisää suositukseen, koska viimeisen päivityksen jälkeen.

  • Uutta kannatavaa kasvua tulossa (Tikkurila case)
  • Palveluliiketoiminta kehittynyt hyvin (Selkeästi arvokkaampi kun tasearvo)
  • Tuottokiinteistöt rahasto sai markkinointiluvan
  • Ovaron tilanne/näkyvyys/hinta parantunut
2 tykkäystä

Lisää -puolelle käännyttiin, mutta tavoitehinta ei noussut kuin 0,10 euroa. Luotan siihen, että kun Ovarot on jaettu pois ja posari ilmoitettu, niin saadaan tason nousu osakkeeseen (pidemmällä aikavälillä). Kuinka paljon se on ja kauan siihen menee, niin sitä en uskalla veikata. Toisaalta kuten forumilla sanotaan: aika on hyvien yritysten puolella ja niitä toisia vastaan.

Hyvältä vaikuttaa!

1 tykkäys

Nordealta oli eilen tullut “commissioned equity research”, jonka mukaan Investors Housen “fair value” on 5,7-9,5 euroa. Ei suositusta tai hintaa. Kokonaisuudessaan on positiivinen pöhinä tekstissä.

1 tykkäys

IH jakaa Ovaro-osakkeita n. 460.000 kpl joulukuussa. Irtoamispäivä on 10.12.2019. Yhtiölle jää jaon jälkeen lähes 2 milj. osaketta ja Ovaro säilyy Investors Housen osakkuusyhtiönä. Rupesin miettimään, että miksi osakkeista halutaan jakaa näin pieni osa? Onko tälle jokin kirjanpidollinen tms. syy? Oletettavasti loput jaetaan sitten Q1. Inderesin rapsassahan tämä muistaakseni mainittiin, että kaikkia ei jaeta kerralla. Sinällään odotuksen mukainen tiedote siis.

1 tykkäys

Yksi syy taustalla voi olla riskien hajautus. Ovarolla erääntyy 20 MEUR merkittävä jvk -laina ensi huhtikuussa ja on olemassa riski että tämän jälleenrahoitus ei onnistu järkevin ehdoin ja Ovaro joutuisi turvautumaan tämän lainan rahoittamiseksi epäedullisiin tappiollisiin kiinteistömyynteihin => Ovaron osakekurssi laskisi => IH joutuisi kirjaamaan entistä suuremman kirjanpidollisen tappion Ovaro-omistuksen luovutuksesta (sehän riippuu Ovaron senhetkisestä osakekurssitasosta). Luovuttamalla jo nyt osan Ovaroista tämän riski pienenee hieman ja toisaalta säilytetään mahdollisuus sille että jos Ovaron osake nouseekin vuonna 2020 niin sitten Ovaro-luovutuksen tappio on pienempi.

Ovaron omien osakkeiden ostot myös tukee osaketta ja samalla IH:n Ovaron osakkeiden jakoa, joka on hieno kädenojennus kaikille osapuolille. Osakkeen omistajille, IH:lle ja Ovarolle. Kääntää yhtiötä uuteen nousuun vaikeassa maastossa. IH riskit samalla pienenee.

1 tykkäys