Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 2)

Kyllä tämän Kamuxin kanssa on tullut tehtyä ihan puhdas sijoitusvirhe, ei sillä että olisin sen tajunut nyt vasta… Siltikin se olisi pitänyt huomata aiemmin, vuosia sitten…

Liikevaihto kasvoi kauniisti vuoteen 2021 asti, jonka jälkeen se on ollut vaatimatonta:

  • Liikevaihdon kasvu vuosina 2021-24 on 2,5%
  • Vuosina 2018-21 kasvu on ollut hurjat 21,1%

Entä oman pääoman tuoton kehitys samana aikana? Saman ikävä trendi

Jos perataan asiaa maakohtaisesti, huomataan seuraavaa:

Näyttökuva 2025-5-27 kello 17.36.44

Ruotsin kasvu alkoi yskähtelemään jo vuonna 2022 (kannattavuus jo hieman aiemmin), jonka jälkeen Ruotsissa ollaan lähdetty häviämään markkinaosuuksia kiihtyvään tahtiin kilpailun kovetessa. Jos trendi ei pääty suht nopeasti, uskon tai ehkä enemmänkin toivon Kamuxin laittavan länsinaapurissa lapun luukulle. Ehkäpä tämän vuoden jälkeen on valinnan paikka.

Saksan suhteen yhtiö tuntuu olevan luottavaisempi johdon kommenteista päätellen. Itse näen tässä vähän samoja vaaran merkkejä, mitä Ruotsin kohdalla olisi pitänyt nähdä menneinä vuosina.

Huolestuttavinta tässä kaikessa on Kamuxin syömähampaan, Suomen, heikkenevä kehitys.

Kamux on oppikirja esimerkki oppikirjasta ”Laatuguru”, jossa todetaan ”Ensimmäisiä laadun heikkenemisen merkkejä voi olla yllättävä markkinaosuuden menetys…” Ja niinhän se on mennyt.

Miten tästä eteenpäin? Itse irtautuisin ulkomaantoiminnoista, niihin on heitetty jo riittävästi rahaa; ”dont throw good money after bad”. Jäljelle jää Suomi, johon johto voisi kiinnittää täyden fokuksensa, sillä sitä Suomen liiketoiminta tuntuu nyt kaipaavan. Tämä olisi iso strateginen muutos yhtiölle, mikä tarkoittaisi myös uutta kipparia viemään yhtiötä kohti uutta strategiaa.Tässä skenaariossa näkisin myös purkautuvaa arvoa. Tosin en pidä tätä todennäköisenä, Ruotsista saatetaan hyvällä säkällä lähteä, mutta Saksasta tuskin ihan pian.

Mitä muuta opittavaa Kamuxissa voisi olla, kuin yllättävä markkinaosuuden menetys. ROE antoi laatuvaikutelman, laatu perustui Kamuxin listalleottoesitteen mukaan mm. alhaisiin kiinteisiin kuluihin ja nopeaan varastonkiertoon – kustannusedut onkin yksi vakiituneista kilpailuedun lähteistä. Miten kävi, kun kilpailijat huomasi huoukuttelevat tuotot käytettyjen autojen markkinalla? Kilpailuedun kestävyyttä alettiin testaamaan – kestävä se ei ollut, vaan kopioitavissa.

27 tykkäystä