Minulle ei jäänyt tämän päivän uutisista kovin hyvä maku. Selitän miksi.
Kun korona iski ja löi Saksan kivijalkamyymälät kiinni, niin moni täällä näki asian yllättävän neutraalina, niin myös minä. Jotkut kritisoi sitä, että täällä väännetään negatiivisetkin asiat positiivisiksi. Mielestäni sulut eivät olleet kuitenkaan isossa kuvassa kovin merkityksellisiä, Kamuxin digitaalinen liiketoimintamalli on kuitenkin Saksan maalle ehdoton vahvuus ja saattoi isossa kuvassa vauhdittaakin Kamuxin leviämistä. Jokatapauksessa, kyse oli ulkoinen tekijä, jolle Kamux “ei voi mitään”, mutta johon se sopeutui erinomaisesti suhteessa kilpailijoihin.
Tämän päivän uutiset eivät olleet ulkoisia Kamuxista riippumattomia tekijöitä. Kuten on todettu, 3,7M alaskirjausta ei pidä verrata liikevaihtoon, vaan liikevoittoon, koska se raha on suoraan osakkeenomistajilta “pois”. Uutinen tuosta ja Saksan maajohtajan poistumisesta (potkuista?) tuli täytenä yllätyksenä.
Saksan markkinat on alusta asti tiedetty erittäin haastaviksi ja luonteeltaan hyvin erilaiseksi markkina-alueeksi suhteessa Suomeen ja Ruotsiin. Tämähän oli se syy, miksi Kamuxin Euroopan valloitusta jotkut epäilivät. Tähän asti Kamxin Saksan tarina on edennyt hienosti ja Q3/2020 oli hieno osoitus kun tulos kääntyi jo niukasti plussalle. Korona luonnollisesti verotti Q4/2020 ja Q1/2021, mutta isossa kuvassa se on yhdentekevää (kts. ylempää suppeat perustelut).
Tämän päivän uutiset toivat ensimmäisen selkeän tahran Kamuxin Saksan valloitukseen. Etenkin pääjohtajan pois lähteminen kielii valitettavasti siitä, että Saksan valloituksen suhteen ollaan viime kuukausina epäonnistuttu. Isoa kuvaa se ei tietenkään heti tuhoa, mutta kyllä se yksityissijoittajan näkökulmasta (joka ei ole sisäpiirissä) kasvattaa riskitasoja Saksan valloituksen hidastumiseen tai jopa epäonnistumiseen. Riskitasoja nostaa myös se, että tämän päivän uutiset jättivät paljon kysymysmerkkejä siitä, mitä todella on tapahtunut. Näitä kysymyksiä onkin käsitelty jo tässä ketjussa, joten en niihin nyt palaa. Minulla on kova luotto Kalliokoskeen toimitusjohtajana, mutta hänkin tarvitsee vahvan maajohtajan Saksaan ja sellaista Kamux ei selvästikään ole löytänyt.
Koska itse ajattelen sijoittamisessa niin, että riski on epävarmuutta ja sitä, että en ymmärrä mitä omistan, niin minulle Kamuxin riskitasot nousivat tänään.
Salkkua käsittelen aina kokonaisuutena. Kamux on salkkuni 2. suurin omistus. Makrotilanne, tekninen analyysi, tämän päivän uutiset (jotka kohottivat minun strategiassa Kamuxin riskitasoja) ja Kamuxin viime aikojen kohonut arvostus saivat minun laskimessani aikaan sen, että kevensin positiotani tänään hiukan alle 17,5e hintaan yhteensä 25 % kokonaispositiosta. Toivottavasti Q2-tilaisuudessa tähän saadaan selvä tilannekatsaus ja mielelään uuden maajohtajan julkistus.