Kamux - Kannattavuusparannusta metsästämässä (Osa 1)

@Thomas_Westerholm illa lipsahtanut tekstiin tammikuun kappalemäärä helmikuun sijaan. Noita tilastoja käytettyjen autojen kaupasta kuukausittain puhdistettuna kuluttajien välisellä olisi mukava saada jatkossakin :+1:

2 tykkäystä

Tämä kuulostaa ainakin omaan korvaan järkevältä. Käsittääkseni myyntihinnat reagoivat autokaupassa ostohintoja nopeammin muutoksiin markkinahinnoissa, mikä voi hidastaa varaston täydentämistä Teslojen osalta.

Kieltämättä alkuvuosi on autokaupan osalta sujunut odotuksiani paremmin ja varmaan laajemminkin Suomen ja Yhdysvaltain kulutus yllättänyt ennustajat. Älä kuitenkaan lupaudu tässä vaiheessa hyppäämään. :blush:

Jos Kamuxin autojen myyntihinnat korjaavat alas Auto1 tapaan 15 % (esim hintojen deflaation kautta ja kysynnän siirtyessä edullisempiin autoihin) on liikevaihdon osalta paljon kirittävää kappalemäärissä. Suomen tapaan jenkeissä myynti alkoi kuluvana vuonna käytettyjen autojen kaupassa vahvasti, mutta viime viikkoina myynti on hidastunut. Se voi johtua sääolosuhteista, mutta toinen tekijä voi olla käytettyjen autojen heikentynyt saatavuus. Varastoarvojen perusteella 2023 aloitettiin vuosia 2020 ja 2021 paremmasta asemasta, mutta autokauppojen varastotasot ovat nyt edellisvuosia matalammilla tasoilla. Niukkuus voi Yhdysvalloissa selittää hintojen kääntymistä takaisin nousuun, jos kysyntä pitää pintansa.

Pohjoismaissa en usko heikon saatavuuden toistaiseksi aiheuttavan haasteita, koska Ruotsissa autokauppiaiden varastot tuntuvat paisuvan heikon kuluttajaluottamuksen keskellä. Vroomin datan perusteella käytettyjen autojen varastonkierto toimialalla olisi helmikuussa noussut 76 päivään, kun se oli lokakuussa vielä 60 päivää. Heikko kruunu ja autojen hyvä saatavuus Ruotsissa tukee luonnollisesti Kamuxin sisäistä myyntiä.

Jep, markkina tuntuu pitävän pintansa odotuksiani paremmin. Joulukuun negarista jäi sellainen kuva, että kysyntä heikompaa kuin käytettyjen data antaa luulla ja autokauppiaat puskevat varastoa pihalle lähes millä hyvänsä, mutta kuluttaja vaikuttaa ainakin toistaiseksi olevan yllättävän hyvässä hapessa. Huomenna tarkoitus selvittää kuinka kannattavaa tämä alkuvuoden myynti on ollut ja missä määrin se on ollut varaston tervehdyttämistä (mm. Teslan leikattua hintojaan).

Melko tuntemattomilla vesillä ollaan, kun kuluttajaluottamus oli joulukuussa historiallisen matalalla tasolla, inflaatio jyllää ja Euroopassa nostetaan korkoja ennätysvauhtia. Markkinaosuuteen liittyen on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Kamux on tyypillisesti kasvattanut myymäläverkostoaan, mutta tänä vuonna se saa lievää vastatuulta myymäläverkoston kutistuessa nettomääräisesti kahdella (pienellä) myymälällä.

Korjasin tuon :+1: . Puhdistan kuluttajan välisen kaupan oikein mielelläni, mutta valitettavasti autokauppojen osuutta myynnistä raportoidaan melko epäsäännöllisesti (vuositasolla Autoalan Tiedotuskeskus jakaa sen kyllä jälkeenpäin). Laitoin viime vuonna Autoalan Tiedotuskeskukselle pyynnön, että sitä jaettaisiin säännöllisemmin ja ehkä toiveeseeni on vastattu. Tammikuussa he kertoivat myös käytettyjen autojen kauppiaiden varastotason laskeneen ”hieman”, mutta autokauppojen varastotasojen kehityksestä olisi myös todella kiinnostava saada säännöllisiä lukuja.

43 tykkäystä

Sakalla helmikuun myynti +24% viime vuoteen verrattuna.

Seurantani mukaan Sakan kappalemääräinen varasto oli helmikuussa noin 20% viime vuotta matalammalla tasolla, joten varaston on täytynyt kiertää erittäin hyvin.

32 tykkäystä

En aivan täysin niele tuota Auto1 selitystä -15% hinnanlaskujen vaikutusta liikevaihtoon. Yksikkö kohtaisena kyllä, mutta kun tuo auton hankinta tahtoo olla hyvin tunnepohjainen päätös. Tarkoitan että mikäli on ajatellut ostavansa 30-35k auton, niin helposti hintojen laskiessa nälkä kasvaa (varusteet, km, tms)

Dieselien tuonti oli Sakalla ja Kamuxilla jäissä Q4:n ajan vaikka kysyntä oli jo siirtynyt sähköstä niihin, nyt niitä on alkanut virtaamaan todella paljon. Olen puolisen vuotta katsellut ostaa tuoretta käytettyä MB E mallia, Kävin taannoin Sakalla ja Kamuxilla myyjät tarjosi ei-oota. Yksi myyjä päivitteli että ylihintaisia sähköautoja hallissa vaikka niille ei ole ostajia, dumppasivat alihinnalla väkisin ulos vuoden vaihteessa. Nyt on tullut useampiakin sopiva tarjolle kumpaankin ketjuun ja tuontiautoja kaikki.
Sakalta yritin ostaa pari viikkoa sitten meni kahdessa päivässä kaupaksi, Kamuxille tuli sopiva viikko sitten meni päivässä kaupaksi, olivat Nettiauton halvimmat vastaavilla kilometreillä joten siksi menivät heti. Mutta nyt niitä näkyy tulevan virtana nettiautoon, olisi jo useampikin sopiva tarjolla.

Sinänsä hiukan outoa laittaa tuontihanat kokonaan kiinni muutamaksi kuukaudeksi vaikka kysyntää oli, mutta tilanne on nyt normalisoitunut. Veikkaisin Kamuxin osakkeelle reipasta nousua keväälle, mutta tilinpäätöksessä muutos ei todennäköisesti vielä näy, sähköautojen dumppaus varmanakin näkyy heikennyksenä vielä.

11 tykkäystä

Jos moderaattorit sallii, niin pieni veikkaus ennen aamun tilinpäätöksen julkaisua.

Mikä on Kamuxin Q4 2022 EBIT-marginaali eli liikevoittomarginaali?

  • alle -1%
  • -1%-0%
  • 0%-1%
  • 1%-2%
  • 2%-3%
  • yli 3%
0 äänestäjää

Tässä historiatiedot:

Edit: Oikea vastaus 0,7% (oikaistu 0,9%). Onnea voittajille!

54 tykkäystä

Joo no Q4/22 oli vaikea Kamuxille ja siitä on jo kaksi tulosvaroitusta saatuna. Eli turha odottaa komeita lukuja, siksi myös kurssi on 5€.

Mutta toivottavasti saadaan kunnolla infoa & ohjeistusta vuodesta 2023. Nythän on pientä osviittaa siitä että pohjat on nähty käytettyjen kaupassa.
Ei peliä ole menetetty, vaikka aamun luvut, mitkä ovat muuten jo aika vanhoja, eivät miellyttäisi.

3 tykkäystä

Haastavassa markkinatilanteessa Kamuxin liikevaihto laski ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi

Loka-joulukuu lyhyesti:

  • Liikevaihto laski -8,7 % ja oli 222,9 milj. euroa (244,1)
  • Bruttokate laski -25,9 % ja oli 21,2 milj. euroa (28,6) eli 9,5 % (11,7) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto laski -76,6 % ja oli 2,1 milj. euroa (9,0) eli 0,9 % (3,7) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -82,7 % ja oli 1,6 milj. euroa (9,4) eli 0,7 % (3,9) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä laski -12,2 % ja oli 14 681 autoa (16 728)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski -10,9 % (16,0)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,00 euroa (0,18)

Tammi-joulukuu lyhyesti:

  • Liikevaihto kasvoi 3,3 % ja oli 968,7 milj. euroa (937,4)
  • Bruttokate laski -7,1 % ja oli 94,1 milj. euroa (101,3) eli 9,7 % (10,8) liikevaihdosta
  • Oikaistu liikevoitto laski -44,4 % ja oli 17,5 milj. euroa (31,4) eli 1,8 % (3,3) liikevaihdosta
  • Liikevoitto laski -39,0 % ja oli 17,0 milj. euroa (28,0) eli 1,8 % (3,0) liikevaihdosta
  • Myytyjen autojen määrä laski -8,0 % ja oli 62 922 autoa (68 429)
  • Vertailukelpoisten liikkeiden myynti kasvoi 0,6 % (19,1)
  • Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos olivat 0,27 euroa (0,49)
  • Hallitus ehdottaa, että vuodelta 2022 jaetaan osinkoa 0,15 euroa per osake (vuodelta 2021 jaettiin osinkoa 0,20 euroa per osake). Ehdotettu osinko on 55 % tilikauden osakekohtaisesta tuloksesta.

Markkinatilanne jatkui haastavana myös vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä. Kuluttajien luottamus Suomessa oli vuoden lopussa alimmillaan kolmeenkymmeneen vuoteen ja suurempia hankintoja pohdittiin entistä tarkemmin. Tämä näkyi käytettyjen autojen vaisuna kysyntänä ja markkinan supistumisena kaikissa toimintamaissamme. Ensimmäistä kertaa Kamuxin historiassa konsernin liikevaihto laski verrattuna edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen. Heikentyneestä myynnistä huolimatta säilytimme vuosineljänneksellä markkinaosuutemme kaikissa toimintamaissa, ja vuositasolla onnistuimme edelleen kasvattamaan liikevaihtoa.

Vuosineljänneksen valopilkku oli kaikissa toimintamaissa hyvänä jatkunut integroitujen palvelujen myynti ja bruttokatteen positiivinen kehitys Saksassa. Onnistuimme hyvin myös varastoon sitoutuneiden pääomien hallinnassa ja omavaraisuusasteemme on hyvä.

Heikon kappalemääräisen myynnin lisäksi liikevoittoa alensi odotuksiamme huomattavasti alhaisempi autokate. Suomessa jatkoimme toisella vuosineljänneksellä aloitettua työtä varaston sopeuttamiseksi kysyntää vastaavaksi. Vaisu kysyntä ja runsas tarjonta etenkin sähköautoissa ja muissa kalliimman hintaluokan autoissa johti myyntihintojen laskuun, mikä näkyi toteutuneessa autokatteessa. Ruotsissa liikevoittoa heikensi myös uusien myymälöiden avaamiseen liittyvät kustannukset. Saksassa autokate kehittyi positiivisesti. Yleisesti heikentyneen kysynnän myötä käytettyjen autojen saatavuus parani olennaisesti toisella vuosipuoliskolla ja ostomarkkina normalisoitui.

Voimakkaista kysynnän heilahteluista huolimatta autokannan sähköistyminen jatkui vuonna 2022 ja Suomessa ja Ruotsissa jo valtaosa uusien autojen rekisteröinneistä on ladattavia hybridejä tai sähköautoja. Käytettynä myytävistä autoista suurin osa on edelleen polttomoottoriautoja, mutta yhä useampi käytetty auto on ladattava hybridi tai täyssähköauto. Kamuxilla myymiemme hybridi- ja sähköautojen määrä kasvoi 6 % verrattuna vuoden 2021 viimeiseen vuosineljännekseen ja 21 % verrattuna koko vuoteen 2021.

Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta jatkoimme suunnitelmallisesti strategiamme mukaisia panostuksia kasvuun ja avasimme lokakuun alussa Ruotsissa Nyköpingin ja Kalmarin myymälät. Työskentelimme aktiivisesti myös myymäläverkoston kehittämiseksi Saksassa ja 10.2.2023 kerroimme avaavamme huhtikuussa 2023 uuden myymälän Kölnin lounaispuolelle Düreniin. Jatkoimme myös verkkopalvelujemme pitkäjänteistä kehittämistä. Työskentelyn painopiste tämän erityisen haastavan vuosineljänneksen aikana oli perusasioissa - autojen ostossa ja myynnissä sekä varaston hallinnassa. Haluankin kiittää kaikkia kamuxlaisia niin Suomessa, Ruotsissa kuin Saksassakin heidän panoksestaan tässä poikkeuksellisen haastavassa markkinassa.

Tiedotustilaisuus:

Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä osoitteessa Financial Statements Bulletin (englanninkielinen klo 11.00) Tilinpäätöstiedote 2022 (suomenkielinen klo 12.00)

38 tykkäystä

Eipä tässä isoja ylläreitä enää tuon negarin jäljiltä ollut.

Negarissa annettu ohjeistushan oli:

Vuonna 2022 Kamux odottaa liikevaihdon olevan yli 950 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi oikaistun liikevoiton olevan noin 16-20 miljoonaa euroa.

Ja koko vuoden luvut oli 969 ja 17,5M€.

Tulos on tällä hetkellä aika heikolla tasolla, mutta ei tätä tosiaan näytä pakkaselle saavan edes tällaisella kvartaalilla.

Ohjeistus:

Näkymät vuodelle 2023
Kamuxin vuoden 2023 oikaistun liikevoiton odotetaan kasvavan edellisestä vuodesta 2022, jolloin oikaistu liikevoitto oli 17,5 milj. euroa.

Eli pohjat pitäisi olla nähty tuloksen puolesta. Indehän ennustaa tälle vuodelle vielä huonompaa tulosta kuin 2022

67 tykkäystä

Nyt ihmetyttää miksi Saka pystyy parantamaan verrattuna edelliseen vuoteen mutta Kamux ei? Mitä Kamux tekee väärin?

5 tykkäystä

Aivan karmea tulos. Mielenkiintoista nähdä, millaisia muutoksia tekevät. 1,5 vuoden aikana tapahtunut johto- ja ostoryhmän poislähtö ei ole tehnyt kovin hyvää.

12 tykkäystä

En kyllä itse tuota kutsuisi karmeaksi. Aika lailla mitä odotettiin negarien jälkeen. Itse salaa pelkäsin että kvartaali valahtaisi tappiolle, mutta tämä onnistuttiin välttämään.

25 tykkäystä

Saksan bruttokatekehitys jälleen valopilkkuna. Q4:llä tehtiin bruttokatetta Saksassa lähes 2300€ per myyty auto. Integroidut palvelutuotot kasvoivat Saksassa Q4:llä 0,9M€ → 1,9M€. :+1:

Saksa bruttokate Q4 2022

38 tykkäystä

Mutta odotetun karmea tulos :slight_smile: . Ei tässä ainakaan omasta mielestäni ollut mitään yllättävää enää. Jos ajatellaan että aiempi liikevaihdon ohjeistus oli >1000M€ ja tämä negarin jälkeinen >950M€ niin tuo 969M€ on kutakuinkin tuon 950-1000M€ puolivälissä ja sama juttu oikaistu liikevoitto 17,5M€ on kutakuinkin tuon viimeisimmän haarukan 16-20M€ puolivälissä.

Eli jos odotti merkittävästi parempaa tulosta niin ei ollut ilmeisesti huomannut tuota joulukuun viimeisen päivän negaria :slight_smile:

Ohjeistuksessa on huonoa se, että se on todella epämääräinen eikä liikevaihtoennustetta anneta ollenkaan. Toisaalta mikä on ehdottomasrti positiivista on se, että kannattavuuden nähdään paranevan tänä vuonna. Tämä tietysti antaa sitten mahdollisuuden niille viime hetken negareille jos haluaa negailla :smiley:

58 tykkäystä

Tässä näistä Kalliokosken mainitsemista valopilkuista. Varsinkin kun tarkastellaan koko vuoden lukuja niin Saksan bruttokate on kehittynyt aivan valtavan hyvin ja mennyt jopa ruotsin ohi prosenteissa. Uskon edelleen, että kun markkina normalisoituu niin Saksan potentiaali alkaa todella realisoitua.

Ja tässä integroiduista palveluista. Mukavaa pientä kasvua kaikissa maissa mutta Saksan rahoituspalvelujen osuus täälläkin erityisenä valopilkkuna. Aletaan kohta jo lähestyä Suomen ja Ruotsin tasoja.
Screen Shot 2023-03-03 at 9.17.37

41 tykkäystä

Miten siihen karmeuteen vaikuttaa se, oliko odotettavissa? :smiley:

Tulee olemaan haastavaa kääntää tuon kokoinen laiva. Esim nyt tammi-helmikuun Teslavarastontyhjennys - joista lähtökohtaisesti jokainen auto mennyt isolla tappiolla.

Mielenkiintoista!

6 tykkäystä

Mikko Mäkinen on myös kommentoinut Kamuxin tulosta. :slight_smile: :point_down:

76 tykkäystä

Ehkä huolestuttavinta Kamuxin kannalta on markkinaosuuden kehitys, joka on oman kirjanpitoni mukaan seuraava prosenttiyksikköinä.

SUOMI
YoY -0,3%
QoQ 0%

RUOTSI (Kaksi uutta myymälää Q4)
YoY +0,2%
QoQ -0,1%

SAKSA (Hampurin alue)
YoY -0,4%
QoQ -0,3%

Onneksi kaunis aamu tekee Kamux-kahvista vähemmän kitkerän.

71 tykkäystä

Laitatko sen Sakan tuloksen niin on helpompi vertailla jos olet sen jo tehnyt.

3 tykkäystä

Tuosta Mäkisen mainitsemasta varastosta:


Vaihto-omaisuuden arvonalennuksissa ei mitään dramaattista.

Varaston rukkaamista uuteen asentoon on selvästi jatkettu.

Myös toimenpiteet varaston muuttamiseksi vastaamaan muuttunutta kysyntää heikensivät liikevoittoa.

Kassaa kasvatettu:

Ja varaston kierto on kyllä taas hieman pidentynyt, mutta mielestäni suht maltillisesti:

15 tykkäystä