Ainakin aiemmin piti paikkansa, mutta tuohon on jo ratkaisu, joka laskee ne suomalaisen verottajan periaatteella:
Jälkimmäinen perustuu ensimmäiseen. En ole noita testannut tai kehittänyt, mutta noi on tehty juuri tätä ongelmaa varten. (Miksi en ole käyttänyt? Koska en juuri myy osakkeita…)
Se on sitten oma asiansa, onko tuolla oikeasti mitään väliä. Jos verovelvollinen toimittaa välittäjän raportin, uskoisin että verovelvollinen on osuutensa tehnyt ja verottaja tuon puutteellisenkin selvityksen hyväksyy.
Minulle Python on edelleen käärme, joten linkkaamasi sivut voisivat, ikävä kyllä, olla vaikka mandariinikiinaksi
Mieleen juolahti sellainen vaihtoehto, että avaisi USD (base currency) tilin, siirtäisi sinne EURoja, kääntäisi koko käteispinon USD:ksi ja aloittaisi kaupanteon…
Sitten verotukseen ilmoittaisi tappioksi / voitoksi yhdellä koko vuoden optiokaupankäynnin yhteissumman, jonka kääntäisi USD → EUR verottajan ilmoittamalla keskuspankin keskikurssilla.
E: @Paapaa Sinänsä tuolla voi olla merkistystä, että jos USD vaikka vahvistuu tasaisesti koko vuoden ajan, ja ajat vuoden 2021 raportit 2022 tammikuussa, jolloin USDEUR on 10 % korkeammalla kuin 1.1.2021 jolloin aloitit kaupankäynnin… takkiin tulee ja aika ikävästi, kun raportti näyttää voitot euromääräisesti paljon suurempina kuin mitä ne tosiasiallisesti ovat kaupankäyntihetkellä olleet.
Juuri näin toimin - silloin ei tule ylimääräistä säätöä valuutanvaihdoista missään kohtaa - riittää, kun kerran per talletus tekee muunnoksen. Olen tästä muutamaan otteeseen kommentoinut. Eli Base/USD.
Näin juuri olen tehnyt. Tosin vasta aloitin IB:llä. Tarkoitus on myydä salkku tyhjäksi ennen vuoden loppua, jotta veroraportointi olisi äärimmäisen helppoa. @DayTraderXL:n vinkin mukaan toimin.
Et suinkaan haluaisi vinkata pelailetko Cash vai Margin tilillä?
Ajatukseni olisi pitää osakkeet (toistaiseksi) muualla, ja siirtää IB:lle sen verran käteistä, että saa harrasteltua optioiden myymistä “ajanvietteeksi”
Prkl kun muu elämä haittaa harrastamista, en ole vielä tänään ehtinyt pureutua siihen kumpi tili kannattaisi avata… menee ihan chattailyksi
E: AMC/GME vouhotuksen mukana on siellä sun täällä herännyt keskustelua siitä, että välittäjät lainailevat asiakkaiden osakkeita eteenpäin. IBKR on ainakin tämän suhteen kiitettävän avoin. Kesken tilin luomisen pääsee vastaamaan tämmöiseen:
Tykkään Nordnetistä mutta korkeat hinnat Usassa ja Kanadassa hieman masentaa. Mietin että pitäisikö harkita jotain halvempaa lafkaa noita varten, toki se olisi sitten aot mikä hieman mietityttää, koska en nyt ainakaan kovin mielelläni lähtisi ost:iä siirtelemään. Mietteitä tai kokemuksia???
Olen ib:tä käyttänyt tässä muutaman toimeksiannon verran ja nyt törmäsin erääseen ongelmaan. Eli kun vaihdoin euroja kanadan dollareiksi CAD, ja yritän ostaa orocoa, herjataan ettei minulla olisi ollenkaan CAD, kokeilin selaimella ja appilla. Kuitenkin portfoliossa näkyy kanadan dollareita olevan sekä toimeksiantohistoriassa tuo EUR-CAD swappi. Mikä neuvoksi?
Ei, vaihdoin osan euroista kanadan dollareiksi, jotka näkyvät kyllä “cash reportissakin”. CADit näkyvät myös “Available to trade” ja “settled cash” kohdissa kun avaan treidausikkunan. Mutta kun yritän antaa toimeksiannon tulee ilmoitus, että puuttuu koko summan edestä kanadan dollareita.
Outoa. Minulla on käytössäni kaksi tiliä, joista toisella pitää vaihtaa valuutat etukäteen, toisella vaihtuu itsekseen jälkikäteen. En mielestäni ole tehnyt mitään säätöjä kumpaankaan, mutta jostain sen luulisi olevan säädettävissä. Tuo jälkikäteinen vaihto on ehdottomasti kätevämpi.
(poistan tuon edellisen “neuvoni”, ettei se jää hämäämään asiassa.)
Kaivelin vähän verottajan ohjeita ja ainoa mistä heti löysin tämän on shorttaamiseen liittyvä tapaus, joka on sikäli erilainen, että velallinen (=shorttaaja) tosiaan oikeasti hankkii osakkeilta markkinoilta palautteekseen ne velalliselle, koska on aiemmin myynyt lainaamansa osakkeet. Tässä ei kuitenkaan väitetä, että tämä velallinen(=se joka on lainannut osakkeet alunperin) joutuisi maksamaan yhtään mitään - hänhän sai takaisin samaa mitä lainasi.
Mihin siis mahdat viitata?
Onko tästä nimenomaan vain osakelainaukseen (siinä merkityksessä että lainaan osakkeita muille) jokin ohje/ennakkotapaus jossain joka ei liity tuohon shorttaajaan?
Kysytään täällä (koska äskeinen liputettiin) tuttavan puolesta joka haluaisi tutustua kryptovaluuttoihin ja niillä kaupankäymiseen. Hän perusti tilin etoroon, koska englanti ei taivu ja tuolla pärjää suomella. Katselin vain pikaisesti että kulut perustuu spreadiin, enkä tiedä kuinka paljon tuossa sitten tulee hintaa ostoille ja myynneille. Minimi spread esim bitcoinille 0,75 ja ethereumille 1,95, muut sitten siitä ylöspäin. Mun silmään vaikuttaa äkkiseltään vähän hintavalta? Mikä tuollaiseen suht pieneen kaupankäyntiin olisi sitten hyvä ja edullisempi alusta? Enköhän mä voi sen verran jeesaa tulkkauksessa jos suomesta ei hyvää löydy. Coinmotion näytti äkkiseltään kalliilta kun kaikesta mahdollisesta otetaan palkkio
Binancella kulut 0,1% per osto/myynti, ja jos omistaa BNB-kryptovaluuttaa, silloin kulut on 0,075%.
Edit: Käytännössä vaatii siis vain 0,2% arvonnousun että pääsee omilleen, kun taas Coinmotionin 2% kuluilla vaatii 4% nousun ennen kuin pääsee omilleen joka kuulostaa melko hurjalta…
Coinmotionin kuukausisäästö veloittaa tuon 1% kulun ihan suoraan euroina, mutta jos katsot kursseja joilla kuukausisäästön ostot on toteutettu, niin ei ole ihan mahdottoman edullista edelleenkään.