En ole Kiina-asiantuntija, mutta se, mitä olen lukenut Kiinan taloudesta ja hallituksen toimista, antaa sellaisen kuvan, että useita toimia ohjataan ideologialla ja/tai jonkin pitkän tähtäimen strategisella tavoitteella ja nämä usein lyövät korville kuluvan hetken talouskriisin hoitoa. Pari esimerkkiä:
Kiinan valtionjohto on usein pyrkinyt suitsimaan kotimaan kulutusta ja “länsimaista yltäkylläisyyden ja elostelun” kulttuuria. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että miljardöörit eivät asu ylellisissä kartanoissa, järjestä miljoonan dollarin juhlia, joista raportoidaan juorulehdissä ja he eivät aiheuta siis mitään kirjoituksia yhtään missään lehdissä. Ideologinen tausta tulee Kommunistisen puolueen paatoksesta, jossa yhteiskunta ei ole vielä valmis, nykysukupolven pitää kiristää vyötä ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa tuleville polville.
Tämä meni varmasti Maon ja Zeminin maailmassa paremmin läpi, kun kansalla ei oikeasti ollut juuri mitään, edes tarpeeksi ruokaa, saati niitä jääkaappeja. Oli hyvä syy uurastaa lapsien paremman tulevaisuuden eteen. Nyt heillä on kotona jo kaikki se, mitä länsimaillakin ja lapsilla koulutusta. Haluttaisiin matkustaa ja ostaa lisää niitä härpäkkeitä ja elää leveämmin. Maailma ei ehkä ole valmis vielä, mutta miksi minun pitäisi enää kärsiä, kun ei ole pakko? Kommunistisen puolueen ideologiaa on vaikea viedä läpi massoille, saati saada heitä uskomaan siihen. Ketään ei enää kiinnosta se paratiisi parin sukupolven päässä, kun nyt on jo varallisuutta ja lapsilla koulutus. Miksi emme voisi nauttia elämästä jo nyt?
Toinen asia on se, että Kiina on kasvattanut bkt:tä lähinnä kahdella tavalla: Rakentamalla kotimaassa kiinteistöjä, joka tie on nyt käyty loppuun (tämä on ainakin osittain johtunut siitä, että se on ollut tapa kansalle laittaa kertynyttä varallisuutta johonkin, kun muu kulutus on ollut rajoitettua tai ainakin virallisesti karsastettua). Kiinteistösektori on suuremmassa kriisissä kuin Suomi 90-luvun alussa. Tai ainakin siihen verrannollisessa.
Rakentamisen ohella Kiina on sinänsä fiksusti keskittynyt tavaran viemiseen länsimaihin, eli heidän vienti on ollut vuosikymmeniä massiivisesti ylijäämäinen tuontiin verrattuna. Tällä on rakennettu massiivinen tuotantopohja ja opittu teknologiaa, kuten Etelä-Korea ja Japani tekivät toisen maailmansodan jälkeen. Tuontia ei ole tarvittu niin paljon kansan kulutusta varten, kuin teollisuuden raaka-aineiksi. Viimeisen 40 vuoden aikana Kiina on tehnyt länsimaiden elektroniikan, vaatteet, käyttötavarat ja aurinkopaneelit. Viimeisimpänä haluavat tehdä myös sähköautot.
Tämän tuotantovimman sivutuotteena länsimaiden tuotantopohja on useissa tapauksissa rapautunut ja nyt on herätty siihen, että ehkä meidän ei kannata antaa Kiinan tehdä aivan kaikkea, erityisesti sellaisia tuotteita, jotka ovat meille strategisesti tärkeitä. Ja ehkä me halutaan tehdä omiakin sähköautoja, tai autoja ylipäätänsä vielä 15 vuoden kuluttua. Siksi tullit ja mahdollinen kauppasota Kiinan kanssa.
Eli Kiinassa kotimainen kysyntä ei ole tarpeeksi suuri pitämään yllä bkt:n kasvua, kiinteistösektori ajoi kirjaimellisesti seinään ja vienti ulkomaille on alkanut kärsimään, kun länsimaat eivät enää sokeasti osta kaikkea, mitä Kiina suoltaa tehtaista ulos. Lisäksi nuorisotyöttömyys on ennätyksellisen suurta, kun firmat eivät kasva, usein supistavat toimintaansa ja työpaikan löytäminen ei olekaan enää helppoa. → Mikään ei ole yhteiskunnassa vaarallisempaa, kuin muutama kymmenen miljoonaa nuorta (miestä) ilman järkevää tekemistä.
Tämä on aiheuttanut kroonisen päänsäryn Kiinan johdolle. Länsimaissa tällaisessa tilanteessa on aina pyritty lisäämään kotimaan kulutusta ja kysyntää, mikä on sitten helpottanut työttömyyttä ja yritysten tilannetta, mutta tämä on ideologisesti vaikeaa Kiinassa. Kiinteistösektorin ongelmat ovat niin massiivisia, että ei ole mitään yhtä keinoa, jolla se voitaisiin lakaista maan alle: Tuhansia miljardeja dollareita turhia seiniä, käsittämättömän kolossaalisen kokoiset roskalainat ja velkoja, joita ei koskaan makseta takaisin. Se on Damokleen miekka, joka heiluu Xi:n pään yllä joka päivä. Ja vaikka vienti vielä vetää kokonaisuutena, sitä on paljon jouduttu tekemään alennushinnoilla, kun länsimaissa moni on inflaatiopiikin myötä vähentänyt krääsän ostamista ja ainakin sähköautojen viennin kanssa Kiina on todellisissa vaikeuksissa.
Tässä noin oman analyysin perusteella kiinassa on meneillään monitahoinen kriisi, joka kokonaisuutena rapauttaa hallitsevan puolueen legitimitettiä. Länsimaissa vain vaihdettaisiin hallitusta kuin paitaa, mutta Kiinassa - kuten yksipuoluejärjestelmissä usein käy - voidaan etsiä se ulkoinen vihollinen kun sisäisiä asioita ei pystytä hoitamaan. Taiwanin yhdistäminen mannerkiinan vallan alle olisi täydellinen ratkaisu. Mitenkähän se onnistuisi?
