@Sijoittaja-alokas on kyllä sen verran pistänyt itseään likoon foorumin eteen, että hän on kyllä erityismaininnan täällä ansainnut. Alokas nostelee aktiivisesti ketjuja esille, linkittelee usein analyysejä ja yhtiökohtaisia uutisia, kirjoittelee hyvin monipuolisesti omia rehellisiä näkemyksiään eri yhtiöistä sekä tietenkin moderoi foorumia erinomaisesti, jotta meidän kaikkien olisi mukavampi olla täällä. Alokkaan tapoihin on myös kuulunut potentiaalisten yhtiöiden seulominen ja niiden tuominen esille, joista Indereskin on saattanut saada ideoita mallisalkkuun. Hän on uutterasti rakentanut foorumin henkeä ylläolevien lisäksi olemalla helposti lähestyttävä kaveri ja hänen tuoreen tempauksensa avulla hän tuo meille tutuksi muita foorumilaisia haastattelemalla hienoilla kysymyksillä. Voin sanoa että jokaisesta haastattelusta olen oppinut jotain uutta ja luonnollisesti jokaisesta haastateltavasta on tullut meikäläiselle entistä tutumpi. Ehdottomasti kaveri ja allaoleva ketju seurantaan jos ei ole vielä.
Alokas on myös kova ennätystenrikkoja: omistaa ilmeisesti eniten kerättyjä + annettuja tykkäyksiä, huikeat 163,8 tuhatta kappaletta.